Valokuvaruno ”Kuusimetsän sinikammari”

 

Kirjastosta saatu Nuori Aaro (2022), Pekka Tarkan runoilija Hellaakoskesta laatima elämäkerta, ja sen jälkeen kerrattu kootut Runot (1977) kuuluvat runon taustaan.

Tarkan kirja loppuu Jääpeiliin (1928). Toivottavasti saadaan toinen osa, josta selviää, miksi runoilija vaikeni 13 vuotta erinomaisen ellei parhaan kokoelmansa jälkeen. Jääräpää hän oli jo syntyessään, joten vaikeneminen onnistui tarvittaessa.

Nuori Aaro oli myös vihainen, raivokas kriitikko, viinamäen- ja naistenmies, jonka pään Wäinö Aaltonen ikuisti Savonlinnan sankaripatsaaseen 1921. Yhtä hyvin hänet ja varsinkin vaimonsa, Aaltosen siskon Lempin, tuo mieleen Aleksis Kiven patsas Runoilija ja muusa Tampereen vanhan kirjastotalon edessä.

Valokuvarunon kuva on otettu Tervossa Pekkalan savusaunan ikkunasta talvella 1985. Väridia olkoon poikkeus mustavalkeassa blogissa, jossa kehitän ja kiinnitän uusia pakotteita.

Kuvan ja tekstin suhde, siinä missä kuvataide, kiinnosti Hellaakoskea ja hän oli tarkkana kokoelmiensa painoasusta, vaati kerran jopa fraktuuraa kirjansa tekstityypiksi. Aikansa kuvarunot ja kokeilevuudet huipentuivat Jääpeilissä, jonka käsikirjoituksesta saa kalpean aavistuksen kootuista runoista.

Jääpeilin runo ”Dolce far niente” innoitti tamperelaista valokuvaajaa Petri Nuutista suloiseen joutilaisuuteen ja ihanaan tekemättömyyteen Roomassa, joka synnytti valokuvakirjan roman (2019). Tammikuussa VB-keskuksen avajaisissa Petri lahjoitti kirjansa, jonka aluksi ja lopuksi on painettu runon korjausliuskat. SKS:n arkiston tallettamista jäljistä näkee, miten Hellaakoski työsti runoa vielä kirjapainovaiheessa etsien uusia sanoja, typografiaa ja visuaalista muotoa. 

Nuutisen esipuheen sanoin: ”Tämä runo täytyy nähdä.” Ehkä kokonaisen kokoelman ihme joskus vielä nähdään, kun Jääpeilistä julkaistaan samanlainen faksimile kuin Ezra Poundin editoinnin täyttävästä T.S.Eliotin Aution maan (1922) käsikirjoituksesta?

Kirjatuotannon vilkastumista viime vuosina nuori Hellaakoski ei pitänyt kirjallisuutemme ”sisäisille arvoille” yksinomaan edullisena. Vuoden 1923 esseessä ”Kirjojen ulkoasusta ja koristamisesta” ei mainita Akseli Gallen-Kallelan kuvittamaa Kalevalaa, mutta siihen viitannee toivomus ”pienestä ja arvonsa mukaisesti” painetusta Kantelettaresta, josta ei pitäisi paisuttaa viiden kilon painoista kuvitettua ”kansallista loistoteosta”.

Nuori Aaro kivitti vanhaa Akselia, vanhempi esseisti silitteli jo myötäkarvaan, ja kukapa ei edelleen hahmottaisi Kalevan sankareita Gallen-Kallelan kuvituksina. Jostain syystä Väinämöisestä ei tule ensimmäisenä mieleen Rauta-ajan Kalevi Kahra.

Kuva on Hellaakosken mielestä niin voimakas, että lukija menettää sen takia herkimmän kosketuksen tekstiin. Nuoren Aaron pohdinnasta on vielä matkaa herkkyyteen, josta valokuvan ja runon aistimusten yhdistämisen vaikeudet alkavat, mutta ongelman juuri hahmottuu:

”Kuvitetussa kirjassa vedetään kuva-aistimukset etualalle, vieläpä poikkeuksellisella mahdilla, joka kuvaamataitelijalla on. – Eihän tämä voi olla millään muotoa tekstin tehostamista tai kaunistamista. Kuvitus voi itsessään olla kaunis, mutta kirjaan yhdistettynä se on törkeän väkivaltainen, väkivaltainen ennenkaikkea lukijaa kohtaan, joka, kuvien ylivoiman sysimänä, ehdottomasti kadottaa herkimmän kosketuksen tekstiin.” (Kuuntelua. Esseitä teoksista ja tekijöistä, 1983, 16)

Tekstiin Hellaakoski kuitenkin halusi lisätä kuvitusta Näköalan päätoimittajana. Parnasson edeltäjän liitekuvissa hän muisti jälleen Wäinö Aaltosen veistoksia, ja vuoden 1950 ykkösnumeron kansikuvassa näköala avautuu erämaahan Sven Grönvallin akvarellissa.

Sittemmin Tuomas Anhava lopetti Parnasson kuvittelut niin, että kuvan ja sanan suhteeseen palattiin vasta 2000-luvulla lähinnä Ville Hännisen kansikuvitusten pohdinnoissa ja sarjakuvissa. Yhtä hyvin vanha Hellaakoski lopetti kokeilevat kuvarunoilut ja palasi säepakon akanvirtaan. Tai jäätielle; Jääpeilin jälkeen vapaa ei ollut umpihanki eikä lohen suku noussut vastavirtaan. 

  

"Valon helmi" Oriveden Suvessa 1983

 

Uusia kuvia kirjailija Eino Säisästä Oriveden Suvessa 1983

 

Muistan tavanneeni kirjailija Eino Säisän vain kerran, kuten kerron romaanissa Kuoharit I-III (2018). Skannatessani mustavalkeita filmejä tapasin kuitenkin neljä ruutua Säisästä, jota olin kuvannut Oriveden Suvessa 1983.

Edelleenkään en muista, mitä kirjailija puhui Orivedellä. Varmaan piti esitelmän täydessä yläkerran salissa, josta en ehtinyt raportoimaan juttuuni.

Säisä mainittiin ripustaessani valokuvarunoja Iisalmen kulttuurikeskuksen Venny-saliin, jossa näyttely on esillä 3. maaliskuuta asti. Kirjastonhoitaja Tuomo Lindforsin mukaan Säisän kuvia on koottu nettiaineistoksi, jota en kuitenkaan löydä hauillani. Mahdollisesti voisin myös tulla puhumaan Säisästä oppitunnin verran huhtikuussa. Matkat korvattaisiin ja palkkaa maksettaisiin 84 euroa.

Näyttelyyn liittyvää valokuvarunojen kokoelmaa Näköala Haminavuorelle (2022) on Ylä-Savon kirjastoverkko Rutakon hyllyissä lainattavissa kaksi, yhteensä lainauksia yhdeksän kappaletta.

”Samalla tavalla nautin yhtäaikaisista tapahtumista samana kesänä samoissa Savon maisemissa kuin Säisä päiväkirjaromaanissa Aika saaressa, joka luetutti jälleen uudella nautinnolla löydettyämme oman saaren ja opetti samastumaan Einoon niin, että jatkaisin hänen viimeisen syksynsä 1987 päiväkirjaa Trilogian toisessa osassa Kesää kohti. Emme tienneet, emme tunteneet, emme tavanneet 80-luvun alussa päästyäni kesätoimittajaksi Iisalmeen − ja vaikka olisimme nähneet, ehkä jopa istuneet saman pöydän ääreen − olisinko halunnut tutustua ja tietäisinkö senkään jälkeen yhtään enemmän kuin luettuani Säisältä julkaistut kirjat (tai kulttuuripojan päästyä kerran kättelemään kirjailijaa Säisän ottaessa vastaan Savonia-palkintoa). Tuskin, ehkä yhtäaikaisen kohtaamisen mahdottomuuden käsittää vertaamalla Aikaa saaressa samasta kesästä 1979 keräämääni mikrohistoriaan, joka on sattumalta Säisän syyspäiväkirjan jatkona Trilogian keskipäivässä tai taitekohdassa. Ja on siinä muutakin, mutta aukko olkoon lukijan floppi tai luomislukko.” (Kuoharit III, 443)

PS 
Yleisten kirjastojen Säisästä digitoima aineisto löytyy täältä ja Iisalmen kirjastossa pitämäni Säisä-luento täältä.

 

Valokuvaruno "Aitoa venäläistä laatua"

Uusien valokuvarunojen tuoreinta antia on "Aitoa venäläistä laatua", jonka kuvapuoli on saatu Petroskoista keväällä 1982. Otosta en muistanut, ennen kuin skannasin filmin pätkän Oriveden Opiston kulttuurisihteerin opinnot päättäneeltä Venäjän-matkalta. 

Valokuvaruno on esillä Iisalmen kulttuurikeskuksen alakerran Venny-salissa, jonne ripustin näyttelyn Näköala Haminavuorelle 1.2.2023. Helmikuun jälkeen näyttely siirtyy Oulun kirjallisuuden taloon.

Alice Oswald: "Pruning in Frost", 1996

 

Viime yönä, äänettä,

aavemaailma valtasi maan,

 

puut kuin unelmien riekaleet

kuuran korallia koristelet.

 

Näkyviä halkeamia

ja haava ja haavaa

kevätkellon hämähäkinseitit.

 

Koko elämän lanka puoliksi jäässä.

 

Oi, olen

kivi peukalot,

lasijalat.

 

Teos naulaa minut talveen.

 

Voin kuvitella

Kivun, haikarakato

lentää hitaasti narisevin siivin.

 

Ja minä tuijotan kuten yksi noista

kylmistä pyhistä graniittikuninkaista

tähän tarhakuvaan kaiverrettuna.

Alice Oswald: "Kuuraa karsimassa"
The Thing in the Gab-Stone Stile, 1996
Suom. JT.

Brittikonsultti Giles rahastaa Venäjä-vihalla

Keir Giles:
Venäjän ja sota jokaista vastaan,
suom. Kyösti Karvonen,
Docendo 2022.

”Tämä kannattaa kuunnella, painavaa tekstiä”, toteaa Mikko.

Sama tai toinen Mikko jatkaa: ”Todella hyvin kirjoitettu kirja. Aikamme yhdestä tärkeimmistä aiheista.”

Suurimpaan osaan äänikirjan kuuntelijoista brittiläisen Keir Gilesin retoriikka näyttää uponneen varauksitta. Vain muutama murisee näkökulman yksipuolisuudesta ja todistelun toisteisuudesta.

Mutta Gilesin Moskovan opit (2020) lukeneelle ja jonkun verran Venäjä-uutisointia seuranneelle uutta tietoa ei tule. Tämä ei siis ole tietokirja vaan rahastusyritys, joka näyttää onnistuvan erinomaisesti.

Kriitikko Oskari Onnisen kolumnin (Suomen Kuvalehti 3/2023, 13) mukaan konsultti Gilesin kirja oli loppuvuodesta kirjastojen varatuimpia ja joulukuun toiseksi kuunnelluin äänikirja. Mutta missään muualla kuin Suomessa myyntiyritys ei ole onnistunut yhtä hyvin.

Onninen löytää kaksi syytä suomalaisten luku- ja kuuntelutaidottomuuteen, jota muualla maailmassa ylistetään Venäjä-tiedon kokemusperäiseksi lähteeksi. Vuonna 2009 Giles oli tekemässä selvitystä Suomen Nato-jäsenyydestä ja toinen syy saattaa olla Osmo Soininvaaran blogikirjoitus Gilesin uutuudesta:

räikeästi yliampuva ja käyttää halpamaisia retorisia kikkoja soimatakseen Venäjää.

Mielenteveyspäivät Kuopion kaupunginkirjastossa

Mielenterveyspäivien alustusten päätteeksi voi sulkea silmänsä ja kuunnella 12 minuuttia kirjailijan puhetta. Ennen äänikirjaa "Tästä ajasta ja mielenterveydestä" puhuvat piispa Wille Riekkinen, dosentti Markku Myllykangas, kapellimestari Atso Almila ja kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen. Mielenterveyspäivät alkoivat tiistaina Kuopion kaupunginkirjastossa ja päätöspäivä torstai avataan klo 12.00. "Tästä ajasta" puhutaan klo 15.00 alkaen.