"Ulkomaat" kokoelmasta Sanomalehtirunoja (2016)

Etna 1987.

Liite Iisalmen valokuvarunojen näyttelyyn

Näköala Haminavuorelle Iisalmen kultturikeskus 1.2.-3.3.2023. 

Työpäiväkirjasta 1981

Tiivistelmä kesäharjoittelusta Savon Sanomien Iisalmen aluetoimituksessa
Oriveden Opiston kulttuuritoiminnan linjalle työkautena 1981–1982

To. 1.5.1981

Jutut oli saneltava purkajalle Kuopioon, kun näyttöpäätteet saivat lämpöhalvauksen.

Ke. 27.5.

Kiuruveden herättäjäjuhlien jutusta kuvat hävinneet salaperäisellä tavalla, samoin alttaripiirros. Harmi, hyvä kuva meni. Pelle Miljoonan kuvien kehittäminen ja jutun rustaaminen.

Ma. 1.6.

Pellen juttu lehdessä lauantaina lehdessä: otsikko muutettu ja homohommat poistettu.

Ke. 3.6.

Juttu lehdessä surkean kuva kera, johtuen huonoista kehitteistä… Vakitoimittaja Väinö Tuomainen, ilmeisesti kuvaekspertti täällä, tuli lomalta ja aloitti uudistamalla litkut.

”Ongelma ei ole poistunut, vaan vaihtanut paikkaa”, totesivat konstaapelit Tauno Kinnunen ja Seppo Turunen.

Tänään Savon Sanomien porukka juhlii jollain poliisien majalla, juo ja syö makkaraa.

To. 4.6.

Krapulapäivä. Ylä-Savon ammattikoulutuksen kuntainliiton liittovaltuuston kokouksen sanahirvilöistä juttua. Illalla kuuntelemaan Tuuliajolla kiertuetta Kuopioon.

Su. 14.6.

Sotaveteraanit juhlivat Iisalmessa ja niitä pitää kuvata sateessakin.

Ma. 22.6.

Kaikki on lomalla ja pitäs hoitaa koko puljua, muttei tiedä miten, tahtoo tulla isoja tuppoja… ja tulee kuulemma tappiota joka päivä.

Ti. 23.6.

Eräs toimittaja jossain verkonlaskussa, vaikka pitäisi hoitaa kunnanhallituksia yms.

Su. 28.6.

Kuvateksti etusivulla:

”Kaksi kappaletta neliviikkoisia hanhia on saapunut 4H-neuvoja Marjaana Malisen mukana Räihänmäkeen. Kuusivuotias Veli-Matti ja neljätoistavuotias Päivi vaikuttavat hieman epäileviltä uusien kesäeläinten suhteen, mutta isäntä maanviljelijä Antti Räihä vaikuttaa sitäkin tyytyväisemmältä; possun sijasta ensi jouluna syödään hanhea.”

Ti. 30.6.

Tänään tuli palkka, peruspalkka jotain 3200/kk.

Pe. 3.7.

Kaavilla, teosofeja. Ongelmana ettei saanut julkaista, että aikoivat vuokrata Mikko Niskasen Käpykolon tulevaksi Teosofiseksi kulttuurikeskukseksi.

La. 11.7.

Juttujen perässä autolla 400 km.

Ti. 14.7.

Pyhäjärven Kihupäivien jutusta tuli vastinetta Marketta Viitalalta, jotta onhan sitä kulttuuria meitin kunnassa, turha sitä on morkata, puutetta nimittäin.

Ti. 21.7.

Uutispäällikkö Reka Myöhänen kartoittaa kesätoimittajia ja niiden ensi talven puuhia… Kehui minun tehneen niin hyvää työtä Ylä-Savossa, että Pyhäjärveltä asti soitellaan.

Ke. 29.7.

Iisalmen ilmeen valmistelua.

Ma. 3.8.

Aamulla klo 10.00 Hotelli- ja ravintolaväen kesäpäiville Seurahuoneelle. Muka virkistävät urheilukisat. Kännissä koko jengi.

Ti. 4.8.

Illalla soitteli taas kunnallisneuvos Kärkkäinen Kiuruvedeltä ja toivoi sukukokouksesta juttua lehteen, koska oli kahden palstan ilmoituskin lehdessä. Vuoropäällikön toteamus: sukukokouksia, perkele, niitä on joka päivä. Hiljeni kun kerroin, että kunnallisneuvos pyysi…

Ke. 5.8.

Tänään uutinen kulttuuriin teosofien Niskasen Käpykolon vuokraamisesta.

To. 6.8.

Ilta-Sanomissa, kuten arvata saattoi, sivun juttu Niskasen Käpykolon vuokraamisesta. Kumminkin SS:ssä ensin.

La. 8.8.

Juhani Ahon kunniaksi, kun kuoli 60 vuotta sitten muistotilaisuus. Tylsää ja niin oli jutun tekeminenkin.

Ma. 10.8.

Pääsykoe Tampereella.

 

Kuopiossa 1.2.2023

Jouni Tossavainen

Valokuvaruno ”Kuusimetsän sinikammari”

 

Kirjastosta saatu Nuori Aaro (2022), Pekka Tarkan runoilija Hellaakoskesta laatima elämäkerta, ja sen jälkeen kerrattu kootut Runot (1977) kuuluvat runon taustaan.

Tarkan kirja loppuu Jääpeiliin (1928). Toivottavasti saadaan toinen osa, josta selviää, miksi runoilija vaikeni 13 vuotta erinomaisen ellei parhaan kokoelmansa jälkeen. Jääräpää hän oli jo syntyessään, joten vaikeneminen onnistui tarvittaessa.

Nuori Aaro oli myös vihainen, raivokas kriitikko, viinamäen- ja naistenmies, jonka pään Wäinö Aaltonen ikuisti Savonlinnan sankaripatsaaseen 1921. Yhtä hyvin hänet ja varsinkin vaimonsa, Aaltosen siskon Lempin, tuo mieleen Aleksis Kiven patsas Runoilija ja muusa Tampereen vanhan kirjastotalon edessä.

Valokuvarunon kuva on otettu Tervossa Pekkalan savusaunan ikkunasta talvella 1985. Väridia olkoon poikkeus mustavalkeassa blogissa, jossa kehitän ja kiinnitän uusia pakotteita.

Kuvan ja tekstin suhde, siinä missä kuvataide, kiinnosti Hellaakoskea ja hän oli tarkkana kokoelmiensa painoasusta, vaati kerran jopa fraktuuraa kirjansa tekstityypiksi. Aikansa kuvarunot ja kokeilevuudet huipentuivat Jääpeilissä, jonka käsikirjoituksesta saa kalpean aavistuksen kootuista runoista.

Jääpeilin runo ”Dolce far niente” innoitti tamperelaista valokuvaajaa Petri Nuutista suloiseen joutilaisuuteen ja ihanaan tekemättömyyteen Roomassa, joka synnytti valokuvakirjan roman (2019). Tammikuussa VB-keskuksen avajaisissa Petri lahjoitti kirjansa, jonka aluksi ja lopuksi on painettu runon korjausliuskat. SKS:n arkiston tallettamista jäljistä näkee, miten Hellaakoski työsti runoa vielä kirjapainovaiheessa etsien uusia sanoja, typografiaa ja visuaalista muotoa. 

Nuutisen esipuheen sanoin: ”Tämä runo täytyy nähdä.” Ehkä kokonaisen kokoelman ihme joskus vielä nähdään, kun Jääpeilistä julkaistaan samanlainen faksimile kuin Ezra Poundin editoinnin täyttävästä T.S.Eliotin Aution maan (1922) käsikirjoituksesta?

Kirjatuotannon vilkastumista viime vuosina nuori Hellaakoski ei pitänyt kirjallisuutemme ”sisäisille arvoille” yksinomaan edullisena. Vuoden 1923 esseessä ”Kirjojen ulkoasusta ja koristamisesta” ei mainita Akseli Gallen-Kallelan kuvittamaa Kalevalaa, mutta siihen viitannee toivomus ”pienestä ja arvonsa mukaisesti” painetusta Kantelettaresta, josta ei pitäisi paisuttaa viiden kilon painoista kuvitettua ”kansallista loistoteosta”.

Nuori Aaro kivitti vanhaa Akselia, vanhempi esseisti silitteli jo myötäkarvaan, ja kukapa ei edelleen hahmottaisi Kalevan sankareita Gallen-Kallelan kuvituksina. Jostain syystä Väinämöisestä ei tule ensimmäisenä mieleen Rauta-ajan Kalevi Kahra.

Kuva on Hellaakosken mielestä niin voimakas, että lukija menettää sen takia herkimmän kosketuksen tekstiin. Nuoren Aaron pohdinnasta on vielä matkaa herkkyyteen, josta valokuvan ja runon aistimusten yhdistämisen vaikeudet alkavat, mutta ongelman juuri hahmottuu:

”Kuvitetussa kirjassa vedetään kuva-aistimukset etualalle, vieläpä poikkeuksellisella mahdilla, joka kuvaamataitelijalla on. – Eihän tämä voi olla millään muotoa tekstin tehostamista tai kaunistamista. Kuvitus voi itsessään olla kaunis, mutta kirjaan yhdistettynä se on törkeän väkivaltainen, väkivaltainen ennenkaikkea lukijaa kohtaan, joka, kuvien ylivoiman sysimänä, ehdottomasti kadottaa herkimmän kosketuksen tekstiin.” (Kuuntelua. Esseitä teoksista ja tekijöistä, 1983, 16)

Tekstiin Hellaakoski kuitenkin halusi lisätä kuvitusta Näköalan päätoimittajana. Parnasson edeltäjän liitekuvissa hän muisti jälleen Wäinö Aaltosen veistoksia, ja vuoden 1950 ykkösnumeron kansikuvassa näköala avautuu erämaahan Sven Grönvallin akvarellissa.

Sittemmin Tuomas Anhava lopetti Parnasson kuvittelut niin, että kuvan ja sanan suhteeseen palattiin vasta 2000-luvulla lähinnä Ville Hännisen kansikuvitusten pohdinnoissa ja sarjakuvissa. Yhtä hyvin vanha Hellaakoski lopetti kokeilevat kuvarunoilut ja palasi säepakon akanvirtaan. Tai jäätielle; Jääpeilin jälkeen vapaa ei ollut umpihanki eikä lohen suku noussut vastavirtaan. 

  

"Valon helmi" Oriveden Suvessa 1983

 

Uusia kuvia kirjailija Eino Säisästä Oriveden Suvessa 1983

 

Muistan tavanneeni kirjailija Eino Säisän vain kerran, kuten kerron romaanissa Kuoharit I-III (2018). Skannatessani mustavalkeita filmejä tapasin kuitenkin neljä ruutua Säisästä, jota olin kuvannut Oriveden Suvessa 1983.

Edelleenkään en muista, mitä kirjailija puhui Orivedellä. Varmaan piti esitelmän täydessä yläkerran salissa, josta en ehtinyt raportoimaan juttuuni.

Säisä mainittiin ripustaessani valokuvarunoja Iisalmen kulttuurikeskuksen Venny-saliin, jossa näyttely on esillä 3. maaliskuuta asti. Kirjastonhoitaja Tuomo Lindforsin mukaan Säisän kuvia on koottu nettiaineistoksi, jota en kuitenkaan löydä hauillani. Mahdollisesti voisin myös tulla puhumaan Säisästä oppitunnin verran huhtikuussa. Matkat korvattaisiin ja palkkaa maksettaisiin 84 euroa.

Näyttelyyn liittyvää valokuvarunojen kokoelmaa Näköala Haminavuorelle (2022) on Ylä-Savon kirjastoverkko Rutakon hyllyissä lainattavissa kaksi, yhteensä lainauksia yhdeksän kappaletta.

”Samalla tavalla nautin yhtäaikaisista tapahtumista samana kesänä samoissa Savon maisemissa kuin Säisä päiväkirjaromaanissa Aika saaressa, joka luetutti jälleen uudella nautinnolla löydettyämme oman saaren ja opetti samastumaan Einoon niin, että jatkaisin hänen viimeisen syksynsä 1987 päiväkirjaa Trilogian toisessa osassa Kesää kohti. Emme tienneet, emme tunteneet, emme tavanneet 80-luvun alussa päästyäni kesätoimittajaksi Iisalmeen − ja vaikka olisimme nähneet, ehkä jopa istuneet saman pöydän ääreen − olisinko halunnut tutustua ja tietäisinkö senkään jälkeen yhtään enemmän kuin luettuani Säisältä julkaistut kirjat (tai kulttuuripojan päästyä kerran kättelemään kirjailijaa Säisän ottaessa vastaan Savonia-palkintoa). Tuskin, ehkä yhtäaikaisen kohtaamisen mahdottomuuden käsittää vertaamalla Aikaa saaressa samasta kesästä 1979 keräämääni mikrohistoriaan, joka on sattumalta Säisän syyspäiväkirjan jatkona Trilogian keskipäivässä tai taitekohdassa. Ja on siinä muutakin, mutta aukko olkoon lukijan floppi tai luomislukko.” (Kuoharit III, 443)

PS 
Yleisten kirjastojen Säisästä digitoima aineisto löytyy täältä ja Iisalmen kirjastossa pitämäni Säisä-luento täältä.

 

Valokuvaruno "Aitoa venäläistä laatua"

Uusien valokuvarunojen tuoreinta antia on "Aitoa venäläistä laatua", jonka kuvapuoli on saatu Petroskoista keväällä 1982. Otosta en muistanut, ennen kuin skannasin filmin pätkän Oriveden Opiston kulttuurisihteerin opinnot päättäneeltä Venäjän-matkalta. 

Valokuvaruno on esillä Iisalmen kulttuurikeskuksen alakerran Venny-salissa, jonne ripustin näyttelyn Näköala Haminavuorelle 1.2.2023. Helmikuun jälkeen näyttely siirtyy Oulun kirjallisuuden taloon.