torstai 26. tammikuuta 2023

Alice Oswald: "Pruning in Frost", 1996

 



Viime yönä, äänettä,

aavemaailma valtasi maan,

 

puut kuin unelmien riekaleet

kuuran korallia koristelet.

 

Näkyviä halkeamia

ja haava ja haavaa

kevätkellon hämähäkinseitit.

 

Koko elämän lanka puoliksi jäässä.

 

Oi, olen

kivi peukalot,

lasijalat.

 

Teos naulaa minut talveen.

 

Voin kuvitella

Kivun, haikarakato

lentää hitaasti narisevin siivin.

 

Ja minä tuijotan kuten yksi noista

kylmistä pyhistä graniittikuninkaista

tähän tarhakuvaan kaiverrettuna.


Alice Oswald: "Kuuraa karsimassa"
The Thing in the Gab-Stone Stile, 1996
Suom. JT.


maanantai 23. tammikuuta 2023

Brittikonsultti Giles rahastaa Venäjä-vihalla




Keir Giles:
Venäjän ja sota jokaista vastaan,
suom. Kyösti Karvonen,
Docendo 2022.

Tämä kannattaa kuunnella, painavaa tekstiä”, toteaa Mikko.

Sama tai toinen Mikko jatkaa: ”Todella hyvin kirjoitettu kirja. Aikamme yhdestä tärkeimmistä aiheista.”

Suurimpaan osaan äänikirjan kuuntelijoista brittiläisen Keir Gilesin retoriikka näyttää uponneen varauksitta. Vain muutama murisee näkökulman yksipuolisuudesta ja todistelun toisteisuudesta.

Mutta Gilesin Moskovan opit (2020) lukeneelle ja jonkun verran Venäjä-uutisointia seuranneelle uutta tietoa ei tule. Tämä ei siis ole tietokirja vaan rahastusyritys, joka näyttää onnistuvan erinomaisesti.

Kriitikko Oskari Onnisen kolumnin (Suomen Kuvalehti 3/2023, 13) mukaan konsultti Gilesin kirja oli loppuvuodesta kirjastojen varatuimpia ja joulukuun toiseksi kuunnelluin äänikirja. Mutta missään muualla kuin Suomessa myyntiyritys ei ole onnistunut yhtä hyvin.

Onninen löytää kaksi syytä suomalaisten luku- ja kuuntelutaidottomuuteen, jota muualla maailmassa ylistetään Venäjä-tiedon kokemusperäiseksi lähteeksi. Vuonna 2009 Giles oli tekemässä selvitystä Suomen Nato-jäsenyydestä ja toinen syy saattaa olla Osmo Soininvaaran blogikirjoitus Gilesin uutuudesta:

räikeästi yliampuva ja käyttää halpamaisia retorisia kikkoja soimatakseen Venäjää.

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Mielenteveyspäivät Kuopion kaupunginkirjastossa

Mielenterveyspäivien alustusten päätteeksi voi sulkea silmänsä ja kuunnella 12 minuuttia kirjailijan puhetta. Ennen äänikirjaa "Tästä ajasta ja mielenterveydestä" puhuvat piispa Wille Riekkinen, dosentti Markku Myllykangas, kapellimestari Atso Almila ja kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen. Mielenterveyspäivät alkoivat tiistaina Kuopion kaupunginkirjastossa ja päätöspäivä torstai avataan klo 12.00. "Tästä ajasta" puhutaan klo 15.00 alkaen. 



maanantai 16. tammikuuta 2023

Muutama sana Savon puolesta ja kolme näyttelyä


Ajatus liikahtaa, kun kuvaa työstää. Joskus saa jopa sanan tai toisen, joka saattaa lähteä runon suuntaan. Runojen kirjoittamista ja valokuvaamista jatkan vedostamalla vuosina 1980–2005 kuvaamiani mustavalkeita filmejä.

Työsuunnitelmana on, että valmiissa mustavalkeassa kokoelmassa yhdistän kuvia ja sanoja yhtä hyvin kuin valokuvarunojen kokoelmissa Metsännenä (1990), Kuusikirja (2008) ja Näköala Haminavuorelle (2022).

Valokuvarunojen näyttely Näköala Haminavuorelle, jota laajennan uusilla mustavalkeilla valokuvarunoilla, on esillä Iisalmen kulttuurikeskuksessa 1.2.–3.3., Oulun kirjallisuuden talossa 3.3.–25.3. ja Tampereella Kulttuuritalo Laikussa 22.5.–4.6. 2023.

Yhden sanan valokuvarunossa Juice Leskinen Suonenjoella 1982.