Rivo slangi lipui runouteen jo vuonna 1992

                                               Hakamono, Like 1992, 40. Kansi ja ulkoasu: Jyrki Siukonen.

Autoiluun pesiytyi niin monta ivallista nimeä, että asiantuntija on ihmeissään – ”Loukkaavia ja seksistisiä” 

Autot
Toksinen sävy huokuu autoslangista, kun autoja sorsitaan ”nuhapumppuina” tai ”kauppakasseina”. Asiantuntija yllättyi juurtuneista nimityksistä.

Lue tiivistelmä

Laura Niemi perkasi suomalaista autoslangia ja sen sukupuolittuneisuutta.

Autoslangi on usein tunnepitoista, alatyylistä ja jopa loukkaavaa.

Miehet ovat luoneet autoslangin, joka sulkee muita sukupuolia ulkopuolelle.

Automedian ja -kaupan jargon voi vieraannuttaa potentiaalisia asiakkaita.

Jose Riikonen

Helsingin Sanomat 25.11.2024 11:00 | Päivitetty 25.11. 15:06

"Suomen kielen ja viestinnän asiantuntija Laura Niemi ei ole autoihmisiä.

Siksi hän on yllättynyt peratessaan sanastoa, jota HS kokosi hänelle. Kyse on autoslangista – siitä, millaisia nimityksiä suomalaiseen autoilukulttuuriin on juurtunut.

Autoilijat käyttävät toisistaan esimerkiksi tällaisia sanoja:

Dino, bensalenkkari, rasvanäppi, sunnuntaiautoilija, petrooliseksuaali, renkaanpotkija.

Autoista on seuraavanlaisia nimityksiä:

Sähkövatkain, kauppakassi, nuhapumppu, hiustenkuivain, ranskatar, munanjatke, riisikuppi.

”Kielentutkijat puhuvat affektiivisuudesta eli tunnepitoisuudesta. Ja nämähän ovat monet todella tunnepitoisia ja alatyylisiä, eivät ainakaan neutraaleja. Osa on jopa loukkaavia tai seksistisiä”, Niemi sanoo.

Autoiluun – lähtökohtaisesti neutraaliin paikasta toiseen liikkumiseen – on muotoutunut hyökkäävä kieli. Sillä on kauaskantoisia vaikutuksia, koska kieli luo maailmaa ja toisin päin.

Se voi olla bisneksen kannalta huono asia.

Miehet ovat keskimäärin enemmän kiinnostuneita autoista kuin naiset.

Se on stereotypia, mutta se on myös totta. Koska tilanne on tämä, myös automaailman kieli on miehistä.

Syntyy kehä, jossa kieli rakentaa todellisuutta ja toisin päin: Miehet ovat luoneet tämän tyylisen kielenkäytön, ja kun puhe on ”miehistä”, automaailma pysyy miehisenä ja sulkeutuu muilta sukupuolilta.

”Autoiluun liitetään paljon perinteisesti miehisiksi koettuja asioita, kuten nopeus, voima ja tietynlainen uhittelu. Tämä heijastuu autoslangiin, jossa on miehisen kilpailun tuntu”, Niemi sanoo.

Se on totta: slangisanat autoilijoista ovat melkein kaikki haukkumasanoja, haasteita.

”Renkaanpotkija” on nuiva tyyppi, joka arvostelee toisen autoa. ”Rasvanäpit” ja ”bensalenkkarit” ovat matalaotsaisia, likaisia autonörttejä, ja ”sunnuntaiautoilija” on niin pelokas, että tukkii liikenteen.

”Dino” on sähköautoilijoiden käyttämä termi polttomoottoriautoilijoista. Nimitys kertoo, että dinosauruksilla oli aikansa, kunnes ne kuolivat sukupuuttoon.

Polttomoottorikuskit nokittavat ja sanovat, että eivät halua ostaa ”sähkövatkainta”.

Autoista käytettävien slangitermien fiilis on samantyylinen, haukkuva.

Riisikuppi pienestä japanilaisesta autosta käytettävä sana, on rasistinen. Pienestä ja halvasta autosta käytettävä ”kauppakassi” ei ole kehu, kuten ei ”nuhapumppukaan”.

Kun kutsuu naapurin ostamaa avoautoa ”hiustenkuivaimeksi”, on tarkoitus osoittaa, kuinka epäfunktionaalisen menopelin tämä osti. Samanlaista alistamista on ilmaista, että ”ostit sitten tuollaisen munanjatkeen”.

Ja kun puhuttiin maskuliinisesta kulttuurista: ranskalaisista autoista puhutaan ”ranskattarina”, feminiinimuodossa. Sattumaako, että ranskalaisia autoja on stereotyyppisesti väitetty pehmoisiksi tai epäluotettaviksi.

Korttelirallia taas sanotaan ”pilluralliksi”. Se kuvastaa kouriintuntuvasti kyseisen toiminnan sukupuolittunutta asemaa.

Autoalan sukupuolittuneisuus näkyy autojen muotoilussa, joka on maskuliinista. Se ei ole yllätys, sillä suurin osa autojen designpäälliköistä on miehiä.

Sukupuolittuneisuus näkyy jopa autojen turvallisuudessa. Autot ovat yhdysvaltalaisen kuluttajalehti Consumer Reportsin mukaan merkittävästi turvattomampia nais- kuin mieskuskeille.

Turvavöissä oleva nainen loukkaantuu edestäpäin tulevassa kolarissa vakavasti 73 prosenttia todennäköisemmin kuin mies

Amerikkalaisen Yalen yliopiston arkkitehtuurin ja designin kuraattori Helen Evendin sanoi Wired-lehdessä, että automaailman miehisyydellä on ”valtava vaikutus”. Hänen mukaansa naiset saattavat kokea autojen designin vieraannuttaviksi.

Maskuliinisuus on bisnesmielessä ristiriitaista. Wiredin mukaan Yhdysvalloissa naiset ostavat enemmän autoja kuin miehet.

”Jos haluaisin ostaa auton, niin pitäisikö minun sosiaalistua tähän kulttuuriin ja oppia tämän kulttuurin koodit?”

Autokaupoille tai vaikka huoltamoille miehisyys ja siitä kumpuava autojargonin alatyylinen maskuliinisuus voivat olla riski, Niemi sanoo.

Hän on tehnyt urallaan kielentutkimuksen lisäksi paljon viestintäalan töitä ja tietää, miten kielen avulla voi saavuttaa – tai etäännyttää – asiakkaita.

”Jos haluaisin ostaa auton, niin pitäisikö minun sosiaalistua tähän kulttuuriin ja oppia tämän kulttuurin koodit? Se tuntuisi vaikealta. Jännittäisi mennä autokauppaan tai huoltamolle, koska pelkäisin, että tuntisin oloni tyhmäksi, jos myyjä alkaisi käyttää teknistä jargonia tai vitsailla alan slangilla"

Jos automaailman ummikko haluaa ostaa auton ja yrittää saada tietoa, silmien eteen lävähtää automedioiden jargonmylly.

Automessuilla otettiin ”kylmät tyypit”, ihailtiin massiivista ”grilliä” ja pohdittiin ”A-pilarin katvealuetta” sekä sitä, miten ”ESC auttaa ABS:n lisäksi pintakovaa SUV:ta tarraaman tiehen, kun ajetaan pitkää siivua”.

Sama jargon näkyy käytettyjen autojen kaupoilla.

Myynti-ilmoituksissa ei kerrota melkein ikinä yleiskielellä auton ominaisuuksista, mukavuuksista tai käyttötarkoituksesta. ”Lisätietoa”-boksiin on laitettu rimpsu hepreaa:

HUD, Surround View, jakohihna vaihdettu, premium-luokan sedan, adapt. vakkari, kahdet alut hyvillä renkailla.

Petrooliseksuaaleja jargon ei haittaa, päinvastoin. On mukavaa, kun viestitään ”meidän” kielellä. Se luo yhteenkuuluvuutta ja lämmintä heimohenkeä.

Samalla saatetaan menettää asiakkaita.

”Kieli, joka rakentaa autoista kiinnostuneiden yhteenkuuluvuuden tunnetta, sulkee samalla minun kaltaisiani potentiaalisia auton ostajia ulkopuolelle."

Oikaisu 25.11.2024 klo 11.30: Korjattu kuvatekstissä asiantuntija Laura Niemen kuva. Aiemmin nimi oli virheellisesti muodossa Laura Närhi. Oikaisu 25.11.2024 kello 15.05: Yalen yliopisto sijaitsee Yhdysvalloissa, ei Britanniassa. 

Kremlin auringon Avantgardelta ei voi puolustautua

 

    Helsingin Sanomat 24.11.2024.

”Seuraavaa operaatiota hierottiin Venäjällä yhtä ahkerasti kuin Amerikassa neuvottiin sellaisen demokratian tielle, jossa ei saanut olla mutkia. Komin-matkamme aikaan armeijan kokoontumisajoja harjoiteltiin Kuolan niemimaalta aina Puolan rajalle asti. Z-harjoituksessa ammuttaisiin ainakin Iskander-XXL-ohjuksia Astrahanin liepeiltä ja Kuolan suunnassa testattaisiin Avantgardea, uutta pehmeäkärkistä ohjustyyppiä. Kremlin auringon Tsaarin mukaan kellään ei ollut vastaavaa ydinkäyttöistä sukelluskondom-tyyppiä. Arktista aluetta suojelevan pyhän Trifon Petsamolaisen siunaama syväsukeltaja voittaisi entiset ja tulevat atomi-, ilma-, nano-, maa-, makro- ja meripuolustusjärjestelmät ja kykenisi puolustusmielessä toimittamaan hypermoonisia ydinlaukaisuja minne huvittaa ja mille tahansa etäisyydelle. Avantgardelta ei voi puolustautua, vaikka kansanviholliseksi tunnistettu agentti pyrkii sängyn alle, ulkomaille, lehdistötilaisuuteen tai minkä tahansa muun teatterin näyttämölle.

Neorossijan ryssimä, mutta Novoimperiumin pystyyn nostama kondom lensi sekä korkealla että syvältä kyntäen ennalta arvaamatonta reittiä. Se tunki pohjaan asti myös sisätiloissa, ja ainakin tuon arvaamattomuuden tiedettiin pitävän paikkansa.”

(Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla 2023, 130)

Nailonsukkamurhaajaan törmättiin sattumalta Kirjakantissa

 

Museon on oltava pimeänä viideltä. Varttia vaille ahdan valokuvarunouden työpajan tarvikkeet autoon talvirenkaiden kaveriksi. Sitten hissiin, kuudenteen kerrokseen ja työhuoneeseen. Kirjakantin vieraista jaksan käydä tervehtimässä Jyrki Heikkistä ravintola Kummisedässä yhden pullo-oluen verran. 

Samalla reissulla kirjailija Suonna Kononen yllättää pyytämällä omistuskirjoitukseen Juoksijan testamenttiin (1985). Joensuusta asti Kononen oli varannut kokoelman laukkuunsa huomattuaan, että signeerattuna hänen hyllystään ei löydy kirjojani.

Seuraavana päivänä on levättävä, mutta sunnuntaina Taidemuseolla julkistamme vuoden 2025 pohjois-savolaisen kirjailijakiertueen. Kirjailija Antti Heikkisen kanssa mietimme, että Kuopiota 1960-luvun alkuvuosina piinanneesta nailonsukkamurhaajasta saisi ehkä kirjan, jopa näytelmän. Tiedä tuosta, mutta maanantaina laadin säkeitä ”Nailonsukkamurhaajaan”, joka voisi kuulua Museorunoihin. Kuva vain puuttuu.

Valokuvarunouden työpaja Kirjakantissa

 Kuka on kirjoittanut runon?

Kuka on lukenut runon? Entä lainannut kirjastosta runoja tai ostanut runokirjan?

Tehtävä (etäännyttäminen): Mene kirjastoon, lue runokirjoja, joista lainaat runon tai runoja, joihin liittyen voisit ottaa valokuvan.

Kuka on ottanut valokuvan?

Onko jokin kuvasi sellainen, johon voisi liittyä runo?

Onko valmiina jonkun toisen kuva, johon liittäisit runon?

Kumpi oli ensin kuva vai runo?

 

Oletko tehnyt valokuvarunon

eli yhdistänyt runon valokuvaan?

Toimisiko runo yksin ilman valokuvaa

ja valokuva ilman runoa?

Jos runolla ja valokuvalla on oma tarinansa,

mitä yhteisteos kertoo?

Valokuvarunouden työpaja Kuopion museossa 15.–16.11.2024 klo 12.00–17.00.

Kuvan ja sanan, valokuvan ja runon yhteispelillä syntyy valokuvaruno. Valokuvarunouden työpajassa rakennetaan kuvien ja runojen pohjalta näyttelyä ja uutta mustavalkeaa kokoelmaa Museorunot, jonka lopputulokseen jokainen pajaan osallistuja voi vaikuttaa.

Näyttelyn, Valokuvarunouden manifestin (2016) ja runokokoelman mahdollisuuksien esittelyn lisäksi työpajassa vieraileva voi tuoda oman runonsa ja valokuvan, josta yhteistyössä työstetään ja tulostetaan uusi teos, valokuvaruno.

Kirjailijan työpajassa saa olla mukana hetken tai kaksi päivää. 

Miksi en ole maalari?

 

kerran Mike Goldberg

aloittelee maalausta. Satun paikalle.

"Istu alas ja ota ryyppy" hän

sanoo. Join; me joimme. Nostin

katsetta. "Sinulla on siinä SARDIINEJA."

"Joo, jotain sellaista se tarvitsi."

"Aha." Minä menen ja päiviä menee

ja taas satun paikalle. Maalaus

elää, ja minä elän, ja päivät menevät

menojaan. Satun paikalle. Maalaus on

valmis. Missä ovat SARDIINIT?

Jäljellä on vain kuolleita

kirjaimia, "Siinä oli jotain liikaa," Mike sanoo.

 

Entä minä? Päivänä muutamana mietin

väriä: oranssi. Kirjoitan rivin

oranssista. Pian se on koko

sivu sanoja, ei säkeitä.

Sitten toinen sivu. Pitäisi olla

niin paljon enemmän, ei oranssista, vaan

sanoista, siitä miten kauhea oranssi appelsiini on ja

elämä. Päiviä menee. Vaikka kirjoitan

proosaa, olen runoilija. Runo

valmistuu enkä vieläkään ole maininnut

oranssia. On kaksitoista runoa, nimitän

ne APPELSIINEIKSI. Ja päivänä muutaman galleriassa

näen Miken maalauksen, sen nimi on SARDIINEJA.

(8.11.2004)

 

Why I am not a painter?

 

I am not a painter, I am a poet.

Why? I think I would rather be

a painter, but I am not. Well,

 

for instance, Mike Goldeberg

is starting a painting. I drop in.

"Sit down and have a drink" he

says. I drink; we drink. I look

up. "You have SRDINES in it."

"Yes, it needed something there."

"Oh." I go ande the days go by

and I drop in again. The painting

is going on, and I go, and the days

go by. I drop in. The painting is

finished. Where's SARDINES?

All that's left is just

letters, "It was too much", Mike says.

 

But me? One day I am thinking of

a colour: orange. I write a line

about orange. Pretty soon it is a

whole page of words, not lines.

Then another page. There should be

so much more, not of orange, of

words, of how terrible orange is

and life. Days go by. It is even in

prose, I am a real poet. My poem

is finished and I haven't mentioned

orange yet. It's twelve poems, I call

it ORANGES. And one day in a gallery

I see Mike's painting, called SARDINES.

 

(Frank O'Hara: “Why I am not a painter?” The Selected Poems of Frank O'Hara (1974)112)

 

6 + 6 = ⸙ ⸙

 

"Kuusi ei ole vain havupuu, se on myös sinun kuusi"

 

Katu niin leveä ja hiljainen

           autot pysähtyneinä.

Kaikki niin unta

kuin hengittäisi tähän nämä talot

ja tuonne kadun päähän kaksi kuusta

taivasta vasten merta toinen

sinulle.

(Mirkka Rekola: Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille, WSOY 1972)

 

”Teoksen loppu on hyvin tunnistettavasti Huvilakadulla, jonka päässä ennen rantaa kasvaa kaksi kuusta. Sittemmin ne ovat saaneet vierelleen yhden, erilaisen kuusen lisää. Runossa katu sumentuu uneen, jonka puhuja tarjoaa kaivatun jaettavaksi… ’Kuusi’ ei ole vain havupuu, se on myös sinun ’kuusi’. Seuraava runo päättyy: ’En minä käännä päätä, se on kuu’.”

(Jonimatti Joutsijärvi: Mirkka Rekola. Elämä koko ajan käy ilmi salasta II, Into 2024, 38)