Kansikuvan poika löytyi Jyväskylän yliopiston kellarista

 

Muistinpanojeni mukaan tunnistan pojan Pispalassa. ”Hän katsoo niin, että minä seison tuolla kivellä silloin, kun Ahti Rytkönen antoi valon valua kameraansa. Pistän lehdestä leikkaamani pojan kirjoituskoneen eteen säkkikankaaseen mustalla nuppineulalla.”

Tämä tarina on totta ja jatkoa Kirjoittajan päiväkirjan postauksella ”Poika kivisellä tiellä” (19.2.2026).

”Näyttelykuvat vedostamme Seppo Sarkkisen kanssa yhdessä yössä valokuvauksen opiskelijoiden tiloissa Helsingissä. Nyt niillä on uudet tilat, joissa ei saa tehdä taidetta klo 21 jälkeen. 

Galleria Nykyajan seinille raavimme runoja piirtoheittimellä ja mustalla rasvaliidulla. Näyttelyn nimeksi kasvaa ”Vakavasti ottaen raaputan kuvaani ilmaan”.

Helsingin Sanomista leikattu poika roikkuu gallerian viimeisessä taulussa. Kolmannessatoista kuvassa mukana kaksi Kangasniemen Suojeluskuntatalosta löydettyä vihon palasta tai arkkia: 17,8 x 12,5 ja 13,6 x 20,6 cm.

Täten valtuutan poikani Veikko Ravolaisen vastaanottamaan minulle tuleva vainaja Aatu Ravolaisen rahat ja tavarat. Hyyrylässä 13/9 -41. Armas Ravolainen
Totistavat: Tyyne Seppänen Huuko Seppänen

Olen vastaanottanut kaatuneen poikani Niilo Partin kellon ja paketin. Kangasniemi 14.8.41.
Herman Partti       

Näyttelyn jälkeen en löydä poikaa Pispalasta. Ehkä se matkusti Valokuvalehteen, joka julkaisi kuviani?  Haluan kuitenkin poikani, jonka kopioita on painettu noin 450 000, Kahdentoista kuvan kanteen, joten kelaan mikrofilmeiltä kaksi vuotta Hesareita yliopiston kirjastossa.

Kahden työpäivän jälkeen Sarkkinen Helsingissä saa selville kuvan julkaisuajan. Työvoitto löytyisi aprillipäivähn 1984 radio ja tv-sivulta, mutta virkamieslakon takia pääkaupungin kirjastoissa ei saa lukea lehtiä. Viikon päästä kokoelman kannen on kuitenkin oltava valmis.

Jyväskylän lomamatkalla kirjaston lehtilukusali on vielä tunnin auki, kun varustaudun reissuun partakoneen terällä. Palavista silmistä hätäni tajuaa ystävällinen valvoja, joka päästää hissillä alakertaan, poistettavien painotuotteiden manalaan. Tuhansia & tuhansia musteen jälkiä, irto- ja kokolehtiä, sivuja, nippuja sivuun, silti kaivan poikani vaikka palasina.

Hetken ihailemme toisiamme tuonelan kalseassa valossa. Sitten taitan vainajan kainalooni. Sarkkinen leikkaa pojalta jalat, ja pian hän on mustissa kansissa:

Olen vastaanottanut kaatuneen poikani.

”Poika kivetyllä tiellä”

 

Valokuvaaja Petri Nuutisen Nykyaika-galleriassa sain järjestää Oriveden opiston 1982 yhteisnäyttelyn jälkeen ensimmäisen oman valokuvanäyttelyn 1985. Kolmestatoista mustavalkeasta kuvasta kehittyi kokoelma Kaksitoista kuvaa (1986), jonka kansikuva oli näyttelyn 13. kuva.

Kansikuvan pojan Ahti Rytkönen kuvasi Maaningalla 16.9.1927. Kopioin kuvan Helsingin Sanomien radio- ja tv-sivulta, ja Seppo Sarkkinen istutti pojan Kahdentoista kuvan kanteen. Toisen kerran tapasin hänet Kuopion museon savupirtin vierestä. Siellä Miettisen poika seisoo seinänkorkuisena julisteena ja jatkaa Kuvan ja sanan työpajan (2026) etukannen poikani tarinaa Museorunojen (2026) esilehdillä ja kolmannessa Saarestenmäki-osastossa. 

Museovirastosta alkuperäinen kuva löytyy nimellä ”poika kivetyllä tiellä (Maaninka Petsamo Kallioharju)”. Poika on nimeltään joko Veli-Matti Miettinen tai Antti Miettinen. Jompikumpi toimi Rytkösen paikallisoppaana Maaningalla. Antin näköinen poika istuu ainakin savutuvan penkin päässä kuvassa ”Pirttiviljelystä”. Miettisten perheen tupaviljelykseen Maaningan Petsamossa 26.6.1927 kuului yhdeksän lasta.

Samaistuin Rytkösen kuvaamaan maalaispoikaan Tampereella ennen esikoiskokoelman ilmestymistä. Helsingin Sanomissa 1.4.1985 julkaistusta otoksesta päättelin näköjään oikein, että oli ”potunnoston aika”. Mutta, miksi runoilin hattupäisen pojan ”nulipääksi”? Poikien tukathan kynittiin yleensä keväällä eikä syksyllä. Tai sitten kesän mittaan kasvanut tukka siistittiin, ennen kuin Miettisen poika päästettiin kansakouluun. 

”Kivetyn tien” huomasin vasta Museoviraston alkuperäiskuvasta. Tietä on rajattu radio- ja tv-sivun kuvassa, mutta se näkyy Kuopion museon kapeaksi rajatussa seinävedoksessakin, jos osaa katsoa. Kivinen on ollut runoilijankin tie toisinaan toisen kokoelman jälkeen, mutta muistan nyt myös miten kiviä upposi kärrytiehen, joka vei peltojen välissä saunan ohi portille ja Isonkuusen vierestä maantielle.

Kiveämisestä huolimatta Saarismäkeen tulijalla sai olla autossaan korkeampi maavara. Ja Venäläisen Esan taksi-Volgassahan oli.

Ekfrasis, kuvaus kokoelman Kaksitoista kuvaa kansikuvasta, Gummerus 1986, 50:

Hän seisoi nulipää sängen laidassa

                               kiven päältä jos ei horju särki

näkee lepikon takaa hopeista, järvi se on,

                                kun kääntyi kivi pysyy paikallaan, mäellä

harmaat talot yksin, eivät liiku

 

                                 Hänellä oli sentään kengät, paljain jaloin

ei pääse näin kaukaa kotiin

 

mutta tukka ei kasva, ei suostu

                                   vaikka on potunnoston aika

Valokuvaaja Jari Silomäen kuvan ja sanan pakotteet

 

"Ensin pyramidi oli puu sitten kiveä, härkä/ ja kurkiaura", Kaksitoista kuvaa 1986, 7.

Sääpäiväkirjan säännöt

1.     Ota yksi valokuva joka päivä.

2.      Älä käytä jalustaa.

3.      Kuvaa vain luonnon valolla.

4.     Aihetta ei etsitä erikseen, vaan siepataan arjen keskeltä.

5.     Päivän tapahtumista kirjoitettu teksti lisätään kuvaan myöhemmin.

Nämä ovat valokuvaaja Jari Silomäen kuvien ja sanojen viisi pakotetta, jotka hän laati aloittaessaan valokuvasarjan Otteita sääpäiväkirjastani vuonna 2001. Esikuvana oli tanskalaisten elokuvaohjaajien manifesti Dogma95.

Monesti Silomäen päivän otoksella ei ole tekemistä päivän uutisten kanssa, vaan kumpikin on omanlaisensa päivän kuvaa. Sääpäiväkirjan julkaisua Silomäki jatkaa blogissa https://jarisilomaki.com/category/blog/.

Valokuvarunouden manifestin suomennos löytyy täältä.

Ensimmäinen päällekirjoitus

Ensimmäinen lavastettu valokuvaruno julkaistiin jo kuusi vuotta valokuvakeksinnön julkistamisen jälkeen. David Octavius Hillin ja Robert Admansonin teatterivalokuva ilmestyi albumissa A Little Story for Grown Young Ladies, Illustrated Photographically, noin vuonna 1845.

Teatterikuvassa kauhistunutta näyttelevän naisen alapuolelle vedokseen on käsinkirjoitettu ja useamman kerran korjattu runo: ”And then another suitor came/ Who thought he now might woo –/ Tha gace of Horror plainly speaks/ For once, a woman, true.”

Ja sitten tuli toinen kosija

joka luuli, että voi nyt koskea –

katse kauhun puhuu selvästi

kerrankin nainen tosissaan.

Albumikuvaan käsinkirjoitettu lisäys tuo mieleen Silomäen, joskin hänen kuviinsa lisäämissä käsinkirjoituksissa ei näy korjauksia tai yliviivauksia. Yi 160 vuotta vanhan valokuvarunon tapaan Silomäen proosarunomaiset tekstit eivät kuitenkaan pyri muokkaamaan tai rikkomaan itse valokuvaa kuten Aleksandr Rodtšenkon ja Man Rayn yhteisteoksissa, vaan ne on lisätty vedokseen.

Kirjailijakuvia ja Museorunoja Jyväskylässä

Vanhoja, mustavalkeita kirjailijakuvia ja uusia valokuvarunoja kokoelmasta Museorunot on esillä ensimmäisen kerran Jyväskylän yliopiston Agorassa 9.–10. helmikuuta 2024.

Vanhan Kirjan Talvessa olen mukana kustantaja Vesa Tompurin kanssa lauantaina 10.2. klo 13.00 Martti Ahtisaari -salissa ja klo 16.00–17.00 kirjoittajayhdistysten Talvipäivien paneelissa Miksi jotkut kaupungit ovat poeettisia, toiset eivät?

Riitta Cankoçakin juontamassa keskustelussa Raisa Marjamäen, Jussi Hyvärisen ja Jukka Viikilän kanssa mietimme, millaista ihmisyyttä, innoitusta ja kirjallista kuplintaa eri puolilla Suomea esiintyy (Agoran auditorio 2).

Museorunot

Museorunojen ensimmäinen ja toinen osa pohjautuvat Kuopion museon uuden tilan ja luonnontieteellisen puolen remontin valmistumisrunoihin Kantti kertaa kantti ja Maan ja taivaan välissä.  Kolmas osasto työnimellä Saarismäki jatkaa museo- ja runotarinaa Kaksitoista kuvaa -kokoelmani (1986) kansikuvan pojan kautta. Sama Ahti Rytkösen Maaningalla kuvaamaa poika on esillä Kuopion museossa, ja omaa poikaani sain kuvata savolaisella koti- ja synnyinseudullani Tervon Saarismäessä.

Saarismäki-osaston kuvat skansin mustavalkeista filmeistäni vuosilta 1979–2005. Runojen kirjoittamista jatkan ja muokkaan kokoelmaa painoon lähtöön asti. Toisin kuin aiemmissa valokuvarunojen kokoelmissani teksti juoksee ja rikkoo dokumentaaristen valokuvien pintaa.

Aiemmin julkaistuja valokuvan ja runon yhteisteoksia ovat kokoelmat Metsännenä (1990), Kuusikirja (2012) ja Näköala Haminavuorelle (2022).

Museorunot. Uusia valokuvarunoja 2023

Uudistuneessa Kuopion luonnontieteellisessä museossa tapasin vanhan tutun Maaningan pojan, jonka Ahti Rytkönen kuvasi 1920-luvulla.

"Samaan aikaan kun kirjoitin Pispalassa toista kokoelmaani, pidin tamperlaisessa Galleria Nykyajassa valokuvanäyttelyä, jossa oli kaksitoista kuvaa, ja se kolmastoista löytyy Kahdentoista kuvan (1986) kannesta. 

Leikatessani sanomalehden radio- ja tv-sivulta Ahti Rytkösen 1920-luvulla ottamaa kuvaa Maaningalta en tiennyt, että kuvassa oli Veli-Antti Miettinen, joten jokin minua pisti silmään - ilmeisesti tuntemattoman outo lakki, josta tiesin kuolevani: Hän seisoi nulipää sängen laidassa/ kiven päältä jos ei horju särki/ näkee lepikon takaa hopeista, järvi se on."

(Kuusikirja, 2008, 194-195.)

Välissä, välillä välitin runoa "Maan ja taivaan välissä"

 

Kuopion museon vanhan puolen remontin valmistumista juhlittiin torstaina 12. toukokuuta 2022. Välissä, välillä välitin avajaisissa noin 11 minuuttia runoa, joka on Talon tarinan toinen osa.

Ensimmäinen runo ”Kantti kertaa kantti” julkistettiin koronan takia videona Kantin uuden puolen vihkiäisissä viime vuonna.

Toinen tilausruno ”Maan ja taivaan välissä” sai nimensä Charles Sandisonin teoksesta ”Taivaan ja maan väliset”, joka löytyy joka hetki uutena Kantin uuden osan seinältä.

Runon ”Maan ja taivaan välissä” kirjoitin Sandison uuden teoksen ja vanhan Juho Rissasen freskon Rakentajat väliin siinä toivossa, että talon molemmat päät tulisivat mukaan tarinaan.

Runon ensimmäinen liuska meni näin:

MAAN JA TAIVAAN VÄLISSÄ

Kuopion museolle 2022

 

1

Vähänkö on seinä edessä

betonitaivaassa 

kirjaimia kuin runoilijan päässä.

 

Harmaanvalkoisessa eksymisen seinäoppaassa

digihiiret raatavat vuorivaikutteisessa pelissä

kuten Nilsiän miehet Rissasen freskossa. Taiteilijan koodi

ohjaa ja videotykki valaisee mikä meidät toi tähän –

joka hetki vanha ja uusi Sandisonin 2000-luvun teoksessa.

 

Taivaan ja maan väliset herättää sementin. Viileät suut

imaisevat vaeltavat bitit avaruus

tulostaa kummat kuvat, sanattomat sanat kysyvät:

Tarvitaanko maassa mitä ja mikä on taivaan suoja

sadan vuoden päästä?

                   Tavataanko paratiisissa vai luetaanko jälleen

kirkkovene museotavaraa siinä missä sanakirjalla vain

                                                     museoarvo.

2

Museo juontuu museionista

taiteen ja tieteen pyhästä paikasta 

                                                                                             muusien kukkuloilla lähempänä jumalia

Uudistuneessa museossa tapasin
vanhan tutun Maaningan
pojan, jonka Ahti Rytkönen
kuvasi 1920-luvulla.

"Samaan aikaan kun kirjoitin Pispalassa toista kokoelmaani, pidin tamperlaisessa Galleria Nykyajassa valokuvanäyttelyä, jossa oli kaksitoista kuvaa, ja se kolmastoista löytyy Kahdentoista kuvan (1986) kannesta. Leikatessani sanomalehden radio- ja tv-sivulta Ahti Rytkösen 1920-luvulla ottamaa kuvaa Maaningalta en tiennyt, että kuvassa oli Veli-Antti Miettinen, joten jokin minua pisti silmään - ilmeisesti tuntemattoman outo lakki, josta tiesin kuolevani: Hän seisoi nulipää sängen laidassa/ kiven päältä jos ei horju särki/ näkee lepikon takaa hopeista, järvi se on."

(Kuusikirja, 2008, 194-195.)

PS

Osuuskunta Sataman Tarmo, joka hoitaa muun muassa Rosebudin kirjakauppaa kauppahallissa, täyttää 10 vuotta lauantaina 14. toukokuuta 2022. Synttärijuhlilla ravintola Sampossa välissä, välillä välitän sekä ensimmäisen että toisen Kuopion museon tilaaman runon.