Ohlsonin päiväkirja tuli täyteen Hojo Hojossa

 

Päiväkirjassa palattu Moleskinen aikaan, kiitos viimevuotisen synttärilahjan.

Ensimmäisen Moleskinen löysin Roomasta 2004 suhteellisen edukkaasti. Circolo Scandinavon residenssiajan jälkeen näppärän muistikirjan hinnoittelu on karannut luksuksen puolelle, joten tänään päättelin Claes Ohlsonilta muutamalla eurolla hankitun Notebookin.

Hyvin toimi Ohlson (192 s.) ja kesti melko tasan vuoden (2.9.2002 -17.9.20232), joskin takasivulle kaipailin Moleskinen pientä taskua muutamaa tarpeelliseksi kuviteltua silppua varten.

Päivityksiä aloin tehdä kynällä Kuohareiden jälkeen. Rakentaessani kesääni 1979 huomasin, miten pienestäkin merkistä saattaa laajeta isompi muisto. Ja toisaalta, miten väärin muistaa jopa ajan ja paikan, jos ei ole mistä tarkistaa. 

Alkuperäislähteen äärellä saattaa sitten miettiä, miksi halusin rakentaa noin mieleiseni muiston.

Taskuun mahtuvia muistikirjoja on tietysti Kuohareita edeltävältäkin ajalta. Vuoden 2004 gradu opetti, miksi työpäiväkirjaan on helpompi viitata, jos sivunumerointi on olemassa.

Vasenkätisen sohmailuista on joskus saanut selvää. Edelleen vasenkätisenä olen nyt harjoitellut kaunokirjoitusta eli palauttanut Saarismäen kansakoulun oppeja. Jos ajatus tulee, ehkä sen ehtii panna muistiin hitaammalla kuin näppistekniikalla. 

Mahdollinen ajatus suhteellistui entisestään vieraillessani Tuusniemellä Pimeä kuu -festivaaleilla. Monesti on tullut ohitettu viihdekeskus Hojo Hojo, kiitos Vestäjien runokisan tuomaroinnin sain jarrut päälle. Festivaalin päätteeksi sain julistaa Ihan pimeetä -postikortturunokilpailun voittajaksi tuusniemeläisen Piia Kukkosen runon ja valokuvan.

Festivaalipäivän antia oli Astromatkailuseminaari, jossa pohdittiin pimeän taivaan hyödyntämistä osana vastuullista matkailua. Niin uskomatonta kuin se on, 90 prosenttia länsieurooppalaisista ei koskaan välty valosaasteelta.

Suomessakin 70 prosenttia kansasta ei näe asuinpaikaltaan Linnunrataa.

Mutta Kaavin Syrjävaarassa on pohjoismaiden ensimmäinen pimeänsuojelualue, jossa pimeätaivasmatkailun uusia konsepteja kehittää Olli Reijonen. muutaman muun yrittäjän kanssa. Toiselta puolen maapalloa, Uudesta Seelannista, toi terveiset Aleksi Taipale, joka luo edellytyksiä Dark Sky -matkailulle Lapissa.                                                                                            Piia Kukkonen.

Arkeoastronomi Marianna Ridderstad selvittää, miten muinaiset ihmiset tulkitsivat taivaan merkkejä, joita tavatakseen nykyihmisen on matkailtava pimeänsuojelualueella. Taivas ei ole vain ”täynnä terästä”, vaan täynnä tarinoita ihmiskunnan kulttuurihistoriasta.

Taivaalta on kotoisin myös Hiiden hirvi, jota hiihdetään Kalevalassa, ja omalla tavallaan Komissa, kuten kerrotaan romaanissa Venäjän metsästäjät.

Hojo Hojon tanssilava, oik. Ursan pumpattava planetaario ja arkeoastronomi Marianna Ridderstad.

Kirjasyksyn etkot, jatkot ja äänitykset

 

Äänikirjan luvut ottivat neljä päivää Helsingissä. Saman verran ellei enemmän saavat tehdä jälkitöitä äänimiehet Mikko Virta ja Niko Tompuri, ennen kuin Venäjän metsästäjät on kuuntelijan arvioitavissa.

"Metsästäjät" on ensimmäinen Aviadorin Kulttuurikulman peräkammarissa tuotettu äänikirja. Ääneen luvut aloitettiin romaanin julkkareilla. Samalla juhlittiin Maari Verrosen uutta novellikokoelmaa. 

Toisen julkistamistilaisuuden järjesti M. A. Castrénin seura Kasarmitorin varren uusissa tiloissa, jotka maalaiskävelijältä meinasivat jäädä löytymättä. 

Haastattelija ja Komin oppaani Paula Kokkonen jaksoi odottaa ja sain kiitokseksi Castrénin seuran toiminnanjohtaja Marja Lappalaiselta auringonkukan, joka jatkoi matkaa Taiteiden yössä Aviadorin Kulttuurikulmaan.

Liisankadulla tunnelma oli tiivis ja sain omistaa romaanin muun muassa Gummeruksen ajan kustannustoimittajalleni Paula Pesoselle (Hevoskomppi 1988), varsinaiselle venäläisen kirjallisuuden asiantuntijalle Pekka Pesoselle ja Kruununhaan kulmilla asuville toimittajalle ja kirjailijalle Leeni Peltoselle.

Paula Kokkonen Komissa 1997.

Vaihdoimme kirjat myös Tao Lin Taon kanssa. TaoLin on suomentanut Laotsen Tao Te Chingin (Arktinen Banaani 2022) ja Kulttuurikulman Taiteiden yössä saimme nauttia hänen standup-komiikastaan.

Syksyn jatkoissa on luvassa Pimeys-runokilpailun voittajan valinta ja esiintyminen Tuusniemellä perjantaina 15.9. Turun kirjamessuilla esittelen Näköalaa lauantaina 30.0. klo 16.45 Jukolan lavalla ja sitä ennen Venäjän metsästäjiä Aviadorin osastolla.

Näköalan jälkeisten valokuvarunojen kokeilut jatkuvat Instassa ja Fbookissa. Varsin vaivalloiselta vaikuttaa näyttelyn saaminen Jyväskylään ja/tai Turkuun vielä tämän vuoden puolella.

                                                                                                                           Vesa Tompuri, Maarit                                                                                                                                Verronen ja Satu Enstedt.

    

Sen sijaan savolaisen kirjallisuustapahtuman Kirjakantin suunnitelmat ovat edenneet lupaavasti. Kirjakantti täyttää 20 vuottta, ja marraskuussa Kuopioon on luvassa kokonainen viikko kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia niin yliopistolla kuin "mualiman navassa" moottoriten itäisellä puolella. 

           

Taiteiden yö Kulttuurikulmassa. Oik. TaoLin.

Kuopiossa kaksi runopuulaakia, SM-finaali Tampereella

 

Tampereella lavarunouden SM-finaalia 2023 on järjestämässä vuoden 2013 Kuopion SM-finalisti Mari Laaksonen (oik.).

Tampereella lavarunouden SM-finaalia 2023 on järjestämässä vuoden 2013 Kuopion SM-finalisti Mari Laaksonen (oik.).

Lavarunouden SM-kisan Kuopion aluekarsinta runoillaan kaupunginkirjastossa 9. elokuuta klo 17.00-19.00. Järjestäjinä Runokukko, pääkirjasto, Solja Krapu ja Jukka Kervinen.

Toinen Kuopion Runopuulaaki pelataan kirjallisuustapahtuma Kirjakantissa torstaina 16. marraskuuta Pannuhuoneella (Kauppakatu 25) klo 19.00 alkaen.

Lavarunouden SM-finaalin 2023 järjestää tamperelainen Viitapiiri. Loppukilpailu runoillaan 9. syyskuuta Tampereen Työväen Teatterissa. Tampereella runoilija Mari Laaksosen mukaan Viitapiiri voi tarjota kilpailijoille majoituksen, ”mutta runoilija matkakuluja toivotaan korvattavaksi lähettävän tahon puolesta”.

"Uusi romaani vie lukijat eräretkelle huomisen Venäjälle"

 

Kesäloman ja heinäkuun aluksi Savon Sanomissa ilmestyi kulttuuritoimittaja Iikka Taavitsaisen juttu Venäjän metsästäjistä.

Heinäkuun alkupuolella kirjakin tuli painosta ja ensimmäinen julkistamistilaisuus sovittiin elokuun aluksi. Kustantaja Aviadorin Kulttuurikulmassa Helsingin Liisankadulla olen mukana Maarit Verrosen novellikokoelman Hyvä näin julkkareilla keskiviikkona 2.8. klo 18.00 alkaen.

Helsingissä toinen Venäjän metsästäjiin liittyvä tilaisuus on M. A. Castrénin seurassa 17. elokuuta klo 16.00-17.00. Seuran toimisto on siirtynyt uusiin tiloihin Pohjoiselle Makasiinikadulle (7 A2) ja haastattelijaksi on tulossa Paula Kokkonen.

Paulaa tapasin ensimmäisellä Komin-matkallani ja ilman hänen apuaan, neuvojaan ja tukeaan Venäjän metsästäjät olisi jäänyt julkaisematta.

Jutun nettiversion otsikko on hieman erilainen kuin printissä:

”Kun Putin meni 2014 Krimille, soitin velipojalle ja samalla kysyin, että onko haulikko vielä olemassa", sanoo Venäjän metsästäjät -romaanin kirjoittanut kuopiolainen Jouni Tossavainen

Nettijuttu on synnyttänyt yhden kommentin. Nimimerkki Von Rosen kirjoitti:

"Kiitos oikein hyvästä ja kiinnostavasta kulttuurisivujen kirjoituksesta! On todella hienoa, että Kuopiossa on Jouni Tossavaisen kaltainen tuottelias ja ajatteleva kirjailija. Olemme myös ylpeitä kirjailija Sirpa Kähkösestä, jolle Kuopio ja sen erilaisten ihmisten menneisyys on läheinen asia."

Suomalaissukujuuriset kielet sinnittelevät Venäjällä

 

Ylen Venäjän-kirjeenvaihtajan Heikki Heiskasen raportti päivittää Karjalan ja Komin kielten ja sukukansojen tilanteen Putinin vallan ja Ukrainan sodan varjossa.

Viime viikolla painoon menneen Venäjän metsästäjien takakannen lopullinen versio päivittyi näin: 

"Juna kiitää jälleen kohti itää
ja kaikki odottavat uuden ajan alkua.

Mikä odottaa kolmea suomalaista, jotka lähtevät Venäjälle metsästämään hirviä ja yritystä?

Venäjän Kominmaalla hirven tarhaaminen onnistui jo Neuvostoliiton aikaan. Tarhaustaidoille olisi käyttöä nyt, kun hullun lehmän tauti uhkaa hirvieläimiä.

Presidentti Vova Suuri jätti jälkeensä sekavan ja salaperäisen maan, jossa hirviyrityksen perustajat joutuvat taistelemaan luonnon lisäksi poliittisen epävakauden ja korruption kanssa.

Venäjän metsästäjät on Jouni Tossavaisen jännittävä ja ajankohtainen romaani siitä, mitä tapahtuu, kun kulttuurit ja arvot törmäävät. Se on myös kiehtova kuvaus Venäjän nykytilasta ja sen vaikutuksista Suomeen. Se on kirja, joka haastaa lukijan pohtimaan, mikä on todellista ja mikä ei."

Stop the presses: Venäjän metsästäjät lähti painoon

 

Kirjailija ja toimittaja Elisabeth Gilbert ei julkaise toistaiseksi Venäjälle sijoittuvaa romaaniaan The Snow Forest, jonka piti ilmestyä helmikuussa 2024. Siperialaisesta talvesta kertova erakkofiktio ei ilmesty, koska Gilbertin instapäivityksen mukaan hänen ukrainalaiset lukijansa eivät halua, että Venäjään liittyviä teoksia julkaistaan Putinin sodan aikana.

Romaani Venäjän metsästäjät lähti painoon eilen, joten pitäisikö painokoneet pysäyttää Virossa. Yhtä hyvin Puškinin synttärit olisi pitänyt jättää juhlimatta viime viikolla Valkeisenlammen rannan patsaalla Kuopiossa. Patsaan kaatamista esitettiin Suomi24-keskustelussa Krimin valtauksen jälkeen ja keskustelu jatkui Putinin sodan alettua Ukrainassa.

Ihme ja kumma, ja kiitos savolaisten, ettei rintakuvaa ole tiputettu jalustaltaan, ei edes töhritty.

Ja jos Gilbertin linjalla jatketaan, pitäisikö myös Venäjään liittyvien tietokirjojen julkaisemista lykätä toistaiseksi. Eikö nyt, tai viimeistään nyt, ole tarvetta ymmärrykselle siitä, miksi Putin venäläisten – ilmeisesti jopa enemmistön – mielestä saa tappaa naapureitaan?

En tiedä, vastaako Venäjän metsästäjät tuohonkaan kysymykseen. Tai, oliko se Gilbertinkään tarkoitus, kun Siperian-matka ja taustatutkimus jäivät tekemättä koronan takia.

Venäjän metsästäjiin sain ensimmäisiä viitteitä Amerikan-matkan jälkeen 1995. Jenkkikokemukset taustoittivat esikokoisromaania Koirastähti 1996, ja sen jälkeen jatkoin lännen sijasta itään päin matkustamista lähinnä M. A. Castrénin seuran tuella.

Viisi vuotta sitten kukaan ei ollut kiinnostunut Venäjä-romaanista. Kustantajat eivät edes vastanneet sähköposteihin. Niinpä tässä välissä ilmestyi toisia teoksia, ja jollain uskolla ja ystävien tuella sain pidettyä ideaa metsästysromaanista hengissä.

Entä, mitä vastaisin, jos nyt joku ystävällinen tai vihainen ukrainalainen laittaisi viestiä, että kannatan Putinia – eli olen ukrainalaisia vastaan – koska kirjoitin Venäjällä pääasiassa tapahtuvaa fiktiota 28 vuotta. Kaunokirjoituksen puolella plussaa saattaisi saada siitä, että romaani tapahtuu Putinin jälkeisessä ajassa.

Mutta kun en kerää pisteitä, päädyn puolustamaan tekijää aivan kuten toimitukset, jotka eivät saa luovuttaa juttujensa julkaisupäätöstä ulkopuoliselle. Jos lukijat alkavat päättää siitä, mitä kirjoitan ja saan ehkä julkaistua, häntä heiluttaa koiraa. Eli minkä lajin koira Gilbert on?

Patsas on yhtä vanha kuin runoilija kuollessaan

Ensimmäisen kuvan sain yksivuotiaasta Puškinin rintakuvasta. Patsas täyttää 37 vuotta 2023, saman ikäisenä Puškin kuoli Pietarissa kaksintaistelussa saamaansa luotiin. Puškinin synttäreitä on vietetty Valkeisenlammen rannalla Kuopiossa vuodesta 1994 lähtien.

Runoilijan synttäreitä juhlitaan jälleen Kuopiossa. Aleksandr Puškinin Valkeisenlammen rannan patsaalla, joka täyttää 37 vuotta, runoillaan keskiviikkona 7. kesäkuuta 2023 klo 18.00 alkaen.

Rintakuvansa ikäisenä kuolleen Pusselin (6.6.1779–10.2.1837) synttäreiden ohjelmassa ovat tutut piknikeväät: kalakukkoa viinissä, vapaata seurustelua, dialogirunon harjoitukset, toinen tulkinta Solja Kravun runosta ”Oodi Minnoille” ja esikoisrunoilija Mohamed Ahmed Haji Omarin runoja.

Dialogirunoa ”Toivoaksemme häiritsemme” harjoittelevat kirjailijat Marjo Heiskanen ja Jouni Tossavainen. Runon ensiesitys on Musiikkikeskuksessa 20. kesäkuuta.

Kuopiolainen kirjailija ja lavarunomestari Solja Krapu tulkitsi runonsa Minna Canthin patsaalla 25. toukokuuta ja Puškinin patsaalla kuulemme toisen version.

Mohamed Ahmed Haji Omar on somalialaistaustainen mutta Suomessa pitkään asunut kirjoittaja, joka on opiskellut Jyväskylän yliopistossa. Jo ennen esikoisteostaan The Poet of Whom the Heavens Cry = Runoilija jonka tähden taivaat itkee (Basam Books 2022) hän on julkaissut muutamia omakustanteita suomeksi.

Mohamedin uusi Savon maakuntaruno on mukana Mikko Innasen soitannollis-lyyrisessä eepoksessa Maakuntauudistus (Aviador 2020).

Lisätietoja blogista Puškin.

Valokuvarunojen näyttely Laikun Aulagalleriassa Tampereella

 

 Kulttuuritalo Laikun Aulagalleriassa on mukana uusia mustavalkeita kuvia Tampereen yliopiston opiskeluajoillta. 

Ateneumin yläsalin uuden näyttelyn avaa Ferdinand von Wrightin klassikkoteos Näköala Haminalahdelta (1853), joka on maalattu Haminavuorelta. Teoksesta sai nimensä Jouni Tossavaisen valokuvarunojen kokoelma Näköala Haminavuorelle (Aviador 2022).

Tampereella kulttuuritalo Laikussa valokuvarunojen näyttely Näköala Haminavuorelle, mustavalkeita Tampere-kuvia 1980-luvulta ja uusia valokuvarunoja on esillä 22.5.–4.6.2023. Näyttelyn avajaiset ovat Laikun kolmannen kerroksen Aulagalleriassa tiistaina 23. toukokuuta klo 18.00–20.00.

Näköala Haminavuorelle on Tossavaisen neljästoista runokokoelma. Valokuvan ja runon yhteisteoksissa runoilija vaeltaa kotikaupunkinsa Kuopion järvimaisemassa, lapsuutensa Tervon metsissä, Euroopassa ja Venäjällä – ja rakkauden erämaassa runoillaan ”Eksymisen kenttäopas”.

Tossavaisen romaani Taistelevien metsot (Aviador 2020) kertoo Ferdinand von Wrightin (1822–1906) yhdestä päivästä Haminalahden kartanossa. Kolmen proosateoksen jälkeen Näköala Haminavuorelle on Tossavaisen paluu runouden pariin.

Aiemmin julkaistuja valokuvan ja runon yhteisteoksia ovat kokoelmat Metsännenä (1990) ja Kuusikirja (2012).

Kritiikki näkyy: Keskustelu näytelmästä Hytti nro 6

Koneen Säätiön rahoittaman Kritiikki näkyy -hankkeen keskustelu kriitikon kanssa Kuopion kaupunginteatterin näytelmästä Hytti nro 6. 

Keskustelukumppaninsa kanssa kirjailija ja kriitikko Jouni Tossavainen näki kevään viimeisen esityksen samana päivänä, kun teatterille valittiin uusi johtaja. Kuopiolaisille tanssiteatteri Minimistä tuttu Antti Lahti aloittaa elokuussa tamperelaisen Tommi Auvisen seuraajana.

Auvisen kaudelta muistelimme mielihyvin Juha Hurmeen sovitusta Minna Canthin novellista Agnes ja Hytti nro 6 on koettavissa syyskaudella 2023. Kolmas teatterin onnistuneista esityksistä on mukana Tampereen Teatterikesässä. Sara Hildénistä kertovan Saran esittäjä Virpi Rautsiala näyttelee myös Hytissä Irinaa, hevosta, jonottajaa, ostajakkia ja mongoliopasta.

Vaunuemännän lisäksi Katri-Maria Peltola tulkitsee yhtä monta roolia kuin Rautsiala. Aivan kuten Rosa Liksomin romaanissa ja Juho Kuosmasen elokuvassa, Heidi Räsäsen käsikirjoituksen ja ohjauksen päähenkilöitä ovat tyttö Sari Harju ja Vadimiksi-nimitetty mies Mika Juusela.

Oli onni, että keskustelukumppani oli nähnyt Hytin ensi-illan. Romaanin ja elokuvan lisäksi pääsimme vertaamaan näyttelijän työn muutoksia.

Toisin kuin romaanissa elokuva nosti aloitukseen naiset ja vielä korostetummin teatterissa. ”Miksi rakastan tätä outoa maata?” on tytön kysymys, johon vastaaminen on vielä vaikeampaa tänä päivänä kuin Neuvostoliiton kaudella. Tyttö on miehen roistomaisen paasauksen ja ahdistelun kohde, vaikka sankari olettaa ojentavansa lahjan ”luonnon surulliselle poikapuolelle”.

Mies, Mika Juusela, näyttää paljon siitä, miksi venäläiset ryssivät Ukrainassa. Jos kiinnostaa, mikä venäläisen miehen päässä myllertää, sen Juusela kertoo. Ja vielä sävykkäämmin kuin ensi-illassa. Miehen raakaan roistomaisuuteen on keskustelukumppanin mukaan tullut kevyttä ylivoimaisuutta, jopa huumoria, jonka mustuudelle en osannut olla nauramatta.

Sitäkin mietimme, onko noin tunnin ja 45 minuutin ensimmäinen puoliaika liian pitkä. Ovatko kaikki takaumat tarpeellisia? Entä toinen puolikas, jossa hypätään junasta toisenlaiseen katsomoon ja aivan toiseen Ulan Batorin todellisuuteen?  Jos kustannustoimittaja Harri Haanpää leikkasi Liksomin käsikirjoituksesta puolet, niin Räsäsen dramaturgia ei keskitä tapahtumia junaan vaan lisää kohtauksia.

Elokuvan hyvä karjalaismummo on teatterissa kumma sekoitus baabuskaa ja venäläistä patrioottia. Entä mitä tarkoittaa ostjakki, joka liikehtii näyttämöllä kuin Käärijä? Onko se ugriparodia, kansallisromantiikkaa vai politiikkaa?

Näistä jatkamme, kun kumppani saa luettua romaanin loppuun. Perjantaina 12.5. hänen junamatkansa oli edennyt Irkutskiin.

Ensimmäisen keskustelun jälkeen kriitikko suosittelee esitystä neljällä tähdellä.

Hytti nro 6

Kuopion kaupunginteatterin ensi-ilta 8.2.2023

Ohjaus Heidi Räsänen

Käsikirjoitus Rosa Liksomin romaanin pohjalta Heidi Räsänen

Lavastus Maire Antikainen

Puvut Taina Natunen

Koreografia Anna-Maria Väisänen

Valot Juho Itkonen

Äänet Tuomas Fränti

Läheisyyskoordinaattori Sara-Maria Heinonen

 

Puijo Summit Kuopiossa 9.5.2023

 

Valokuvaruno "Ajan kuva" ja Bingin sonetti "Jälkikuva"

 

Ajan kuva

 

Jälkikuva

kuin siitepöly

ajelehtii vesiliinalla.

 

Epäselvästi, yönmusta

puhe havainnon

tapojeni välissä viipyilee.

 

Kehys kehittää kuvasta

näyttelyteoksen, ryhmähenki

päivänkirkas otos.

 

Apupilotti Bingin sonetti

 

Jälkikuva ajelehtii kuin siitepöly

veden tyynyliinalla epäselvästi,

yönmusta viipyilee havainnon,

tapausten väliin jäänyt kuvio.

 

Kehys kehittää kuvasta näyttelyteoksen,

ryhmähenki päivänkirkas ajan kuva,

joka jää elämään muistojen kirjaan,

jossa kaikki on kaunista ja hyvää.

 

Jälkikuva ajelehtii kuin siitepöly

veden tyynyliinalla epäselvästi,

yönmusta viipyilee havainnon,

tapausten väliin jäänyt kuvio.

 

Valitettavasti en löytänyt tälle runolle nimeä. Runon kirjoittaja on myös tuntematon. Toivottavasti tämä auttaa sinua. Onko jotain muuta, jossa voin auttaa sinua?

Kiitos tarkennuksesta. Runon nimi on “Jälkikuva” ja se on kirjoittanut Jouni Tossavainen¹. Toivottavasti tämä auttaa sinua. Onko jotain muuta, jossa voin auttaa sinua?

Tampereen näyttely synnytti "Runoilijan ja muusan"

 

Kun tulostin Tampereen näyttelyn vedoksia, kuva ja sana tapasivat toisensa valokuvarunossa ”Runoilija ja muusa”.

Aleksis Kiven muistomerkin kuvasin 1984 ravintola Tillikan takana pääkirjaston edessä. Uuden kirjaston Metson valmistuttua talo remontoitiin kulttuuritila Laikuksi, jonka remontti jatkuu ensi kesänä.

Runoilijan piirteitä Wäinö Aaltonen haki vuonna 1928 valmistuneeseen Kiven patsaaseen Aaro Hellaakoskesta ja muusan mallina oli Wäinön sisko ja Aaron vaimo Lempi Hellaakoski.

Lyyran ja reliefikuvan lisäksi Runoilijan ja muusan jalustasta löytyvät Kiven sanat: ”Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen hän katseli.” Pyhää pyörrytystä sain kokea vanhassa kirjastotalossa lukiessani ensi kerran Ezra Poundin korjauksia T.S.Eliotin The Waste Landiin, kun taas valokuvarunossa ajetaan aina alas päin muusan kaden suuntaan.

Laikun Aulagalleriassa näyttelyn Näköala Haminavuorelle avajaiset ovat tiistaina 23. toukokuuta 2023.

"Olen pahoillani, että en osaa luoda kuvaa suomeksi"

 

Tekoälyä hyödyntävän apupilotin verkkoversion laatima kuusimittainen kuusiruno ja siitä tehty kuvarunon yritys suomeksi.

 

Kuusi seisoo ylväänä

Lumipeitteen alla

Se kantaa vihreää

Kun muut ovat kalpeita

Se on elämän merkki

Talven keskellä

 

”Olen pahoillani, että en osaa luoda kuvaa suomeksi. Se on yksi rajoituksistani. Voitko antaa minulle anteeksi?🙏”

”Kiitos, että annat minulle anteeksi. Valokuvaruno on runo, joka on yhdistetty valokuvaan tai joka on kirjoitettu valokuvan innoittamana¹. Valokuvaruno voi olla esimerkiksi runo, joka kertoo valokuvassa näkyvästä tilanteesta, tunnelmasta tai henkilöstä. Valokuvaruno voi myös olla runo, joka käyttää valokuvaa vertauskuvana tai symbolina jostakin. Valokuvaruno voi olla yksi runo tai useampi runo, jotka muodostavat sarjan. Valokuvaruno voi olla painettu kirjaksi tai julkaistu verkossa.”

Hersonin kuuman pihlajan katkeria marjoja

Dostojevski peukuttaisi, Solženitsyn panisi pyörän pyörimään, Puškin vaatisi tekijänoikeuskorvauksia, Tolstoi pyörähteli haudassaan, Tšehov karkottaisi itse itsensä Sahalinin saarelle, Tsvetajeva jyrsii kuuman pihlajan katkeria marjoja.

Helsingin Sanomat 19. huhtikuuta 2023.

Ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimillä ja Ukrainassa

Kirjailija-lehdesssä julkaistiin juttu "Samarovon kuusi" ugrien V maailmankongressista, joka järjestettiin Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan pääkaupungissa Hanty-Mansijkissa. Kesäkuussa 2008 hantien ja mansien mailla näin ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimilla 2014 ja Ukrainassa 2022. 

Tähän kertomukseen viittaan Aviadorin syksyn 2023 katalogissa, jossa esitellään kesäkuussa ilmestyvää romaania Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla.

"Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit."

SAMAROVON KUUSI

Voitonpuiston koivikossa kasvaa harvakseltaan kuusia. Valkeat koivut ovat yhtä komeita kuin sotasankareiden rintakuvat, jotka on nostettu punagraniittisten pylväiden päihin. Jokaiselle sankarille on myönnetty yksi tähti aivan kuin suomalaiselle keikkamuusikolle, jonka tavaramerkki on tunnetusti yhden tähden jaloviina kolmen tähden sijasta.

Sankarit näyttävät venäläisiltä, ja heistäkö kertovat koivutkin, joiden pitäisi olla pyhiä puita myös tämän seudun alkuperäisasukkaille hanteille ja manseille. Kun en erota miesurhojen joukosta yhtään ugrin näköistä, epäilen, että meille jää kuusen osa. Niin kauan kuin pysymme koivun varjossa, emme häiritse voittajien juhlia.

Esimerkiksi Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan 1 440 000 koivun joukossa suomalais-ugrilaisia kieliä puhuu noin 22 000 kuusta. Perinteisillä poronhoitajilla ja kalastajilla äidinkieli on kantavana voimana, mutta he jäävät tai jättäytyvät mielellään palvelujen ulkopuolelle. Taajamiin muuttaneet taas menettävät mielenkiintonsa äidinkieleen ja kulttuuriperintöönsä, jolla kuitenkin rakennetaan etnoturismia museoineen, näyttelyineen ja teattereineen.

Livistin Hanty-Mansijskin Voitonpuistoon ugrien V maailmankongressin viimeisenä aamuna. Jos olisin järjestänyt omaa aikaa edellisenä aamupäivänä, olisin menettänyt Viron presidentin ulosmarssin. Tiedän senkin, että tänä aamuna yleisistunnossa päätetään, siirretäänkö ugrikansojen päämaja Helsingistä Venäjälle. Tuumin kuitenkin, että  edustamani Suomen Kirjailijaliiton ääni ei ratkaise tätäkään päätöstä.

Käsittääkseni sekä Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen ulosmarssissa että ugrien konsultaatiokomitean päämajan siirrossa on kyse samasta juonen juuresta tai haarasta, jolla Moskova tahtoo laajentaa koivikkoistuksiaan ja kiristää samalla puutulleja.

Voitonpuistosta palattuani kuulen, että Moskovan operaatio ei onnistunut. Kahvijonossa Karjalan puolen edustaja sanoo, että hänen suhteellisen pitkän elämänsä varrella tämä oli ensimmäinen kerta, kun Moskovan määräystä ei toteltu. Kertojan nimi on parempi jättää mainitsematta näinä aikoina, kun Suomen delegaatiotakin puhutaan Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n soluttamaksi.

Voitonpuiston kuusia kuvatessani ihmettelen, miksi yksi mies istuu niin pitkään samalla penkillä. Myöhemmin sama sankari tulee vastaan kauppahallissa. Joko delegaatiosta livistäjää halutaan varjella kaikelta pahalta, kuten koko Suomen ryhmää eristämällä se oman hotellinsa rauhaan, tai sitten olin tulossa vainoharhaiseksi. Ainakin sain aavistuksen siitä, miltä tuntuisi jos oikeasti olisin tekemässä muutakin kuin kuvaamassa kuusia.

Omassa puheenvuorossani olisin puhunut internetin mahdollisuuksista ugrirunoudelle ja alleviivannut nettiyhteyksen vapautta, mutta hyvissä ajoin Suomi-Venäjä-seuraan toimittamiani liuskoja ei löytynyt; joko englannista venäjäksi kääntäminen ei onnistunut, tai sitten viesti vain ”katosi” matkan varrella. Samanlaisia ongelmia tuntui olleen jopa tutkija Annika Pasasella, joka alusti presidentti Tarja Halosen puheessaan mainitsemista kielipesistä.

 No, yritän käyttää puheenvuoroni myöhemmin, kun ugrikirjailijat kokoontuvat Marissa. Hanti-Mansijskin mediatyöryhmässä sain läpi tiivistetyn version Yury Popovin tulkkauksella. Komista käsin Popov hoitaa ugrien nettipankkia (www.finugor.ru), jonka logoa komistaa pieni kuusi tai pihdan poikanen.    

Voitonpuiston viereiselle keskustorille on pystytetty kojuja, joissa esitellään hantien ja mansien käsitöitä. Haapainen haapio nousee kevyesti yhdellä kädellä, mutta ei mahdu lentokoneeseen. Haapiohaave on yhtä epätodennäköinen kuin ugrikansojen yksimielisyys. Venäjän hajoita ja hallitse -politiikan lisäksi esimerkiksi Suomen saamelaiset eivät halua kutsua naapureitaan kveenejä alkuperäiskansaksi, vaikka Norja on myöntänyt heille nämä oikeudet.

Sukukansayhteistyöhön EU on myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa, jossa on mukana Suomen osuus. Lisäksi Suomen Kulttuurihasto ohjaa yhteistyöhön miljoona euroa M. A. Castrénin seuran ja Suomi-Venäjä-seuran kautta. Mitä tämä sitten on siihen verrattuna, että Hanti-Mansijskin yhden viikonlopun kokouksiin kerrotaan käytetyn 2,5 miljoonaa euroa? Pelkästään päättäjäisjuhlien ilotulituksiin hukatuilla ruplilla painaisi monta kirjaa, joiden kustannuksia joudutaan viilaaman jokaisen yksittäisen anomuksen kohdalla Castrénin seuran hallituksessa.

Reipasta juhlabudjettia selittää se, että Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin lisäksi Hanti-Mansin pääkaupungissa Hanty-Mansijskissa järjestettiin EU-ministereiden tapaaminen ja neljän maan presidentit keskustelivat Dmitri Medvedevin johdolla. Hanty-Mansisjkin palatsimaisia rakennuksia ja yleistä vaurautta selittää taas se, että tällä seudulla tuotetaan 60 prosenttia Venäjän öljystä, jonka tuloista piirikuntaan ohjataan kaksi prosenttia. Suomi on mukana bisneksissä, kun Fortum osti täältä voimaloita.

Öljyn ja maakaasun pumppaamiseen liittyvistä ekologista ongelmista mainitsi Unkarin presidentti László Sólyom Ugrikongressin avajaisissa, joissa Halonen ja Medvedev eivät ainakaan pyrkineet ärsyttämään, ja Ilves piti englanniksi EU-demokratian mahdollisuuksia ylistävän puheenvuoron, mikä kyllä ärsytti ainakin venäläisiä.

Niin presidenttien kuin kongressin virallisten ja ennen kaikkea epävirallisten puheitten perusteella Unkari ja Viro tuntevat edelleen paremmin kuin Suomi sen, mitä Venäjällä tapahtuu katutasolla yksinkertaisesti siitäkin syystä, että venäjän kieli on heillä paremmin hallussa. Hyvin harva delegaatti lisäkseni nosti tulkkausluurin korvalleen silloin, kun salissa puhuttiin venäjäksi. Kokouksen toinen virallinen kieli englanti taas tuntui enemmän häiritsevän kuin lisäävän tiedonvälitystä, kuten nähtiin Ilveksen puheen vastaanoton kohdalla.  

”Puhe oli hyvä, mutta väärässä paikassa”, sanoi eräs Viron delegaation nuorempi jäsen, jonka nimen jätän jälleen mainitsematta, että häntä ei käännytettäisi Venäjän rajalta samalla tavalla kuin toimittaja Ville Ropponen vuoden 2006 ugrikirjailijoiden Petroskoin reissullamme. Medvedevin rauhallisen puheen jälkeen Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin Tallinnan patsaskiistan jatkaminen vaikutti entistä pahemmalta provokaatiolta, ja sen jälkeen ulosmarssi oli tehtävä. ”Puhe ei jättänyt Ilvekselle vaihtoehtoja”, sanoi virolaiskirjailija.

Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit. Tai suomalais-ugrilainen kielikunta, jonka toisessa haarassa ovat suomi lähisukukielineen ja toisessa haarassa kielikunnan ugrilainen haara eli unkari sekä obinugrilaiset kielet hanti ja mansi. Ostjakkien ja voguleiden aikaan tämä kaupunki tunnettiin Samarovon nimellä suomalaisten tutkimusmatkailijoiden päiväkirjoissa.

Nykytutkimuksen valossa Lauri Kettusen Suomen kieliopin sukupuu kielisukulaisuuden selitysmallina on hylätty samalla tavalla kuin kielemme alkukotia ei enää paikanneta johonkin Volgan mutkaan; varmalta vaikuttaa vain se, että kantauralin puhujat ovat asuneet pohjoisissa havumetsissä. Noin 7 000 vuotta sitten puhuttu kantaurali on hautautunut syvälle tytärkieliinsä, mutta se elää. Koivu ja kuusi yhtä hyvin kuin kuin elämä ja kuolema kuuluvat siihen kantauralin sanastoon, joka on periytynyt suomeen. Mänty on tuoreempi tulokas, ja esimerkiksi Komin mytologiassa mänty on ikään kuin porraspuu aurinkoon ja naiseen kytkeytyvän koivun ja kuolemaan liitetyn kuusen välillä. Ehkä Suomi onkin mänty, jonka oksien portaita pitkin kuihtuvat sukukielet pääsevät kiipeämään vähän lähemmäs valoa.

Voitonpuiston koivujen ja kuusten alla maa puskee pitkää heinää. Ruohikko kuolee, puut jäävät, mutta tänä kesänä kuolema ei ole vielä niittänyt kertaakaan. Lintu livertelee harvakseltaan isoäitien työnnellessä lastenlapsiaan rattaissa puiston hyvin laatoitetuilla käytävillä.

Ruoho saa lainehtia vapaana, mutta itikoille ja mäkäröille kävi huonommin. Lähiseutujen vedet myrkytettiin niin, että sain lätkäistä itikkaa vain etnoturistina Torumin maan ulkomuseossa, jonka suunnittelussa on ollut  mukana hantien elävä kansalliskirjailija Jeremei Aipin. Ehkä kalat eivät kuolleet ja hyttyset palaavat kaupunkiin samalla tavalla kuin noin 3 000 poliisin alta jonnekin muualle muuttaneet asukkaat heti, kun kongressimme päättyi.   

 JOUNI TOSSAVAINEN

(Kirjailija 3/2008)

Jukka Mallinen tulkkasi Heidi Hautalalle Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin puhetta, joka johti Viron valtuuskunan ulosmarssiin ugrien V maailmankongressissa Hanty-Mansijkissa 2008.

Viisi Venäjä-kirjaa vuodelta 2008

Presidentti Tarja Halonen mordvalaisten vieraana Hanty-Mansijkissa 2008.

Viisi Venäjä-kirjaa, jotka arvostelin Savon Sanomiin vuonna 2008.

HEIDI HAUTALA

Venäjä-teesit. Vakaus vai vapaus?

Tammi 2008, 168 s.

ANNE KUORSALO, ILMARI SUSILUOTO, MARTTI VALKONEN

Venäjä. Kovan linjan energiajätti

Edita 2008, 282 s.

ARTO LUUKKANEN

Projekti Putin. Uuden Venäjän historia 1996 – 2008

Wsoy 2008, 284 s.

JUKKA MALLINEN

Vapaita esseitä Venäjästä

Savukeidas 2008, 256 s.

SUVI SALMENNIEMI, ANNA ROTKIRCH (toim.)

Suhteiden Venäjä

Gaudeamus 2008, 312 s.

Jos oikeusvaltio toteutuu, Venäjä ei pelota. Tämä toive lävistää nämä viisi kirjaa, joista Suhteiden Venäjä onnistuu vilauttamaan myös käytännössä, miten tavallinen ihminen selviää pelkojensa kanssa jatkuvassa epävarmuudessa. Kun laittomuus on laki, ystävät ja suku ovat kultaa.

Suhteiden Venäjän tutkijoiden lisäksi lähinnä katua on tallannut esikoiskirjailija Jukka Mallinen, jolla on sisäpiirin tietoa Pietarin ja Moskovan kulttuuripiireistä 70-luvulta lähtien. Jos Suomen PEN:n pj:n Mallisen esseet ovat hätähuuto oikeusvaltion rappion edessä, niin Heidi Hautala (vihr.) kiteyttää epätoivon kymmeneksi teesiksi, joilla oikeutta ja kohtuutta lisättäisiin Putinin romuttamaan demokratiaan.

Presidentti Dmitri Medvedevin haasteille luo historiallisen taustan tarkkoine lähdeviitteineen Arto Luukkasen Projekti Putin, jonka viileää analyysiä vasten on hyvä verrata muiden tietoja ja tuohtumusta. Kun Luukkanen pitäytyy ansiokkaasti lähteissään, Hautala esittää toimenpiteitä, kuten pamflettiin kuuluu. Tässä Venäjä-paketissa lähes muiden kirjojen kertaukseksi jäävät Kuorsalo-Susiluoto-Valkosen artikkelit, joiden ”paperitieto” tiivistyy viimeiseen lukuun Venäjän uhkakuvat:

”Kuvaa vihollisten ympäröimästä maasta pitää voimistaa, kun maa on ajautunut turvallisuusviranomaisten käsiin... Omaisuuden uusjako on mieletön. Se ei voi olla kestävä, koska sillä ei ole järkeviä perusteita. Neuvostoliiton historian tilinteko odottaa myös, sillä menneisyyden hallinta on Venäjälle haaste siinä, missä se on ollut Saksallekin, eikä Stalinin hirmutekoja voida loputtomiin väistellä. Venäjän tulevaisuuden ratkaisee viime kädessä se, millaista kohtelua kansalaiset vallanpitäjiltä suvaitsevat... Ympäristöongelmat ja neuvostoaikana rakennettu infrastruktuuri vaativat toimia ja ilmastonmuutos voi sulattaa ikiroudan. Silti varsinainen haaste Venäjällä tiivistyy kolmeen kohtaan: Kiina, Kiina ja Kiina.”

”Viisikon” mukaan Venäjällä oli rakentumassa elävä kansalaisyhteiskunta, mutta Putin romutti sen perustan. Jos Angela Merkel uskaltaa tavata ihmisoikeuksien puolustajia Venäjällä, niin sitä Hautala toivoo myös Matti Vanhaselta ja Alexander Stubbilta. Näin on politiikassa, käytännössä kansalaisyhteiskunta toimii eri tavalla idässä kuin Brysselissä. Tästä erosta löytää aavistuksen Suhteiden Venäjästä. Tosin tieteellisen liturgian noustessa pintaan, tutkijat sulkeistavat helposti muut kuin tenttiin lukijat.

Kun lännessä yhdistyksiin liittyminen on lähes jokaiselle mahdollista ja yhteisöön halutaan uusia jäseniä, niin Suvi Salmenniemen tutkimuksen mukaan venäläiset kansalaisjärjestöt valikoivat piirinsä entisen kollektiivisen toiminnan tapaan: ”Yhteisöllisyys rajoittuu järjestön jäseniin – heihin luotetaan, heitä kohtaan tunnetaan solidaarisuutta, heihin sitoudutaan – mutta yhteisöllisyys ei laajene järjestön ulkopuolelle.”

Suhteiden Venäjän naisnäkökulmalla päästään naapurin sänkyyn asti, ja näihin sisäisimpiin tuntoihimme liittyen voimme aavistella, millaista kohtelua uudet venäläiset kestävät Medvedevin 1,5 miljoonalta byrokraatilta. Vaikkapa Maija Jäppisen tutkimusta perheväkivallasta luettuaan ei enää selittele venäläisnaisten ”laajalla sielulla”, miksi eukot eivät eroa ukoistaan, jotka tappavat itsensä votkalla alle 50-vuotiaana.

Naisia pidättelee väkivaltaisissa parisuhteissa niin taloudellinen, sosiaalinen, juridinen kuin emotionaalinenkin suojattomuus. Naisia myös syyllistetään erotilanteessa ja väkivallasta ei voi puhua julkisesti, mutta Jäppisen mukaan ”niitäkin tärkeämpänä työntekijät nostivat esiin naisten pelon ja emotionaalisen riippuvuuden puolisoistaan”. Raiskaus avioliitossa ei ole Venäjän lain mukaan rikos, ja vielä vuonna 1999 kaikista työttömistä 70 prosenttia oli naisia.

Nuoret naiset ovat hieman paremmassa tilanteessa, mutta Meri Larivaaran artikkelia lukiessa ei voi kuin hämmästellä heidän äitiensä tietämättömyyttä: ”... että vain raskaudenkeskeytys oli ehkäisykeino. Ja he ovat tehneet viisi, kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä raskaudenkeskeytystä, jota he pitivät ehkäisymenetelmänä, tosiaankin. Tämä on, no, niin sanoakseni sen aikaisten naisten mentaliteetti.”

(Savon Sanomat 23.5.2008)

Miten peili pitäisi pestä?

Jos kuvaisi yhdellä kohtauksella Venäjän tilannnetta, lainaus löytyy Anna Rotkirchin tutkimukesta kokoelmassa Suhteiden Venäjä. Siivooja-nanjan hätä uusrikkaan peilin edessä pistää silmään niin, että siinä tunnistaa sen ihmisen perimmäisen ahdistuksen, josta ennakkoluulot vierasta kohtaan kumpuavat.

Ja kun ollaan tässä kulttuurishokissa – uuden rikkauden ja tutun köyhyyden ristiriipunnassa –, ainoaksi vaihtoehdoksi jää usein toisen moraalinen tuomitseminen: ainakaan Saimaan rannalta venäläinen ei saa ostaa mökkiä.

Mutta Lena on pietarilainen työläisnainen. Kuukausien odotuksen jälkeen hänelle tarjotaan työtä, josta maksetaan yli kaksi kertaa enemmän kuin mitä hän saa kolmen perheen siivouksista. Muutaman päivän eurooppalaista tasoa eli evrostandardia vastaavaa huushollia siivottuaan Lena lopettaa työt. Niin peili voi pelottaa, ja varsinkin siihen katsominen:

”Koettakaa ymmärtää, olen tavallinen neuvostonainen, asun kommunalkassa yhdessä ainoassa pienen pienessä huoneessa. Joudun asuntoon, jonka eteisessä on erillinen, kaakeloitu WC. Se on pelkästään vieraita varten! (...) Kylpyhuoneessa on poreallas ja valtava, kattoon asti ulottuva seinäpeili (...) Työnantajani selitti minulle työtehtäviäni, mutta en pystynyt keskittymään, sillä päässäni pyöri vain kysymys: ’Miten pystyn pesemään tuon peilin?’”

Kohtaus sopisi jatkoksi Ryszard Kapúscinskin klassikkoon Imperiumi (1993), Magnus Londenin kertomuksiin Siperian matkoilta (1997) tai Karl Henrik Nikulan matkakirjaan Brodskys staket (2000).

(Savon Sanomat 23.5.2008)

Heidi Hautala ugrien maailmankongressissa Hanty-Mansijkissa 2008.

Hautalan kymmenen teesiä

Heidi Hautalan kirjan teeseihin tiivistyvät ne ongelmat, jotka Euroopasta päin katsottuna näkyvät Venäjän tilanteessa.

1. Oikeusvaltio on edellytys Venäjän kehitykselle. Medvedevin on pidettävä kiinni lupauksestaan kitkeä korruptiota, myös turvallisuuspalveluissa.

2. Venäjän itse itselleen kehittelemä käsite ”suvereeni demokratia” ei helpota kansainvälistä yhteistyötä.

3. Unionin yksittäisten maiden irtiotot Venäjän energian takia vahingoittavat yhteistyötä.

4. Terrorismisodan varjolla EU:n ja U.S.A.:n on lopetettava huonon esimerkin näyttäminen Venäjän kaltaisille autoritäärisille maille.

5. Ei ole syytä ylpeillä suhteilla Putinin Yhtenäiseen Venäjään, jos se ei edes yritä puolustaa oppositiopuolueiden olemassaolon oikeutta.

6. Tuki kansalaisjärjestöille, jotka ovat vallan parhaita vahtikoiria myös Venäjällä.

7. ”Suomessa on monipuolistettava Venäjä-yhteistyön julkista tukea ja ryhdyttävä jakamaan sitä muillekin kuin Suomi-Venäjä-seuralle.”

8. Venäjän suomensukuisten kansojen aseman parantaminen on Suomen, Viron ja Unkarin vastuulla EU:ssa.

9. Neuvostoliiton arkistot on avattava.

10. Jotta Suomen venäjänkieliset eivät olisi vain Kremlin yksipuolisen viestinnän varassa, on viisasta tukea täällä toimivaa venäjänkielistä mediaa.

(Savon Sanomat 23.5.2008)