tiistai 29. marraskuuta 2022

Tekisi mieli runoilla, mutta kirjailijan marraskuu on muuta



Tekisi mieli runoilla kuin itse itsensä synnyttänyt voittaja:

 

Ylämäet ei riitä

niin hyvä kunto;

 

valehtelematta totiset

selät juoksevat vastaan.

 

Mutta kirjailijan syksy on muuta, valehtelematta. Runoilijaakin synkempi marraskuu on proosan kyntäjällä. Kansa päättää joululahjasta kaupassa ja kirjastossa, amatöörit mittailevat ammattilaisten työtä palkintoraadeissa. Myydystä kirjasta 3–4 euroa verotettavaa tekijälle, lainauksesta 25 senttiä ja raatien sattumat kuin haulikolla ammuttuja.

Pyssy kuin pyssy, kehno vertaus sota-ajassa. Ujostelematta asetta voi käyttää vain aikuinen pelimies taantuessaan poikuuteensa ruudun äärellä: ”Hahmo tokaisee minulle ’get good, son’ ja laukaisee kiväärinsä.” (Savon Sanomat 29.11.2022, 2)

Ovatko omat lukuni olleet haku- vai tarkkuusammuntaa selkenee seuraavassa muutossa. Neljänä vuotena kustantajat ovat lähettäneet valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenelle kirjoja, joista noin sata jää työhuoneeseen. Moninkertainen määrä selaamalla luettuja ja kesken jääneitä on jatkanut matkaansa lahjoina, palkintoina ja kierrätyshyllyissä. 

Mutta, moniko sadasta jäljelle jääneestä jatkaa seuraavan työhuoneen kirjahyllyyn?

Neljä vuotta olen vältellyt varsinkin kotimaisten teosten julkista arvostelua, koska en halua kenellekään samanlaista kaksoisvaltaa, jota esimerkiksi entinen kriitikko käytti jakaessaan rahaa valtion kirjallisuustoimikunnassa ja toimiessaan samaan aikaan tuomarina Helsingin Sanomien kirjallisuusarvostelijana.

Neljään vuoteen mahtuu tuhansia luettuja anomuksia. Kun tekijät ja teokset eivät ole tuttuja muuten kuin mielikuvina, ensimmäinen vuosi on vaikein. Neljän vuoden jälkeen tietää, että on tullut tehtyä hyviäkin päätöksiä, ja ne kehnot muistaa paremmin. Naamatusten haukkuja on tullut vähän, tekstinäkin niukasti.

Vertaisarviointi ei ole täydellinen järjestelmä, mutta mikä olisi parempi. Esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen kiireessä rakennettu ”poolijärjestelmä” korona-apurahoja jaettaessa on parhaillaan arvioitavissa, ja samanlaista kritiikkiä ja jatkuvaa kehittämistä vaatii vertaisarviointiin perustuva jakaminen.

Ensi vuonna Taiken anomusten lukijoille on luvattu jonkinlaista muuta korvausta kuin pelkät kokouspalkkiot. Sen sijaan muutosta ei ole tulossa kymmenen vuotta sitten hyväksyttyyn kulttuurilakiin, joka on ajanut alas alueellisten taidetoimikuntien toiminnan, aivan kuten lakia valmisteltaessa pelättiin, ja Taiken sisällä toimikuntien valtaa on keskitetty keskuksen johtajalle.

Vuonna 2023 valitaan uusi johtaja, hakijoita on yli kaksikymmentä. Ehkä hän saa taideneuvoston, toimikunnat ja opetusministeriön miettimään, olisiko myös Taikessa vertaisarviointiin sovellettavissa tieteen puolella pohditut kanssakulkijuuden ja yhdessäajattelun mahdollisuudet?

Vertaisarviointi on siis tieteelle ja tutkimukselle välttämätöntä työtä, jota tehdään palkatta, usein näkymättömissä, ja jota ei arvosteta niin, että siitä olisi aidosti hyötyä esimerkiksi työnhaussa. Tämän ristiriidan voi muotoilla korostetusti niin, että vertaisarviointi on tekijöilleen merkityksellistä työtä, jota ei kuitenkaan tehdä vain kollegiaalisen yhteisön hoivaavassa sylissä vaan akateemisen kapitalismin, kilpailun ja julkaisuteollisuuden rattaissa…

Epäkohtien osoittamisen ohella hoivan käsite voi myös avata mahdollisuuksia toisin tekemiselle. Esimerkiksi Reeves [Madeleine] on ehdottanut, että vertaisarviointi hoivan käytäntönä voisi tarkoittaa arvioinnin käsittämistä affektiiviseksi ja suhteissa rakentavaksi kanssakulkijuudeksi… Tällöin arviointi ei olisikaan virheiden ja puutteiden osoittelua oletetusta neutraalista positiosta, vaan sellaista yhdessäajattelua kirjoittajan ja hänen tekstinsä kansa, joka näkisi tekstin mahdolliset ongelmat…”

( Ari Korhonen & Katariina Mäkinen: ”Vertaisarviointi – kuria vai hoivaa?”, Tiede & Edistys 3/2022).


torstai 17. marraskuuta 2022

Uusia kuvia Iisalmesta 1981 ja runo "Löperöpäät"


Uusia kuvia, uusia runoja ja valokuvarunouteni pakotteiden purkamista. Tänään kuva ja sana eivät elä erikseen siinä toivossa, että 1 + 1 on 3, vaan tekstiä on lykätty valokuvan päälle aivan kuten ensimmäisissä valokuvarunouden kokeiluissa 1930-luvulla. 

Kuvan otin Iisalmessa kesällä 1981 Savon Sanomien Canonilla ja skannasin mustavalkeasta filmistä Epson Perfection V600 Photolla. Runon nimi on "Löperöpäät" ja lopun lainaus Otto Manniselta.


tiistai 1. marraskuuta 2022

Muutama muistiinpano Helsingin kirjamessuilta

Matti Kangaskoski, Saila Suosiluoto ja Meri Valkama Helsingin kirjamessujen Töölö-lavalla lauantaina 29.10.200 klo 11.00-11.30. Kuva: Suomen Kirjailijaliitto.

Helsingin kirjamessuilla Suomen Kirjailijaliiton 125-juhlavuoden kunniaksi Matti Kangaskoski haastatteli 40 vuotta sitten alalle tullutta, 20 vuotta sitten esikoisensa julkaissutta Saila Susiluotoa ja viime vuonna debytoinutta Meri Valkamaa siitä, millaista kirjailijan ammatissa työskentely on ollut eri aikoina. 

Kirjoitin muutaman liuskan muistoista, joita ehdittiin sivuta muutaman kerran. Sen sijaan muistiinpanoja itse esiintymisestä ei juuri ehdi tehdä. Päällimmäisenä jäi mieleen esikoiskirjailija Valkaman kuvaus siitä, miten kirjoittajan tänä päivänä on kilpailtava erottuakseen muista ja kuinka paljaaksi voi tuntea itsensä someajassa.

Nettiaika on muuttanut kirjailijan ja lukijoiden suhdetta. Neljäkymmentä vuotta sitten kritiikkiä julkaistiin päivälehdissä enemmän, mutta lukijat jäivät hiljaiseksi kansaksi. Toisaalta kriitikon rivit jäivät lopullisemmiksi tuomioiksi, kun päivälehtien kulttuuri- ja mielipideosastot eivät julkaisseet kommentteja, oikaisuja tai vastineita arvosteluihin.

Tänä päivänä kriitikolta voi puolustautua postauksella. Yhtä hyvin on vaikea välttyä lukijoiden mielipiteiltä kirjoista, olipa teosta luettu tai ei. Some ja lukuaikapalveluiden tähdittämät lukija-arviot ovat muuttaneet palautteen muotoa ja määrää, ja se maailma voi olla todella raaka. Ainakin Meri Valkama on kokenut niin.

Valkamalle oli jäänyt mieleen esimerkiksi Suomen Kuvalehden huhtikuussa julkaisema Jukka Viikilän haastattelu, jossa Viikilä mainitsi säpsähtävänsä hereille yöllä ja miettivänsä, onko Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä taas haukuttu Taivaallista vastaanottoa.

Samaan teoksen vastaanottoa hämäävään suuntaan on viittonut Saila Susiluodon mielestä autofiktion "nousu". Mutta on myös yksi asia, joka ei ole muuttunut. Niin Susiluodon kuin oman muistini mukaan runokeikan palkkio on pysynyt samana. Esimeriksi messuilla kirjailijaliitto on tietääkseni ainoa ohjelmajärjestäjä, joka maksaa palkkaa kirjailijalle: 200 euroa esiintyjälle ja haastattelijalle 280 euroa puolen tunnin lavaesiintymisestä.

Omissa kommenteissani veikkasin, että suurin muutos on vauhdin kiihtyminen. Esikoista naputtelin Optima Elitellä (DDR). Nyt on kaksinkertaiset kuuntelunopeudet äänikirjoissa, sadasosasekunnit pörssissä, vuodessa ilmestyy 300-400 runokirjaa, joita kukaan ei lue. Vuonna 1985 ilmestyneen esikoiseni aikaan seitsemän tai kahdeksan pääkustantajan kautta kanonisoidut kokoelmat ehti lukea, painokset olivat 1 000–1 500 kappaletta, omakustanteita ilmestyi vähän ja esittävästä runoudesta puhui vain Suomen Lausujain Liitto.

Aikamme on sähköisen värinän lukuja, joiden varjossa paperi on elossa edustaen hiljaisuuden taloutta. ”Ruutu syö sähköä, kokoelmaan lataan energiaa,” kehittelimme teoriaa Kangaskosken kanssa keskustellessa ennen lavalle nousua, ja sain sanottua sen myös Töölö-lavan mikrofoniin.

Sanomatta jäivät valmistelemani puheenvuoron lopetussanat Ulla-Lena Lundberg Imagen 9/2022 haastattelusta:

"Olen koko elämäni seurannut ruotsinkielistä kirjallisuutta, ja nyt alan huomata, ettei se ole niin tärkeää. Hyvin pieni osa siitä on minulle merkityksellistä, ja mitä minä kirjoitan, ei ole merkityksellistä nuorille. Ehkä isoin asia vanhenemisessa on se, että kadottaa yhteyden nuoren polven kirjallisuuteen."

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Näköalan valokuvat Kuopiossa ja Helsingissä

Rosebudin Helsingin myymälässä Sivullisessa valokuvanäyttely Näköala Haminavuorelle on esillä Runous-osastolla kirjamessuviikolla 24.10.–30.10.2022.

Ferdinand von Wrightin klassikkoteos Näköala Haminalahdelta (1853) on maalattu Haminavuorelta, josta sai nimensä valokuvarunojen kokoelma Näköala Haminavuorelle (2022).

Pari päivää ennen kuin ripustan näyttelyn kokoelman valokuvista Helsinkiin, esittelen Ferdin ja omaa näkemystäni Näköaloista Kuopiossa. Tervetuloa Rosebudin kotoisaan kauppahallin myymälään perjantaina 27.10. klo 17.00.

Ferdin yhdestä päivästä Haminalahden kartanossa kerrotaan romaanissa Taistelevat metsot (2020), josta puhutaan Kuopion kirjaston ja taidemuseon Taidekirjalukupiirissä tiistaina 25.10.klo 17.30  alkaen. Haminavuorella luonnosteltua ja kartanossa maalattua Näköalaa Haminalahdelle kuvaillaan Taistelevissa metsoissa kymmenen sivua (147–157) ja romaanin Jälkisanoissa (299–302, 320 –325).

Rosebudin Helsingin myymälässä Sivullisessa valokuvanäyttely Näköala Haminavuorelle on esillä kirjamessuviikolla 24.10.–12.11.2022. Messuilla esiinnyn lauantaina 29.10. klo 11.00 Suomen Kirjailijaliiton Töölö-lavalla ja klo 12.30 kustantaja Aviadorin osastolla 6n49.

Kirjailijaliiton 125-juhlavuoden kunniaksi Matti Kangaskoski keskustelee 40 vuotta sitten alalle tulleen Tossavaisen, 20 vuotta sitten esikoisensa julkaisseen Saila Susiluodon sekä viime vuonna debytoineen Meri Valkaman kanssa siitä, millaista kirjailijan ammatissa työskentely on ollut eri aikoina. 

tiistai 4. lokakuuta 2022

Erikoisoperaatio tuottaa erinomaisia sankarivainajia


Romaani Venäjän metsästäjät jatkuu Näköalan vastuun siirryttyä lukijalle. Niin jatkuvat myös Putinin erikoisoperaatiot, ja ensimmäisen julkisen palautteen valokuvarunojen kokoelmasta kirjoitti kuopiolainen kirjahipsteri ja toimittaja Aino-Maria Savolainen blogiinsa Amman lukuhetki (3.10.2022).

Vain yksi ugrituttavistani on uskaltanut viestiä Venäjältä sen verran, että tiedän hänen olevan hengissä. Ugritasavaltojen uutislähetykset suoltavat kyllä propagandaa minkä ennättävät. Se mitä pelättiin Suomalais-ugrilaisten kansojen V maailmankongressissa Hanti-Mansisjkissa 2008, kun Viron valtuuskunta presidentti Ilveksen johdolla marssi ulos Venäjän puheenvuoron jälkeen, on toteutunut.

Ja vaikka Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2015 ”Putin ja Fidez opettivat oikeaa politiikkaa ugrikirjaílijoille” Palatonin rannalla, elettiin samassa toivossa kuin lapamato ja saksalaiset kaasuputkiensa kanssa. Tuskin Komissakaan kukaan enää vitsailee: ”Julistakaa te meille sota, niin me heti antaudumme Suomelle.”

Venäjän periferiasta lähteneiden, Ukrainan erikoisoperaatiossa kaatuneiden kuvia näytetään televisiossa varsin avoimesti. Päämiehet lausuvat muistosanoja harva se ilta ja päivisin paljastetaan sotilaiden muistolaattoja ja rintapatsaita. Katuja ja kouluja nimetään kilvan kaatuneiden muistoksi, äidit pyyhkivät kyyneleitään ja isät tarinoivat urheasta pojasta, joka antoi henkensä pienen, mutta mahtavan isänmaan puolesta.

Kaatuneista korkea arvoisimmille nimetään sotalaiva ja myönnetään Venäjän federaation sankarin arvonimi. Esimerkiksi Komiin näitä sankareita on jo saatu kaksi. Uutisissa asti surtuja kaatuneita oli keväällä Komissa 25, tänään kaksin- kolminkertaisesti vajaan miljoonan kansasta. Eivätkä lukuun sisälly mitättömät tapaukset, kuten kadonneet ja vangiksi jääneet.

Komin Vorkutaan asti on raahattu ukrainalaisia, jotka uutisoivat kiitollisuuttaan pohjoisen viimasta ja räntäsateesta. Yhtä hyvin kiitollisia ollaan Luhanskissa, kun komilaiset uusivat heidän vesi- ja lämmitysjärjestelmänsä, joita Ukraina ei kunnostanut miesmuistiin. Entä Komin omat ruosteiset putket, milloin ne hoidetaan niin, että z-sankareiden voitelijoita virvoittaisi juomakelpoinen vesi?

Ja missä kunnossa on Komin pääkaupungin Syktyvkarin jätevesilaitos, jota suomalaiset olivat rakentamassa, kuten kerrotaan Venäjän metsästäjien käsikirjoituksen sivulla 95:

Sisäministeriön seinässä kyltit sai lukea komiksi ja venäjäksi, aivan kuten laki määräsi ennen erikoisoperaatiota ja sen jälkeisessä maanpuolustuksellisten erityisoperaatioiden ajassa. Komin, Venäjän ja Novoimperiumin liput liehuivat pääoven päällä kipakassa tuulessa, joka puski joen suunnasta. Uuden rauhan vallan lipussa punaiset viisisakaraiset kiersivät kaksipäistä kotkaa samalla tavalla kuin Euroopan unionin keltaiset tähdet. Kellastuneen koivikon takaa haistoi hitaan veden, jota ei saanut juoda huolimatta siitä että suomalaiset olivat rakentamassa jätevesien puhdistuslaitosta. Se oli sitä Syktyvarin Joenkylän eikä Ust-Sysolskin aikaa.

torstai 15. syyskuuta 2022

Kirjailijan live art -tapahtuman neljäs päivä Kanttilassa

Kirjailijan live art -tapahtumassa Herra Tossavaisen antiviikko ei ole juuri löytynyt aikaa läppärille, työkalulle, jota olen raahannut Kanttilaan maanantaista torstaihin ja vielä huomenna. Perjantaina klo 18.00 pääsen siivoamaan näyttelyhuoneen ikkunasta antiviikkoni mainoksen ja laatikoimaan jäljelle jääneet antikirjani, työhuoneeseeni sopimattomat teokset, joita Kanttilan edestä Minna Canthin kadulta on voinut ottaa luettavakseen sen toivon varjolla, että piipahtaa myös valokuvarunojen näyttelyssä Näköala Haminavuorelle.

Kirjoja on lähtenyt kiertämään mukavasti ja liki joka toinen kierrättäjistä on kysynyt, maksaako tämä mitään. Ei ole maksanut eikä maksa; kysyjä on hoitanut virkansa käveltyään näyttelyyn ja aloitettuaan kyselyn.

Puhetta onkin riittänyt, niin tuttujen kuin tuntemattomien vierailijoiden kanssa. Näyttelyn esittelyllä olen useimmiten aloittanut ja sitten on jatkettu vaikkapa tiistaina alkaneen Anti-festivaaliin antiin; Antin infopistehän odottaa vain parin rakennuksen päässä hotelli Puijonsarvessa.

Muutaman omistuskirjoituksenkin olen päässyt laatimaan ja kerran tulkitsemaan Kaarin Laapotille ja Kaisa Törmäselle Näköalan runon ”Valokuva”. Runokukko Olavi Rytkönen sai Lordi-kirjansa ja selkäänsä poteva monialataiteilija Kaisla Pirkkalainen toi toisella vierailullaan yskää parantavia yrttejä omalta pastalta sekä kustantamonsa Laboratorio Fennican teoksen Eugenio Barban teatteriantropologian oppaan Paperista tehty kanootti (2015, suom. Peter Sebastian Lehtonen).

Kerran on tilattu mainosruno ja rautalampilaisen Pekkalan emännän Sinikan runoja viilasimme seuraava versiota varten. Hyvin on jäänyt mieleen myös toinen Näköalan ostaja, jonka sain huikattua kadun toiselta puolelta tupaan. Hän kertoi kerran suunnitelleensa Kanttilan ostamista, hankki sitten kulman takaa Kuninkaankadulta keltaisen kerrostalon.

Ohi on kävellyt niitäkin, jotka eivät kuulemma lue kirjoja, ja kaupungin tai valtakunnan päättäjiä ei ole näkynyt tungokseksi asti. Perjantaina on kuitenkin luvassa kansanedustaja Marko Kilven Kanttila-vierailu kahden puoluetoverin kanssa.

Median puolelta kulttuuritoimittaja Eeva Lankolainen teki jutun Savon Sanomiin ja tänään klo 14.40 toimittaja Juhani Forsman soittaa Yle Radio Savon suorasta lähetyksestä.

Näköalan esi- ja ensilukijoista runoilija Jyrki Heikkinen kävi kylässä ja kirjailija Marjo Heiskanen, jonka kanssa juhlimme yhteisjulkkarit Kanttilassa, osallistuu Hera Tossavaisen antiviikkoon livenä huomenna, perjantaina klo 16.00–18.00.

Kirjailijan live art -tapahtumassa romaanin kirjoittaminen on jäänyt yhteen aamupäivään, joten päätyötä päivystäminen ei juuri edistä. Aivan kuten edellisen viikon Aapelit aukiolla -teoksen avustamisen myös antiviikon rahoittaja on ollut Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä kirjastoapuraha, joten jatkoa ajatellen tämä interaktiivinen, urbaani ja yhteisöllinen performance olisi varmaan parempi muotoilla osaksi Anti-festivaalin off-ohjelmistoa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Herra Tossavaisen antiviikko Kanttilassa

 

Kirjailija Jouni Tossavainen esittelee näyttelyä Näköala Haminavuorelle Minna Canthin kotitalossa Kanttilassa maanantaista perjantaihin 12.–16. syyskuuta klo 12.00–18.00.

Herra Tossavaisen antiviikon näyttely liittyy valokuvarunojen kokoelmaan Näköala Haminavuorelle (Aviador 2022). Värivalokuvien lisäksi esillä on Tossavaisen aiemmissa runokokoelmissa julkaistuja mustavalkeita vedoksia.

Antiviikolla kirjailija on käytettävissä. Tossavainen valvoo näyttelyä, esittää runoja, kirjoittaa tilaustekstejä, antaa palautetta kirjoituksista, arvostelee (kirjat, teatteri, valokuva, kulttuuripolitiikka), myy teoksiaan ja lahjoittaa kirjoja, jotka eivät enää mahdu kirjailijan työhuoneeseen.