Hersonin kuuman pihlajan katkeria marjoja

Dostojevski peukuttaisi, Solženitsyn panisi pyörän pyörimään, Puškin vaatisi tekijänoikeuskorvauksia, Tolstoi pyörähteli haudassaan, Tšehov karkottaisi itse itsensä Sahalinin saarelle, Tsvetajeva jyrsii kuuman pihlajan katkeria marjoja.

Helsingin Sanomat 19. huhtikuuta 2023.

Ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimillä ja Ukrainassa

Kirjailija-lehdesssä julkaistiin juttu "Samarovon kuusi" ugrien V maailmankongressista, joka järjestettiin Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan pääkaupungissa Hanty-Mansijkissa. Kesäkuussa 2008 hantien ja mansien mailla näin ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimilla 2014 ja Ukrainassa 2022. 

Tähän kertomukseen viittaan Aviadorin syksyn 2023 katalogissa, jossa esitellään kesäkuussa ilmestyvää romaania Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla.

"Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit."

SAMAROVON KUUSI

Voitonpuiston koivikossa kasvaa harvakseltaan kuusia. Valkeat koivut ovat yhtä komeita kuin sotasankareiden rintakuvat, jotka on nostettu punagraniittisten pylväiden päihin. Jokaiselle sankarille on myönnetty yksi tähti aivan kuin suomalaiselle keikkamuusikolle, jonka tavaramerkki on tunnetusti yhden tähden jaloviina kolmen tähden sijasta.

Sankarit näyttävät venäläisiltä, ja heistäkö kertovat koivutkin, joiden pitäisi olla pyhiä puita myös tämän seudun alkuperäisasukkaille hanteille ja manseille. Kun en erota miesurhojen joukosta yhtään ugrin näköistä, epäilen, että meille jää kuusen osa. Niin kauan kuin pysymme koivun varjossa, emme häiritse voittajien juhlia.

Esimerkiksi Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan 1 440 000 koivun joukossa suomalais-ugrilaisia kieliä puhuu noin 22 000 kuusta. Perinteisillä poronhoitajilla ja kalastajilla äidinkieli on kantavana voimana, mutta he jäävät tai jättäytyvät mielellään palvelujen ulkopuolelle. Taajamiin muuttaneet taas menettävät mielenkiintonsa äidinkieleen ja kulttuuriperintöönsä, jolla kuitenkin rakennetaan etnoturismia museoineen, näyttelyineen ja teattereineen.

Livistin Hanty-Mansijskin Voitonpuistoon ugrien V maailmankongressin viimeisenä aamuna. Jos olisin järjestänyt omaa aikaa edellisenä aamupäivänä, olisin menettänyt Viron presidentin ulosmarssin. Tiedän senkin, että tänä aamuna yleisistunnossa päätetään, siirretäänkö ugrikansojen päämaja Helsingistä Venäjälle. Tuumin kuitenkin, että  edustamani Suomen Kirjailijaliiton ääni ei ratkaise tätäkään päätöstä.

Käsittääkseni sekä Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen ulosmarssissa että ugrien konsultaatiokomitean päämajan siirrossa on kyse samasta juonen juuresta tai haarasta, jolla Moskova tahtoo laajentaa koivikkoistuksiaan ja kiristää samalla puutulleja.

Voitonpuistosta palattuani kuulen, että Moskovan operaatio ei onnistunut. Kahvijonossa Karjalan puolen edustaja sanoo, että hänen suhteellisen pitkän elämänsä varrella tämä oli ensimmäinen kerta, kun Moskovan määräystä ei toteltu. Kertojan nimi on parempi jättää mainitsematta näinä aikoina, kun Suomen delegaatiotakin puhutaan Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n soluttamaksi.

Voitonpuiston kuusia kuvatessani ihmettelen, miksi yksi mies istuu niin pitkään samalla penkillä. Myöhemmin sama sankari tulee vastaan kauppahallissa. Joko delegaatiosta livistäjää halutaan varjella kaikelta pahalta, kuten koko Suomen ryhmää eristämällä se oman hotellinsa rauhaan, tai sitten olin tulossa vainoharhaiseksi. Ainakin sain aavistuksen siitä, miltä tuntuisi jos oikeasti olisin tekemässä muutakin kuin kuvaamassa kuusia.

Omassa puheenvuorossani olisin puhunut internetin mahdollisuuksista ugrirunoudelle ja alleviivannut nettiyhteyksen vapautta, mutta hyvissä ajoin Suomi-Venäjä-seuraan toimittamiani liuskoja ei löytynyt; joko englannista venäjäksi kääntäminen ei onnistunut, tai sitten viesti vain ”katosi” matkan varrella. Samanlaisia ongelmia tuntui olleen jopa tutkija Annika Pasasella, joka alusti presidentti Tarja Halosen puheessaan mainitsemista kielipesistä.

 No, yritän käyttää puheenvuoroni myöhemmin, kun ugrikirjailijat kokoontuvat Marissa. Hanti-Mansijskin mediatyöryhmässä sain läpi tiivistetyn version Yury Popovin tulkkauksella. Komista käsin Popov hoitaa ugrien nettipankkia (www.finugor.ru), jonka logoa komistaa pieni kuusi tai pihdan poikanen.    

Voitonpuiston viereiselle keskustorille on pystytetty kojuja, joissa esitellään hantien ja mansien käsitöitä. Haapainen haapio nousee kevyesti yhdellä kädellä, mutta ei mahdu lentokoneeseen. Haapiohaave on yhtä epätodennäköinen kuin ugrikansojen yksimielisyys. Venäjän hajoita ja hallitse -politiikan lisäksi esimerkiksi Suomen saamelaiset eivät halua kutsua naapureitaan kveenejä alkuperäiskansaksi, vaikka Norja on myöntänyt heille nämä oikeudet.

Sukukansayhteistyöhön EU on myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa, jossa on mukana Suomen osuus. Lisäksi Suomen Kulttuurihasto ohjaa yhteistyöhön miljoona euroa M. A. Castrénin seuran ja Suomi-Venäjä-seuran kautta. Mitä tämä sitten on siihen verrattuna, että Hanti-Mansijskin yhden viikonlopun kokouksiin kerrotaan käytetyn 2,5 miljoonaa euroa? Pelkästään päättäjäisjuhlien ilotulituksiin hukatuilla ruplilla painaisi monta kirjaa, joiden kustannuksia joudutaan viilaaman jokaisen yksittäisen anomuksen kohdalla Castrénin seuran hallituksessa.

Reipasta juhlabudjettia selittää se, että Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin lisäksi Hanti-Mansin pääkaupungissa Hanty-Mansijskissa järjestettiin EU-ministereiden tapaaminen ja neljän maan presidentit keskustelivat Dmitri Medvedevin johdolla. Hanty-Mansisjkin palatsimaisia rakennuksia ja yleistä vaurautta selittää taas se, että tällä seudulla tuotetaan 60 prosenttia Venäjän öljystä, jonka tuloista piirikuntaan ohjataan kaksi prosenttia. Suomi on mukana bisneksissä, kun Fortum osti täältä voimaloita.

Öljyn ja maakaasun pumppaamiseen liittyvistä ekologista ongelmista mainitsi Unkarin presidentti László Sólyom Ugrikongressin avajaisissa, joissa Halonen ja Medvedev eivät ainakaan pyrkineet ärsyttämään, ja Ilves piti englanniksi EU-demokratian mahdollisuuksia ylistävän puheenvuoron, mikä kyllä ärsytti ainakin venäläisiä.

Niin presidenttien kuin kongressin virallisten ja ennen kaikkea epävirallisten puheitten perusteella Unkari ja Viro tuntevat edelleen paremmin kuin Suomi sen, mitä Venäjällä tapahtuu katutasolla yksinkertaisesti siitäkin syystä, että venäjän kieli on heillä paremmin hallussa. Hyvin harva delegaatti lisäkseni nosti tulkkausluurin korvalleen silloin, kun salissa puhuttiin venäjäksi. Kokouksen toinen virallinen kieli englanti taas tuntui enemmän häiritsevän kuin lisäävän tiedonvälitystä, kuten nähtiin Ilveksen puheen vastaanoton kohdalla.  

”Puhe oli hyvä, mutta väärässä paikassa”, sanoi eräs Viron delegaation nuorempi jäsen, jonka nimen jätän jälleen mainitsematta, että häntä ei käännytettäisi Venäjän rajalta samalla tavalla kuin toimittaja Ville Ropponen vuoden 2006 ugrikirjailijoiden Petroskoin reissullamme. Medvedevin rauhallisen puheen jälkeen Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin Tallinnan patsaskiistan jatkaminen vaikutti entistä pahemmalta provokaatiolta, ja sen jälkeen ulosmarssi oli tehtävä. ”Puhe ei jättänyt Ilvekselle vaihtoehtoja”, sanoi virolaiskirjailija.

Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit. Tai suomalais-ugrilainen kielikunta, jonka toisessa haarassa ovat suomi lähisukukielineen ja toisessa haarassa kielikunnan ugrilainen haara eli unkari sekä obinugrilaiset kielet hanti ja mansi. Ostjakkien ja voguleiden aikaan tämä kaupunki tunnettiin Samarovon nimellä suomalaisten tutkimusmatkailijoiden päiväkirjoissa.

Nykytutkimuksen valossa Lauri Kettusen Suomen kieliopin sukupuu kielisukulaisuuden selitysmallina on hylätty samalla tavalla kuin kielemme alkukotia ei enää paikanneta johonkin Volgan mutkaan; varmalta vaikuttaa vain se, että kantauralin puhujat ovat asuneet pohjoisissa havumetsissä. Noin 7 000 vuotta sitten puhuttu kantaurali on hautautunut syvälle tytärkieliinsä, mutta se elää. Koivu ja kuusi yhtä hyvin kuin kuin elämä ja kuolema kuuluvat siihen kantauralin sanastoon, joka on periytynyt suomeen. Mänty on tuoreempi tulokas, ja esimerkiksi Komin mytologiassa mänty on ikään kuin porraspuu aurinkoon ja naiseen kytkeytyvän koivun ja kuolemaan liitetyn kuusen välillä. Ehkä Suomi onkin mänty, jonka oksien portaita pitkin kuihtuvat sukukielet pääsevät kiipeämään vähän lähemmäs valoa.

Voitonpuiston koivujen ja kuusten alla maa puskee pitkää heinää. Ruohikko kuolee, puut jäävät, mutta tänä kesänä kuolema ei ole vielä niittänyt kertaakaan. Lintu livertelee harvakseltaan isoäitien työnnellessä lastenlapsiaan rattaissa puiston hyvin laatoitetuilla käytävillä.

Ruoho saa lainehtia vapaana, mutta itikoille ja mäkäröille kävi huonommin. Lähiseutujen vedet myrkytettiin niin, että sain lätkäistä itikkaa vain etnoturistina Torumin maan ulkomuseossa, jonka suunnittelussa on ollut  mukana hantien elävä kansalliskirjailija Jeremei Aipin. Ehkä kalat eivät kuolleet ja hyttyset palaavat kaupunkiin samalla tavalla kuin noin 3 000 poliisin alta jonnekin muualle muuttaneet asukkaat heti, kun kongressimme päättyi.   

 JOUNI TOSSAVAINEN

(Kirjailija 3/2008)

Jukka Mallinen tulkkasi Heidi Hautalalle Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin puhetta, joka johti Viron valtuuskunan ulosmarssiin ugrien V maailmankongressissa Hanty-Mansijkissa 2008.

Viisi Venäjä-kirjaa vuodelta 2008

Presidentti Tarja Halonen mordvalaisten vieraana Hanty-Mansijkissa 2008.

Viisi Venäjä-kirjaa, jotka arvostelin Savon Sanomiin vuonna 2008.

HEIDI HAUTALA

Venäjä-teesit. Vakaus vai vapaus?

Tammi 2008, 168 s.

ANNE KUORSALO, ILMARI SUSILUOTO, MARTTI VALKONEN

Venäjä. Kovan linjan energiajätti

Edita 2008, 282 s.

ARTO LUUKKANEN

Projekti Putin. Uuden Venäjän historia 1996 – 2008

Wsoy 2008, 284 s.

JUKKA MALLINEN

Vapaita esseitä Venäjästä

Savukeidas 2008, 256 s.

SUVI SALMENNIEMI, ANNA ROTKIRCH (toim.)

Suhteiden Venäjä

Gaudeamus 2008, 312 s.

Jos oikeusvaltio toteutuu, Venäjä ei pelota. Tämä toive lävistää nämä viisi kirjaa, joista Suhteiden Venäjä onnistuu vilauttamaan myös käytännössä, miten tavallinen ihminen selviää pelkojensa kanssa jatkuvassa epävarmuudessa. Kun laittomuus on laki, ystävät ja suku ovat kultaa.

Suhteiden Venäjän tutkijoiden lisäksi lähinnä katua on tallannut esikoiskirjailija Jukka Mallinen, jolla on sisäpiirin tietoa Pietarin ja Moskovan kulttuuripiireistä 70-luvulta lähtien. Jos Suomen PEN:n pj:n Mallisen esseet ovat hätähuuto oikeusvaltion rappion edessä, niin Heidi Hautala (vihr.) kiteyttää epätoivon kymmeneksi teesiksi, joilla oikeutta ja kohtuutta lisättäisiin Putinin romuttamaan demokratiaan.

Presidentti Dmitri Medvedevin haasteille luo historiallisen taustan tarkkoine lähdeviitteineen Arto Luukkasen Projekti Putin, jonka viileää analyysiä vasten on hyvä verrata muiden tietoja ja tuohtumusta. Kun Luukkanen pitäytyy ansiokkaasti lähteissään, Hautala esittää toimenpiteitä, kuten pamflettiin kuuluu. Tässä Venäjä-paketissa lähes muiden kirjojen kertaukseksi jäävät Kuorsalo-Susiluoto-Valkosen artikkelit, joiden ”paperitieto” tiivistyy viimeiseen lukuun Venäjän uhkakuvat:

”Kuvaa vihollisten ympäröimästä maasta pitää voimistaa, kun maa on ajautunut turvallisuusviranomaisten käsiin... Omaisuuden uusjako on mieletön. Se ei voi olla kestävä, koska sillä ei ole järkeviä perusteita. Neuvostoliiton historian tilinteko odottaa myös, sillä menneisyyden hallinta on Venäjälle haaste siinä, missä se on ollut Saksallekin, eikä Stalinin hirmutekoja voida loputtomiin väistellä. Venäjän tulevaisuuden ratkaisee viime kädessä se, millaista kohtelua kansalaiset vallanpitäjiltä suvaitsevat... Ympäristöongelmat ja neuvostoaikana rakennettu infrastruktuuri vaativat toimia ja ilmastonmuutos voi sulattaa ikiroudan. Silti varsinainen haaste Venäjällä tiivistyy kolmeen kohtaan: Kiina, Kiina ja Kiina.”

”Viisikon” mukaan Venäjällä oli rakentumassa elävä kansalaisyhteiskunta, mutta Putin romutti sen perustan. Jos Angela Merkel uskaltaa tavata ihmisoikeuksien puolustajia Venäjällä, niin sitä Hautala toivoo myös Matti Vanhaselta ja Alexander Stubbilta. Näin on politiikassa, käytännössä kansalaisyhteiskunta toimii eri tavalla idässä kuin Brysselissä. Tästä erosta löytää aavistuksen Suhteiden Venäjästä. Tosin tieteellisen liturgian noustessa pintaan, tutkijat sulkeistavat helposti muut kuin tenttiin lukijat.

Kun lännessä yhdistyksiin liittyminen on lähes jokaiselle mahdollista ja yhteisöön halutaan uusia jäseniä, niin Suvi Salmenniemen tutkimuksen mukaan venäläiset kansalaisjärjestöt valikoivat piirinsä entisen kollektiivisen toiminnan tapaan: ”Yhteisöllisyys rajoittuu järjestön jäseniin – heihin luotetaan, heitä kohtaan tunnetaan solidaarisuutta, heihin sitoudutaan – mutta yhteisöllisyys ei laajene järjestön ulkopuolelle.”

Suhteiden Venäjän naisnäkökulmalla päästään naapurin sänkyyn asti, ja näihin sisäisimpiin tuntoihimme liittyen voimme aavistella, millaista kohtelua uudet venäläiset kestävät Medvedevin 1,5 miljoonalta byrokraatilta. Vaikkapa Maija Jäppisen tutkimusta perheväkivallasta luettuaan ei enää selittele venäläisnaisten ”laajalla sielulla”, miksi eukot eivät eroa ukoistaan, jotka tappavat itsensä votkalla alle 50-vuotiaana.

Naisia pidättelee väkivaltaisissa parisuhteissa niin taloudellinen, sosiaalinen, juridinen kuin emotionaalinenkin suojattomuus. Naisia myös syyllistetään erotilanteessa ja väkivallasta ei voi puhua julkisesti, mutta Jäppisen mukaan ”niitäkin tärkeämpänä työntekijät nostivat esiin naisten pelon ja emotionaalisen riippuvuuden puolisoistaan”. Raiskaus avioliitossa ei ole Venäjän lain mukaan rikos, ja vielä vuonna 1999 kaikista työttömistä 70 prosenttia oli naisia.

Nuoret naiset ovat hieman paremmassa tilanteessa, mutta Meri Larivaaran artikkelia lukiessa ei voi kuin hämmästellä heidän äitiensä tietämättömyyttä: ”... että vain raskaudenkeskeytys oli ehkäisykeino. Ja he ovat tehneet viisi, kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä raskaudenkeskeytystä, jota he pitivät ehkäisymenetelmänä, tosiaankin. Tämä on, no, niin sanoakseni sen aikaisten naisten mentaliteetti.”

(Savon Sanomat 23.5.2008)

Miten peili pitäisi pestä?

Jos kuvaisi yhdellä kohtauksella Venäjän tilannnetta, lainaus löytyy Anna Rotkirchin tutkimukesta kokoelmassa Suhteiden Venäjä. Siivooja-nanjan hätä uusrikkaan peilin edessä pistää silmään niin, että siinä tunnistaa sen ihmisen perimmäisen ahdistuksen, josta ennakkoluulot vierasta kohtaan kumpuavat.

Ja kun ollaan tässä kulttuurishokissa – uuden rikkauden ja tutun köyhyyden ristiriipunnassa –, ainoaksi vaihtoehdoksi jää usein toisen moraalinen tuomitseminen: ainakaan Saimaan rannalta venäläinen ei saa ostaa mökkiä.

Mutta Lena on pietarilainen työläisnainen. Kuukausien odotuksen jälkeen hänelle tarjotaan työtä, josta maksetaan yli kaksi kertaa enemmän kuin mitä hän saa kolmen perheen siivouksista. Muutaman päivän eurooppalaista tasoa eli evrostandardia vastaavaa huushollia siivottuaan Lena lopettaa työt. Niin peili voi pelottaa, ja varsinkin siihen katsominen:

”Koettakaa ymmärtää, olen tavallinen neuvostonainen, asun kommunalkassa yhdessä ainoassa pienen pienessä huoneessa. Joudun asuntoon, jonka eteisessä on erillinen, kaakeloitu WC. Se on pelkästään vieraita varten! (...) Kylpyhuoneessa on poreallas ja valtava, kattoon asti ulottuva seinäpeili (...) Työnantajani selitti minulle työtehtäviäni, mutta en pystynyt keskittymään, sillä päässäni pyöri vain kysymys: ’Miten pystyn pesemään tuon peilin?’”

Kohtaus sopisi jatkoksi Ryszard Kapúscinskin klassikkoon Imperiumi (1993), Magnus Londenin kertomuksiin Siperian matkoilta (1997) tai Karl Henrik Nikulan matkakirjaan Brodskys staket (2000).

(Savon Sanomat 23.5.2008)

Heidi Hautala ugrien maailmankongressissa Hanty-Mansijkissa 2008.

Hautalan kymmenen teesiä

Heidi Hautalan kirjan teeseihin tiivistyvät ne ongelmat, jotka Euroopasta päin katsottuna näkyvät Venäjän tilanteessa.

1. Oikeusvaltio on edellytys Venäjän kehitykselle. Medvedevin on pidettävä kiinni lupauksestaan kitkeä korruptiota, myös turvallisuuspalveluissa.

2. Venäjän itse itselleen kehittelemä käsite ”suvereeni demokratia” ei helpota kansainvälistä yhteistyötä.

3. Unionin yksittäisten maiden irtiotot Venäjän energian takia vahingoittavat yhteistyötä.

4. Terrorismisodan varjolla EU:n ja U.S.A.:n on lopetettava huonon esimerkin näyttäminen Venäjän kaltaisille autoritäärisille maille.

5. Ei ole syytä ylpeillä suhteilla Putinin Yhtenäiseen Venäjään, jos se ei edes yritä puolustaa oppositiopuolueiden olemassaolon oikeutta.

6. Tuki kansalaisjärjestöille, jotka ovat vallan parhaita vahtikoiria myös Venäjällä.

7. ”Suomessa on monipuolistettava Venäjä-yhteistyön julkista tukea ja ryhdyttävä jakamaan sitä muillekin kuin Suomi-Venäjä-seuralle.”

8. Venäjän suomensukuisten kansojen aseman parantaminen on Suomen, Viron ja Unkarin vastuulla EU:ssa.

9. Neuvostoliiton arkistot on avattava.

10. Jotta Suomen venäjänkieliset eivät olisi vain Kremlin yksipuolisen viestinnän varassa, on viisasta tukea täällä toimivaa venäjänkielistä mediaa.

(Savon Sanomat 23.5.2008)