Kultakauden multaajat näkevät suon, jota ei ole

Aalto ARTS Books on julkaissut yli 500 teosta, mutta toiminta loppui vuonna 2023. Kustantamon viimeisiä julkaisuja on Suomen taiteen multakausi, jossa suomalaisen niin sanotun kultakauden kaanonia upotetaan suohon niin kuin Kalevalan Väinämöinen Joukahaista.

Kultakauden kaanonia uudistetaan nyt niin päin, että Väinö edustaa suohon upotettavaa patriarkaattia ja matriarkaatti laulaa uudet syntysanat. Teoksen tekijät ovat Riikka Haapalainen, Tiina Pusa ja Helena Sederholm. Haapalainen on nykytaiteen tutkimuksen professori Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, Pusa Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen pääaineen johtaja ja Sederholm kuvataidekasvatuksen professori Aalto-yliopistossa. 

Väinöjäkin on mukana: ulkoasusta vastaava Ville Tietäväinen on valinnut anfangiksi Jorman, ensimmäinen ja ainoan suomalaisen alkukirjain- ja koristesarjan.

Suomen taiteen kultakausi edustaa miesten nationalistista eetosta ja koloniaalista fantasiaa toisin kuin kolmen tutkijan teos. Suomen taiteen multakaudessa tutkijat ja taidehistorioitsijat multaavat kultakautta ”laikukkaalla luennalla”, jossa kuljetaan ”sammalikossa, suonsilmissä, jäkäläkankailla, joutomailla ja puutarhoissa”.

------------------------------------------

” Ensimmäisenä toisin tarkastelijan silmään pistää kuitenkin se, että taulussa ei ole suota. Vettä, joka voi olla vaikkapa joki, kuvassa on, mutta höllyvää suota ei näy. Ja miten tuollaisessa nousevassa rinteessä suota voisi olla?

Yhtä vähän kuin teoksessa on suota, löytyy pitkospuita. Joen yli on aseteltu pari lankkua, ja sen jälkeen maisemaan johdattavat paksut tukit.”

--------------------------------------------

Ensimmäinen luku ”Kuraantuneita lähtökohtia” avaa prosessia, jonka multakautisessa taiteen ja tutkimuksen ymmärryksessä ”märkä suo on oivallinen lähtökohta ja metafora”, sillä ”suo tarjoaa mättäältä mättäälle loikkivia vettyviä, eriaineksisia ja sekoittuvia ajattelutapoja”.

Suon tarjoamaa materialisuutta Riikka Haapalainen lähestyy 5. luvussa ”Kotomaan äidinkasvot ja kasvoton luonto”.

”Suon representaatioita on suomalaisen niin sanotun kultakauden kaanonissa varsin niukasti…

Yksi suonkuvaus löytyy Pekka Haloselta, jota kanteleensoittoa taitavana kutsuttiin taidepiireissä Väinämöisen sijaiseksi. Väinämöis-Halosen suonkuvaus, Myllykylässä Karjalassa 1892 maalattu Oijustie, on varsin vakaasti ihmiskeskeinen…

Oijustiessä suo toimii alustana tai näyttämönä ihmiselle. Rämeen yli asetetut ihmisrakennelmat, pitkospuut, kannattelevat niin maalauksessa kuin maisemassa kulkevia henkilöitä kuin maisemaa katselevaa katsetta…

Ihmishahmosta katse etenee vaivatta seuraamaan pitkospuista tehtyä polkua aina kohti ihmisten asuin- ja muita rakennuksia… Suon vastus on kypsässä ja kesytetyssä suhteessa ihmiseen… Halosen maalauksessa oijuspuut ovat aseteltu niin, että niitä pitkin kulkevan ihmisen kengätkään eivät suon märkyyteen sekoitu. Pyrkimys on pysyä kuivana suon päällä, ylittää suon tarjoama materiaalisuus.” (215)

Oijustien suohon Tiina Pusa ja Helena Sederholm palaavat kuudennessa, toiseksi viimeisessä luvussa ”Maahan olet sinä jälkesi jättävä”.

”Nationalistista eetosta palvelevan niin kutsutun Suomen taiteen kultakauden maisema-aiheeksi suo oli liian suljettu ja surkea. Kaivattiin jylhempää ja kauniimpaa, jotain edustavaa. Villi ja tottelematon suo on ollut suomalaisen taiteen aiheena sekä myyttisen ja alkukantaisen suomalaisuuden kuvantajana. Harvoja poikkeuksia edustaa Pekka Halosen Oijustie (1892) -maisema (s. 217), joka avautui suon höllyvälle maalle.” (311)

Riikka Haapalaisen viitteenkin mukaan maalausta voi tarkastella toisin: ”...esimerkiksi Valkosen & Valkosen (1984, 167) mukaan Oijustiessä pääosassa on maisema, ei ihmiset maisemassa.”

Ensimmäisenä toisin tarkastelijan silmään pistää kuitenkin se, että taulussa ei ole suota. Vettä, joka voi olla vaikkapa joki, kuvassa on, mutta höllyvää suota ei näy. Ja miten tuollaisessa nousevassa rinteessä suota voisi olla?

Yhtä vähän kuin teoksessa on suota, löytyy pitkospuita. Joen yli on aseteltu pari lankkua, ja sen jälkeen maisemaan johdattavat paksut tukit.

Tieteellistä rasismia

Suomen taiteen kultakauteen sain perehtyä Taistelevia metsoja (2020) kirjoittaessani. Multakaudessa romaanin päähenkilön Ferdinand von Wrightin teoksia luetaan yhtä höllyvästi kuin Halosen Oijustietä.

Ensin Ferdinandin Käpytikka-maalauksen luonnontieteellistä tarkkuutta sormipaisukarveen suhteen pidetään poikkeuksellisena. Sitten kasvien ”kasvisuus” –  kiinnittyminen maaperään ja muihin orgaanisiin toimijoihin – ei ole nähtävissä Ferdinandin äärimmäisellä tarkkuudella kuvantamassa Maksaruohossa.

Riikka Haapalaisen mukaan tyydyttäessään tieteellisen tiedon ihannetta Ferdinand lauloi suohon sen, mitä kansa jo tiesi maksaruohosta – ja ilmeisesti myös sormipaisukarveesta – saati, että olisi osoittanut ”kasvien suhteisuuden sekä tiedon ja tietämisen relationaalisuuden”.

Ferdinand von Wrightin maalauksen Haminalahden puutarhassa (1856 –1957) Haapalainen ottaa esimerkiksi porvarillisesta turvasta ja esteettisestä suhteesta kasveihin, joiden toimijuuden ihminen latistaa, jotta voisi helpommin torjua ihmisen ja elämän kasviriippuvuuden. Kun niin sanotut vieraslajitkaan eivät kuulu Ferdinandin paratiisimaisen puutarhan ideaalityyppiin, se osallistuu ”kolonialistisella luonnontieteellä syy-yhteyden tieteelliseen rasismiin ja rotu- ja seksuaalisuuserojen konstruoimiseen”.

Ferdinand kasvatti itse kasvinsa ja viljeli puutarhaansa, molemmat töitä, jotka rahvaan parissa katsottiin akkojen hommiksi. Haminalahden puutarhassa yhtä hyvin kuin monissa muissa kukka- ja puutarhatauluissa puhutaan Ferdinandin kukkaiskieltä, jonka syy-yhteys seksuaalierojen konstruoimiseen saattaisi olla tutkimisen arvoista.

Haminalahden puutarhaan ja Ferdin kukkiin viittaan useamman kerran Taistelevissa metsoissa. Esimerkiksi näin:

”Veli Fredrikin ja Nikolai I:n kuolemasta huolimatta Krimin sodan kesinä suruista ei ollut tietoa Haminalahden puutarhassa eikä Ferdin elämässä. Miten kaunista voi olla myös ihmisen viljelemä luonto, jos se saa rauhassa kasvaa kulttuuriksi lempeiden käsien varjeluksessa, hän oli ajatellut. Ruotsin ajan murheet olivat väistymässä niin kuin pilvet ”puutarhan” taivaalta. Myrskyn jälkeen aurinko kirkasti maisemaa myös seuraavassa taulussa ”Rajuilma Haminalahdella”. Vähitellen nuorukaisen elämään kuuluvat pettymykset olivat arpeutumassa tai paineltavissa pinnan alle niin kuin saksalaisen soossi, jota jäi tuskin tahran verran ”puutarhan” varjoihin.” (94–95)

”Ruusuni puutarhassa, noisetteja lukuun ottamatta, eivät koskaan ole olleet niin huonoja kuin tänä kesänä, sillä niissä on kaikenlaatuisia eläimiä sekä sokeritautia. Pelargoonit ja neilikat sen sijaan ovat erinomaisen kauniita. Myös ilmat ovat muutamia päiviä olleet jumalallisen ihanat. Kunhan vaivainen tuhraajanne vain terveeksi tulee, niin mielihyvällä maalaa vaikka pyytämättä muotokuvanne tai vähintään pienen lintutaulun!” (133)

Eräkirjallisuuden parhaita: Ekmanin ”Suden jälki”

 

Ferdinand von Wright: ”Interiör från verkstaden i Marieberg, 1850/52”. Kuva: Konsnärsbröderna von Wrights dagböcker 6, Svenska Litteratursällskapet i Finland 2008, 476.

Ruotsalaisen Kerstin Ekmanin (s. 1933) romaani Suden jälki (2022) on parasta eräkirjallisuutta, jota olen saanut lukea. Venäjän metsästäjiä kirjoittaessa sain perehtyä tähän genreen, jonka taantumista on odotettu samalla tavalla kuin sotaromaanin lukijan kuolemaa.

Vanhan polven eräniilot kuolevatkin, mutta erästely elää tapojaan muuntaen, ja sitä mukaa muuttuu eräromaani ekokirjallisuudeksi. Sodatkin jatkuvat, ja sotafiktiona julkaistaan jotain muuta kuin sodan vammauttamat miehet kirjoittivat ja yhtä hyvin kärsineet lukijat nauttivat.

---------------------------------------

”Suden jäljen 176 sivussa kerrotaan kaikki se, mikä on jäänyt lukematta yläsavolaisilta villieläinten tappajilta. Metsästyslakien rikkojina noin 30 savolaista odottaa parhaillaan tuomiotaan. Kuinka paljon näitä lukemattomien miesten lukemattomia poikia on todellisuudessa ja paljonko näitä eräurheilijoita kasvaa suden tappajiksi, on vielä näkemättä.”

---------------------------------------

Kuitenkin näinä Putinin sota-aikoina vain Otavan omistama Karisto markkinoi perinteistä sotaromaania ja julkaisee eräkirjallisuutena perinteisiä romaaneja. Joku eränovelli mahtuu joukkoon, jos tekijä on ennestään tuttu. Kummankin genren valopilkut tulevat siis Suden jäljen tapaisina sattumina miltä tahansa muulta kustantamolta.

Elokuussa 90 vuotta täyttäneeltä Ekmanilta Suden jälki (Bonniers/Tammi) on samanlainen mestarilaukaus kuin vaikkapa Leo Tolstoin lopun aikojen helmi Hadzi Murat ja Juhani Ahon lopputuotannon kolmiodraama, pienoisromaani Juha.

Koko kolmikko parasta kaunokirjallisuutta siitä huolimatta, että ne voidaan määritellä eräkirjallisuudeksi, sotakirjaksi ja rakkausromaaniksi.

Suden jäljen 176 sivussa kerrotaan kaikki se, mikä on jäänyt lukematta yläsavolaisilta villieläinten tappajilta. Metsästyslakien rikkojina noin 30 savolaista odottaa parhaillaan tuomiotaan. Kuinka paljon näitä lukemattomien miesten lukemattomia poikia on todellisuudessa ja paljonko näitä eräurheilijoita kasvaa suden tappajiksi, on vielä näkemättä.

Se tiedetään, että siunattuun hulluuteen verrattuna kirjasivistys ei ole kovinta valttia näillä lakeuksilla, eikä opetus- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) lisää panoksia alueelliseen kulttuuritoimintaan. Maaseudun ja kirjallisuuden tukia leikattiin ensimmäisenä.

Seuraavaksi tapetaan alueelliset taidetoimikunnat.

Ferdin käden jälki

Metsästyksen, kuoleman ja pitkän avioliiton kuvauksen lisäksi Suden jäljestä löytyy ekfrasis. Ekmanin mielenkiintoinen kuvaus kuvasta on Ferdinand von Wrightin käden jälki.

”Inga tuli, kun istuin katselemassa laulujoutsenen kuvaa yhdestä von Wrightin veljesten teoksista…

He olivat mestariampujia jo pojankloppeina. Nousin ja menin hakemaan kirjan, joka kertoi von Wrightin veljesten elämästä. Siinä oli kuvia verstaasta tai ateljeesta. En tiedä, kummaksi tilaa pitäisi kutsua. Siellä on sekä höyläpenkki että hakkuupölkky ja kirves. Nuorempi veljeksistä istuu työpöytänsä ääressä kynä tai sivellin. Ellei se siten ole skalpelli. Hänen edessään nimittäin lojuu jotain, mikä voisi olla kuollut lintu. Pieni sellainen. Vaikea erottaa lajia. Vanhempi veli seisoo vieressä ja katselee sitä. Lintukoira nukkuu höyläpenkin luona. Ja lattian leveillä lankuilla makaa kuollut laulujoutsen siivet levitettyinä. Valkoisessa rinnassa näkyy punainen veritahra. Siististi ammuttu.

Inga huudahti, että tuo ei voinut olla totta. Ehkä jokin yksittäistapaus?

Katsoppa hohkanärheä joutsenen vieressä.

Inga vaikeni.”

(Suden jälki, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, 97)

Kertojan, eläkepäiviä viettävän metsänhoitajan, vaimo Inga vaikeni. Hän ymmärsi, että von Wrightien oli ammuttava lintunsa taidetta tehdäkseen. Tai siksi, että hän ei ymmärtänyt, vaan oli vihainen villieläinten tappajille.

Itse en ymmärtänyt määritellä Ferdinand von Wrightin taulunsa etualalle maalaamaa närheä hohkanärheksi laatiessani romaania Taistelevat metsot (2020).Toisaalta tiesin, että Ferdi maalasi taulun Ruotsissa 1850-1852 veljensä Wilhelm von Wrightin työhuoneesta ja Mariebergin verstaan toinen mies ei ollut velipoika vaan Wilhelmin appiukko Olof Bildt. 

”Koira, koiras, koppelo, ne minä tapoin Marierbergin verstaan lattialle…

Mariebergin taulussa, pihkalta tuoksuvan verstaan perällä veli Wilhelm ja Marian isä seisovat silmät pystyssä tämän totuuden edessä. En tiedä, pelkäävätkö he Marian puolesta vai ymmärtävätkö he nuorukaisen tuskia, jonka merkit asettelin heidän eteensä? Ensin kirves, kuoleman kova puhemies, sitten joutsen, närhi ja koira…

Jos lintukieltä puhutaan, puhdas rakkaus on joutsen, närhi näyttelee keikaria ja kolmion siunaa Marian lempikoiran Didon katse. Siinä on 'Mariebergin verstaan' kolmio kultaisessa leikkauksessa, jonka hän käänsi kukkaiskielelle 'Haminalahden puutarhassa'.

Luunappi riittää keikarin lopuksi – taulun närhikin heitti henkensä yhdellä iltapäivän maalauskerralla – joutsenesta sielu ei irtoa yhtä helpolla, eikä lähtenyt verstaan lattialla. Rakkauden kuolemaa oli maalattava useamman kerran, sillä tässä toisessa Ruotsin-pakomatkassa oli kyse muustakin kuin Gabriellan kuoleman pyhittämästä Marian avioliitosta.

Kirveellä kalvosesta poikki käsi, joka houkuttaa hundsfottia. Sitäkin se taulun kirves hakkuupölkyn vieressä tarkoittaa… 

Wilhelmin verstaassa Don Ferdinando sai tapella itsensä kanssa toista vuotta. Sitten keikarille näytettiin närhen munat!...

Suotta ei närheä kutsuta paskonärheksi ja kuoleman merkiksi, jos se ilmestyy pihapuuhun. Mutta harva on närhen munia löytänyt päästäkseen näyttämään toiselle, millainen ihminen on, sanoo herra. Yhtä hyvin närhi piilottelee pesänsä kuin Ferdi on osannut hautoa halujaan palattuaan isänsä huusholliin.

(Taistelevat metsot, 278 –280)

Näköalan valokuvat Kuopiossa ja Helsingissä

Rosebudin Helsingin myymälässä Sivullisessa valokuvanäyttely Näköala Haminavuorelle on esillä Runous-osastolla kirjamessuviikolla 24.10.–30.10.2022.

Ferdinand von Wrightin klassikkoteos Näköala Haminalahdelta (1853) on maalattu Haminavuorelta, josta sai nimensä valokuvarunojen kokoelma Näköala Haminavuorelle (2022).

Pari päivää ennen kuin ripustan näyttelyn kokoelman valokuvista Helsinkiin, esittelen Ferdin ja omaa näkemystäni Näköaloista Kuopiossa. Tervetuloa Rosebudin kotoisaan kauppahallin myymälään perjantaina 27.10. klo 17.00.

Ferdin yhdestä päivästä Haminalahden kartanossa kerrotaan romaanissa Taistelevat metsot (2020), josta puhutaan Kuopion kirjaston ja taidemuseon Taidekirjalukupiirissä tiistaina 25.10.klo 17.30  alkaen. Haminavuorella luonnosteltua ja kartanossa maalattua Näköalaa Haminalahdelle kuvaillaan Taistelevissa metsoissa kymmenen sivua (147–157) ja romaanin Jälkisanoissa (299–302, 320 –325).

Rosebudin Helsingin myymälässä Sivullisessa valokuvanäyttely Näköala Haminavuorelle on esillä kirjamessuviikolla 24.10.–12.11.2022. Messuilla esiinnyn lauantaina 29.10. klo 11.00 Suomen Kirjailijaliiton Töölö-lavalla ja klo 12.30 kustantaja Aviadorin osastolla 6n49.

Kirjailijaliiton 125-juhlavuoden kunniaksi Matti Kangaskoski keskustelee 40 vuotta sitten alalle tulleen Tossavaisen, 20 vuotta sitten esikoisensa julkaisseen Saila Susiluodon sekä viime vuonna debytoineen Meri Valkaman kanssa siitä, millaista kirjailijan ammatissa työskentely on ollut eri aikoina. 

Ferdinandin syntymästä 200 vuotta Minna Canthin päivänä

Ferdiä juhlitaan myös Kuopion pääkirjastossa.

Taiteilija Ferdinand von Wrightin (1822–1906) syntymästä on 200 vuotta 19. maaliskuusta 2022. Samana lauantaina juhlitaan myös kirjailija Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

Kuopion maalaiskunnassa asuneen Ferdinandin juhlapäivää muistetaan Kuopiossa jo keskiviikkona 16.3. Taidemuseon  taidevartissa Ferdin elämästä ja teoksista alustaa Wrightin suvun päämies, professori Atte von Wright klo 13.00 alkaen.

Lauantain klo 14.00 taidevartissa Atte von Wright jatkaa juttua kahdesta taidemuseon Ihmisen kuva -näyttelyn teoksesta. Vuonna 1869 valmistunut Retkiseurue Haminalahdella on lainassa Nordean Taidesäätiön kokoelmasta ja Kesämaisema vuodelta 1880 kuuluu Fortumin Taidesäätiön omistukseen.

Aamupäivällä klo 11.00 Minna Canth Kuopio ry laskee kukat sekä Minnan että Ferdin haudoille. Kanttilassa nautitaan Minnan päivän kahveista, ja Minna Canthin Talo ry:n Pro Kanttila -tilaisuus järjestetään Oodi-kirjastossa Helsingissä klo 10.30–16.00. Tapahtumaa voi seurata myös YouTubessa, Kanttilassa studioemäntänä Jaana Turunen.

PS

Laavantaina 19. maaliskuuta on kuhtu myös Savon kielen seuran vuosjkokkookseen klo 11.00 Suokavun palavelutalossa (Maljalahdenkatu 7).

Ferdinand von Wright: Kesämaisema 1880, Fortumin Taidesäätiön kokoelma.

Taistelevat metsot 1884 | Stritande tjädertuppar 2020

"KOSKA proosakirjallisuuteen tuntuu mahtuvan yksi puheenaihe kerrallaan, on biofiktion nousu 2010-luvun aikana jäänyt autofiktiokeskustelun jalkoihin. Historian suurhenkilöitä kuvittavat romaanit ovat kuitenkin kukoistaneet verevien elämäkertamarkkinoiden kyljessä ja saavuttaneet paikoin korkean taiteellisen tason. 

Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani Taistelevat metsot, joka kurkottaa kohti kansallistaiteilija Ferdinand von Wrightin elämää Kuopion Haminalahdella heinäkuussa 1884, tekee mieli nostaa lähelle trendin huippua. Kuten esimerkiksi Johanna Venhon Sylvi tai Tossavaisen oma juoksuromaani New Yorkin lentävä suomalainen myös uutuus onnistuu suodattamaan katkonaisista dokumenteista täyteläistä fiktiota..."

HELSINGIN SANOMAT

Vesa Rantaman Taistelevien metsojen arvostelu on otsikoitu Helsingin Sanomien (30.1.2021) paperilehdessä "Sivussa soitimelta. Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani muistuttaa savolaisesta korkeakulttuurista" ja digilehdessä "Jouni Tossavaisen Taistelevat metsot muistuttaa savolaisesta korkeakulttuurista, romaanissa Ferdinand von Wright potee kaukorakkautta Minna Canthiin. Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani kurkottaa kohti kansallistaiteilija Ferdinand von Wrightin elämää Kuopion Haminalahdella heinäkuussa 1884."

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007773056.html

Turun Sanomat 24.1.2021.
Kuva: Tommi Glad.

TURUN SANOMAT

Satakuntalaiselta kriitikolta Mari Viertolalta Taistelevien metsojen ”savolaisen kiemurainen tyyli” on vaatinut totuttelua (Turun Sanomat 24.1.2021). Romaanin aiemmat arvostelut löytyvät täältä.

”Villisti ja vapaasti kulkee Jouni Tossavaisen ajatus romaanissa Taistelevat metsot. Yhteen kesäiseen päivään tiivistyvässä teoksessa suomalaisen maalaustaiteen mestari Ferdinand von Wright (1822–1906) on tosin vasta pohjustanut valtavan kankaan kuuluisaa maalaustaan varten, mutta kipuilu aiheen parissa on jo täydessä käynnissä. /- -/

Tossavaisen erikoinen lähestymistapa aiheeseensa vaatii totuttelua, sillä pääosin Kipunan aivoituksia seuraava ajatuksenvirta yhdistelee nuoruuden haaveita ja kapinaa, isännän epäsuoria oppeja ja saarnoja sekä Ferdin muistoja menneisyydestä. Ajatus saattaa liitää aiheesta toiseen kesken lauseenkin, ja kieli vaihtua ruotsista sujuvaan savoon.

Teoksen kiemuraista virkerakennetta on alkuun vaikea sisäistää, varsinkin jos satakuntalaisten tiivis töksäyttely sanavalintoja myöten tuntuu tutummalta. Kerronnan imuun pääseminen vei minulta lähemmäs sata sivua, kunnes juoni ja puheenparren takana lymyilevä huumori nappasivat mukaansa.

Osansa tässä on runsaalla lintusymboliikalla sekä toisella savolaisella merkkihenkilöllä, rouva Minna Canthilla, jonka vierailua odotetaan pelonsekaisella jännityksellä – ja varsin eri syistä.

Jos kaipaa faktapohjaisempaa katsausta von Wrightien elämään, sitäkin on tarjolla Tossavaisen kiinnostavissa jälkisanoissa." 

https://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/5203654/Kirjaarvio+Ferdinand+von+Wright+ja+hanen+renkinsa+yhdenpaivanromaanissa++Jouni+Tossavaisen+savolaisen+kiemurainen+tyyli+vaatii+totuttelua

KIILTOMATO 

"Tossavaisen teoksesta huokuu myös luonnon ihailu, mikä eittämättä on ollut myös taitelija von Wrightin uran ja elämän keskeisiä asioita. Liikametsästyksen ja eläinrääkkäyksen esille nostaminen tuo mieleen Anni Kytömäen Kultarinnan (2014) hengen, jossa 1880-luvun luontosuhdetta pääsee kurkistamaan 2020-luvun silmin. Tossavainen tarjoaa tähän kiinnostavan näkökulman ja perustelun teoksen jälkisanoissa: von Wrightin agendalla on todistettavasti ollut eläintensuojelu, esimerkiksi metsästyksen rajoittaminen", toteaa Meri Parkkonen nettilehti Kiiltomadon arvostelussan 27.2.2021.

https://kiiltomato.net/jouni-tossavainen-taistelevat-metsot/

SAVON SANOMAT

”Savolaisittain eloisa ja yhtä kaikki mainio romaani rakentuu dokumenttien täydentämäksi kolmiomaiseksi asetelmaksi, jossa minä- ja hän-kerronta liukuvat sukkelasti yhteen. Ferdinandin oppipojan ja kesärengin minä kertoo itsestään myös hänenä. Tällöin hän esiintyy kahdella nimellä. On Kipuna ja J.F. Cooperin kirjoista tuttu Unkas.

Tyyli tuo mieleen Ferdinandin lintutaulut, joiden sommittelu usein noudattaa kolmiomuotoa.”

(Teppo Kulmala: ”Erakkotaiteilijan metsonkatsomus. Yksi kesäpäivä valaisee Ferdinand von Wrightin persoonallisuutta”, Savon Sanomat 18.11.2020, B5) https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3163626

KULTTUURITOIMITUS.FI

”Jouni Tossavainen kirjoittaa yleissuomea, mutta savolaisena hän viäntää ja kiäntää tapahtumia. Yhden päivän romaanissa on mennyttä ja tulevan odotusta, ja voimallisen ähellyksen tuloksena Ferdinand von Wrightistä maalautuu varsin elävä kuva, renki Villen silmin. /- -/

Jouni Tossavaisen suurtyö on taiteellisesti kehitelty, historiallisia faktoja kunnioittava ja kielellisesti omalakinen romaani. Perusratkaisussa on mallinnettu sääminkiläisen Joel Lehtosen pääteoksen Putkinotko rakennetta.”

(Erkki Kiviniemi: ”Taistelevat metsot on faktoja kunnioittava, taiteellisesti omalakinen romaani, jolla on luonnonsuojelullinen pohjavire”, Kulttuuritoimitus.fi 16.10.2020)

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/taistelevat-metsot-on-faktoja-kunnioittava-taiteellisesti-omalakinen-romaani-jolla-on-luonnonsuojelullinen-pohjavire/?fbclid=IwAR3gWgKx6-jwgv1U4NY5Fpa4sH3ALFYJAV4QxSG94zhdzjGisnf-HUC14Yw

 KALTIO

Kirjailija Teppo Kulmala arvosteli Taistelevat metsot myös kultuturilehti Kaltioon 1-2/2021.

Kaltio 1-2/2021, 88-89.

SAVONIA-RAATI

"Taistelevat metsot on monikerroksellinen yhdenpäivänromaani taiteilija Ferdinand von Wrightistä. Romaani on upea kuvaus lähes erakoituneesta taiteilijasta ja hänen elinpiiristään ainutlaatuisessa savolaisessa kartanomiljöössä. Teos on myös suuri kunnianosoitus taiteilijalle, joka henkilönä on jäänyt aikalaistensa varjoon."

Savonia-palkintoraatiin 2020 kuuluivat Varpu Puskala (pj), Nina Pelli (varapuheenjohtaja) sekä jäsenet Riitta Cederberg, Seppo Kononen, Auli Poutiainen, Liisa Rossi, Petri Tossavainen, Jussi Tuovinen ja Kari Turunen.