perjantai 18. marraskuuta 2011

Romaani Pojan usko | Aviador 2021


 Kulttuuritoimittaja Iikka Taavitsainen kirjoitti ja Paula Pohjamo kuvasi jutun, joka julkaistiin Savon Sanomissa. 1. syyskuuta 2021.  https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4276444


Kuka murhasi Paavo Ruotsalaisen ainoan pojan? Saarnamiehenä Ukko-Paavo oli heränneiden kiistaton johtaja, mutta Nilsiän piikkinen mies herätti myös vihaa. Jopa Tahkomäellä, Paavon lähimmissä naapureissa sikisi sitä koston henkeä, joka synnytti salamurhan. 

Kansi: Satu Enstedt.

Romaanissa Pojan usko Jouni Tossavainen kertoo, mitä Tahkomäellä tapahtui Marianpäivän aattona ja murhalauantaina vuonna 1830. Heti kevätpäivän tasauksen jälkeen Marianpäivän eli Marian ilmestyspäivän juhlajumalanpalveluksia kuultiin tänäkin vuonna 21. maaliskuuta.

Tossavaisen (s. 1958) edellinen romaani Taistelevat metsot oli vuoden 2020 Savonia-kirjallisuuspalkintofinalisti. Savonia-palkinnon hän sai juoksija Hannes Kolehmaisesta kertovalla romaanilla New Yorkin Lentävä suomalainen (2014).


Ensimmäisen arvostelun Pojan uskosta (2021) julkaisi Savon Sanomat 11. syyskuuta 2021. Kritiikin kirjoitti Teppo Kulmala, kuten myös viime vuotisesta romaanista Taistelevat metsothttps://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4289835

Pojan uskon kertojat

 AAPELI, Pietiläisen mäkitupalainen

ANNA, Sääskiniemen emäntä, Nuutin vaimo

AHOLANSAAREN ANNA, Riitta ja Paavo Ruotsalaisen esikoistytär, Iivarin vaimo

ANTTI, Sääskiniemen Annan ja Nuutin poika

BOMAN, Nilsiän nimismies

JUHA, Sääskiniemen toiseksi vanhin poika

JUHANA, Riitan ja Paavon poika

KAISA, Aholansaaren Annan ja Iivarin piika

KRISTIINA, Sääskiniemen Pekan vaimo

NUUTTI, Sääskiniemen isäntä

PEKKA, Sääskiniemen esikoinen

PER JOHAN, Iisalmen rovasti P. J. Collan

PIETILÄINEN, talonpoika Keyrityn kylästä

REETTA, kerjäläinen

RIITTA, Tahkomäen emäntä, Paavon vaimo

ROSINA, Aapeli Tossavaisen vaimo

RUUSKANEN, metsärosvo

 Näyte ”Saunapäivä”

Kuukaan ei taita yön pimeintä selkää. Telkkämäessä nukutaan Aapelin lähestyessä Ruotsalaisten navettaa, mutta Sääskiniemessä uni on ottanut kyytiinsä vain talon naiset. Sääskiniemen Pekan valvoessa isällä ja Antilla on ollut parempaa tekemistä kuin lauantaisaunassa kylpeminen. Kuten myös Juhalla, joka nauttii navetassa lehmän annista metsärosvo Ruuskasen heräillessä Ruotsalaisten naapurin saunassa – ja Telkkämäen alla Paavon hevonen nyhtää suitsiaan.

Ruunan ryykätessä länkiään vasten rahkeet rutisevat, mutta ohjakset eivät mene poikki. Kun reen perään sidottu kaulahuivikaan ei anna periksi, ryntäys venyttää pojan kaulaa. Ohjasperillä jaloistaan sidottu Paavon esikoinen kimpoaa ilmaan, ja viaton sielu lähtee kipittämään kuin orava kuusta pitkin taivaaseen. 

Puoliltaöin pimeällä Syvärillä lentää Aapelin tuulensuoja. Tossavaisilla ei ole lauantaisaunaa lämmitetty, etteivät ottaannu kylmän vihat yötöissä. Eukko liihottelee kuin paastokauden laihduttama noita-akka hevosten polkemia varsiteitä järven molemmin puolin jälkiä jättämättä.

Tänä yönä hyvän ja pahan, taivaan ja helvetin, puntit ovat tasan. Marianpäivästä valo sikiää taittaakseen niskat pimeydeltä. Pääsiäisenä kevään voitto varmistuu, kun makeat munat painavat nälkäisten rollien suut parrelleen. Maha täynnä onni on kotona eikä kuolema tule ensimmäisenä mieleen.

 Kirjailijan sana

Uskosta niin kuin rakkaudesta puhuminen ei ole helppoa. Rakkaudesta niin kuin uskosta puhuminen on vaikea tie, koska se menee niin suoraan toisen sielua ja sydäntä kohti. Siksi toisen sydäntä ja sielua kohti pitää käydä ahtaasta portista, siis hyvin vastentahtoisesti.

Sanomisen tahtoa ei lisää se, että tuskin mistään halutaan puhua niin paljon kuin uskosta saarnataan joka pyhä ja rakkaudesta joka laulussa. Kun moiset portit ovat näin levällään, mitä lisättävää siihen olisi. Ei muuta kuin käyt sisään ja nautit papin annista ja rakkauslaulujen Sannista.

Kysyn kuitenkin, miksi tekniikka kehittyy – äänentoisto paranee ja kamera on hyvä – mutta kuvassa ei näy uskoa eikä rakkautta, joiden kautta jumalakin saattaisi rohkaistua puhumaan.

Latinan nöyrää tai pientä tarkoittavasta sanasta paulus juontuvat Paavon lisäksi Paulin ja Paavalin nimet.  Nöyryydestä en ole varma, mutta pieniä talonpoikia kukin tavallaan olivat savolaiset Korhonen, Ruotsalainen ja Tossavainen.

Talonpoikaisrunoilijaksi nimitetään Paavo Korhosta (1775–1840), joka viljeli tilaansa Sonkarin rannalla Vesannolla, kunnes luopui esikoisoikeudestaan. Talonpojan poika Paavo Ruotsalainen (1777–1852) asutti useampaakin tilaa, ennen kuin asettui piikkiseksi kahden hiippakunnan piispaksi Nilsiän Aholansaareen. Maanviljelijä Matin ja Annin esikoinen Pauli (1932–2005) viljeli isänsä tilaa Tervossa, kunnes kotipaikkani Saarismäki hajosi perintöriitoihin.

Talonpojan esikoisena ehdin kivetä sen verran peltoa, että kuulun tuohon säätyyn siinä missä talonpoikaisrunoilija Paavo, erämaan profeetta Paavo ja lehtiasiamies Pauli, joka käytti Saarismäestä karkotuksen jälkeen titteliä työmies. Korhosesta kirjotin romaanin Vihtapaavo (1999) ja Kuoharit-romaanin (2018) III osassa viittaan isäni piikkimäisyyteen Ukko-Paavon jalanjäljillä. Näin nämä pienet isännät kytkeytyvät toisiinsa jatkaakseen yhtenä Marianpäivänä 1830 paulusten tarinaa Pojan uskossa.

Avainsanat

kaunokirjallisuus, nykykirjallisuus, romaani, neitsytmaria, usko, rakkaus, isätjapojat, vihapuhe, aviador, aholansaari, kuopio-tahko


Parasta juuri nyt

Erkki Kiviniemi Kultuuritoimitus.fi 23.9.2021

https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit-kolumnit/kolumnit-parasta-juuri-nyt/parasta-juuri-nyt-23-9-2021-rosa-liksom-jouni-tossavainen-pertti-lassila-alfred-hitchcock-jyrki-vainonen/

 

"Jouni Tossavaisen Pojan usko (Aviador, 2021) on kieleltään moniulotteinen. Romaani kertoo Savon Kangasniemellä, Tahkomäen kylässä 1830 tapahtuneen murhan ympärillä elävistä ihmisistä. Tuloksena on moniääninen savolainen elämäntapakuvaus, joka käyttää kansatieteellistä aineistoa. Kirjakielisistä selostuksista siirrytään yli kymmenen henkilön näkökulmiin, joissa kolmas persoona usein vääntyy minämuotoiseksi tajunnanvirraksi. Savonkielisimmät jaksot on kirjoitettu dialogeiksi tai edustuvat värssyinä.


Juonen hukuttaminen elinolosuhteiden kuvauksiin on kunnianhimoinen ratkaisu, koska se ryöstää lukijan päähuomion, eikä saarnaaja Paavo Ruotsalaisen pojan murhan selvitys etene lainkaan dekkarimaisesti. Kyseessä on rohkea pyrkimys tavoittaa ja kuvata historiaan hautautuneen elämänmenon luonnetta."


Äänikirja

Historiallisen romaanin Pojan usko (Aviador 2021) voi kuunnella nyt myös kirjailijan lukemana äänikirjana.

Sen selvittäminen, kuka murhasi herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen ainoan pojan, kestää vain kolme tuntia ja 29 minuuttia.

Ilmaisen ääninäytteen voi kuunnella täältä.

Ja äänikirja löytyy myös Bookbeatilta.

Körtti Paavon pojan

lapsenuskoa

koetellaan

romaanissa Pojan usko.

Sitä on luettu dekkariksi

ja rakkausromaaniksi.

Minä luin Pojan uskon

omalla äänellä

äänikirjaksi.



Turun Sanomat 6.1.2022.


Kirkko & koti 26.1.2022.




torstai 17. marraskuuta 2011

Taistelevat metsot 1884 | Stritande tjädertuppar 2020


"KOSKA proosakirjallisuuteen tuntuu mahtuvan yksi puheenaihe kerrallaan, on biofiktion nousu 2010-luvun aikana jäänyt autofiktiokeskustelun jalkoihin. Historian suurhenkilöitä kuvittavat romaanit ovat kuitenkin kukoistaneet verevien elämäkertamarkkinoiden kyljessä ja saavuttaneet paikoin korkean taiteellisen tason. 

Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani Taistelevat metsot, joka kurkottaa kohti kansallistaiteilija Ferdinand von Wrightin elämää Kuopion Haminalahdella heinäkuussa 1884, tekee mieli nostaa lähelle trendin huippua. Kuten esimerkiksi Johanna Venhon Sylvi tai Tossavaisen oma juoksuromaani New Yorkin lentävä suomalainen myös uutuus onnistuu suodattamaan katkonaisista dokumenteista täyteläistä fiktiota..."

HELSINGIN SANOMAT

Vesa Rantaman Taistelevien metsojen arvostelu on otsikoitu Helsingin Sanomien (30.1.2021) paperilehdessä "Sivussa soitimelta. Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani muistuttaa savolaisesta korkeakulttuurista" ja digilehdessä "Jouni Tossavaisen Taistelevat metsot muistuttaa savolaisesta korkeakulttuurista, romaanissa Ferdinand von Wright potee kaukorakkautta Minna Canthiin. Jouni Tossavaisen yhdenpäivänromaani kurkottaa kohti kansallistaiteilija Ferdinand von Wrightin elämää Kuopion Haminalahdella heinäkuussa 1884."

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007773056.html

Turun Sanomat 24.1.2021.
Kuva: Tommi Glad.

TURUN SANOMAT

Satakuntalaiselta kriitikolta Mari Viertolalta Taistelevien metsojen ”savolaisen kiemurainen tyyli” on vaatinut totuttelua (Turun Sanomat 24.1.2021). Romaanin aiemmat arvostelut löytyvät täältä.

Villisti ja vapaasti kulkee Jouni Tossavaisen ajatus romaanissa Taistelevat metsot. Yhteen kesäiseen päivään tiivistyvässä teoksessa suomalaisen maalaustaiteen mestari Ferdinand von Wright (1822–1906) on tosin vasta pohjustanut valtavan kankaan kuuluisaa maalaustaan varten, mutta kipuilu aiheen parissa on jo täydessä käynnissä. /- -/

Tossavaisen erikoinen lähestymistapa aiheeseensa vaatii totuttelua, sillä pääosin Kipunan aivoituksia seuraava ajatuksenvirta yhdistelee nuoruuden haaveita ja kapinaa, isännän epäsuoria oppeja ja saarnoja sekä Ferdin muistoja menneisyydestä. Ajatus saattaa liitää aiheesta toiseen kesken lauseenkin, ja kieli vaihtua ruotsista sujuvaan savoon.

Teoksen kiemuraista virkerakennetta on alkuun vaikea sisäistää, varsinkin jos satakuntalaisten tiivis töksäyttely sanavalintoja myöten tuntuu tutummalta. Kerronnan imuun pääseminen vei minulta lähemmäs sata sivua, kunnes juoni ja puheenparren takana lymyilevä huumori nappasivat mukaansa.

Osansa tässä on runsaalla lintusymboliikalla sekä toisella savolaisella merkkihenkilöllä, rouva Minna Canthilla, jonka vierailua odotetaan pelonsekaisella jännityksellä – ja varsin eri syistä.

Jos kaipaa faktapohjaisempaa katsausta von Wrightien elämään, sitäkin on tarjolla Tossavaisen kiinnostavissa jälkisanoissa." 

https://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/5203654/Kirjaarvio+Ferdinand+von+Wright+ja+hanen+renkinsa+yhdenpaivanromaanissa++Jouni+Tossavaisen+savolaisen+kiemurainen+tyyli+vaatii+totuttelua

KIILTOMATO 

"Tossavaisen teoksesta huokuu myös luonnon ihailu, mikä eittämättä on ollut myös taitelija von Wrightin uran ja elämän keskeisiä asioita. Liikametsästyksen ja eläinrääkkäyksen esille nostaminen tuo mieleen Anni Kytömäen Kultarinnan (2014) hengen, jossa 1880-luvun luontosuhdetta pääsee kurkistamaan 2020-luvun silmin. Tossavainen tarjoaa tähän kiinnostavan näkökulman ja perustelun teoksen jälkisanoissa: von Wrightin agendalla on todistettavasti ollut eläintensuojelu, esimerkiksi metsästyksen rajoittaminen", toteaa Meri Parkkonen nettilehti Kiiltomadon arvostelussan 27.2.2021.

SAVON SANOMAT

Savolaisittain eloisa ja yhtä kaikki mainio romaani rakentuu dokumenttien täydentämäksi kolmiomaiseksi asetelmaksi, jossa minä- ja hän-kerronta liukuvat sukkelasti yhteen. Ferdinandin oppipojan ja kesärengin minä kertoo itsestään myös hänenä. Tällöin hän esiintyy kahdella nimellä. On Kipuna ja J.F. Cooperin kirjoista tuttu Unkas.

Tyyli tuo mieleen Ferdinandin lintutaulut, joiden sommittelu usein noudattaa kolmiomuotoa.”

(Teppo Kulmala: ”Erakkotaiteilijan metsonkatsomus. Yksi kesäpäivä valaisee Ferdinand von Wrightin persoonallisuutta”, Savon Sanomat 18.11.2020, B5) https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3163626

KULTTUURITOIMITUS.FI

Jouni Tossavainen kirjoittaa yleissuomea, mutta savolaisena hän viäntää ja kiäntää tapahtumia. Yhden päivän romaanissa on mennyttä ja tulevan odotusta, ja voimallisen ähellyksen tuloksena Ferdinand von Wrightistä maalautuu varsin elävä kuva, renki Villen silmin. /- -/

Jouni Tossavaisen suurtyö on taiteellisesti kehitelty, historiallisia faktoja kunnioittava ja kielellisesti omalakinen romaani. Perusratkaisussa on mallinnettu sääminkiläisen Joel Lehtosen pääteoksen Putkinotko rakennetta.”

(Erkki Kiviniemi: ”Taistelevat metsot on faktoja kunnioittava, taiteellisesti omalakinen romaani, jolla on luonnonsuojelullinen pohjavire”, Kulttuuritoimitus.fi 16.10.2020)

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/taistelevat-metsot-on-faktoja-kunnioittava-taiteellisesti-omalakinen-romaani-jolla-on-luonnonsuojelullinen-pohjavire/?fbclid=IwAR3gWgKx6-jwgv1U4NY5Fpa4sH3ALFYJAV4QxSG94zhdzjGisnf-HUC14Yw

 KALTIO

Kirjailija Teppo Kulmala arvosteli Taistelevat metsot myös kultuturilehti Kaltioon 1-2/2021.

Kaltio 1-2/2021, 88-89.

SAVONIA-RAATI

"Taistelevat metsot on monikerroksellinen yhdenpäivänromaani taiteilija Ferdinand von Wrightistä. Romaani on upea kuvaus lähes erakoituneesta taiteilijasta ja hänen elinpiiristään ainutlaatuisessa savolaisessa kartanomiljöössä. Teos on myös suuri kunnianosoitus taiteilijalle, joka henkilönä on jäänyt aikalaistensa varjoon."

Savonia-palkintoraatiin 2020 kuuluivat Varpu Puskala (pj), Nina Pelli (varapuheenjohtaja) sekä jäsenet Riitta Cederberg, Seppo Kononen, Auli Poutiainen, Liisa Rossi, Petri Tossavainen, Jussi Tuovinen ja Kari Turunen.





keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Videoruno "Kantti kertaa kantti" Kuopion museo

Kuopion kulttuurikorttelin Kantin uuden osan vihkiäisiin tilattu runo "Kantti kertaa kantti" on katsottavissa Yotubessa ja aika ajoin myös Kantin kahvilan vieressä museon ala-aulasssa.



https://youtu.be/RvRybEUKW5k

Kuunnelma "Lentävä suomalainen" Yleisradio

Yleisradion kuunnelma Lentävä suomalainen perustuu romaaniin New Yorkin Lentävä suomalainen (2014) ja väljästi tietoihin Hannes Kolehmaisen elämästä - mutta teos on silti fiktiivinen. 

Kuunnelman tarina kertoo suurjuoksija Hannes Kolehmaisen kovista valinnoista keväällä 1921. Tukholman vuoden 1912 olympiavoittojen jälkeen New Yorkissa asuneen Kolehmaisen on tehtävä lopullinen valinta Amerikan ja Suomen välillä. Omin käsin rakennetun talon, pojan ja vaimon lisäksi Kolehmaisen ratkaisua ei helpota rakastuminen toiseen naiseen. 

Käsikirjoitus: Jouni Tossavainen. 
Ohjaus: Pekka Laasonen 
Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen 
Kuunnelma on osa Radioteatteri liikkeellä -sarjaa vuodelta 2016. 
Rooleissa: Hannes - Karri Lämpsä Alma - Sari Harju Martta - Riina Björkbacka Viljami - Ilkka Pentti Jaakoppi - Pekka Kekäläinen Rautakorpi - Mikko Rantaniva 
Ensilähetys: 2016.

Yle Areena: https://areena.yle.fi/audio/1-3666024

https://jouni-tossavainen.blogspot.com/


tiistai 15. marraskuuta 2011

Kirjastosta lainatut Venäjä-kirjat

Kuopion kaupunginkirjastosta romaaniin Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla (työnimi) liittyvät lainaukset vuosina 2017–2022.

2022

Krysa/ Tissari Sami

Mahdoton jäljittää/ Lebedev Sergei

Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppe

Pioneerityötä. Suomen ympäristöyhteistyö Venäjällä Hannele Pokka

Venäjä vailla tulevaisuutta: yksinvaltiuden

Torakoita ja panssarivaunuja: silminnäkijän

Putinin Venäjä/ Politskovskaja Anna

Pyhän Venäjän palveluksessa Vladimir Sorokin

Dostojevski Kulta-aika taskussa

2021

Mafiavaltio: miten tavallisesta toimittajasta Luke Harding

Neukkuturismi: Neuvostoliiton matkailuhistoria

Sahalin/Tshehov Anton

Leningradin monet kasvot/ Punkkinen Galina

Tshernobyl: ydinkatastrofin historia/ Plokhy

Voitto tai kuolema/ Rodtshenkov  Grigori

Samettidiktatuuri Laurén Anna-Leena

Lingvistinen metsä Mikita Valdur

Itämerensuomalainen mytologia Siikala Anna-Leena

2020

Bjarmien vallan kukoistus ja tuho: historia

Putinin trollit: tositarinoita Venäjän infosodasta

Tanssivat karhut: tositarinoita vapaana elävän

2019

Suomen kieli ja mieli Saarikivi Janne

Mennyt aika läheinen Repin Ilja

Gogolin disco Matsin Paavo

2018

Metsä Leonov Leonid

Suojelusenkelit Luukkanen Arto

Transit: kirjallinen tutkimusmatka Sutinen Ville

Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas Kivi Jussi

Krimiturkkinen karhu: Venäjää kotikäyttöön

Vankina Venäjällä: suomalainen huumekuriiri

Marssimusiikkia Kaminer Wladimir

Siperia opettaa Anhava Martti

Meidän tsaarimme väkeä Ulitskaja Ljudmila

Ville Haapasalo: junamatka Moskovaan

Dostojevski: kiistaton kiistely

Ateisti & Päiväkirja matkaltani Venäjällä

Matrjoshka Sutinen Ville-Juhani

Erämyytit/ Räisänen Hannu

Trifonovin syndrooma ja muita kirjallisuusesseitä

2017

Komi mythology

Teerenpelit/Hirvonen Markku 

Teoksia 2022-1985

Näköala Haminavuorelle. Valokuvarunoja 2022

Pojan usko, romaani 2021

Taistelevat metsot, romaani 2020

Kuoharit, YouTube-äänikirja 2019

Kuoharit I-III, romaani 2018

Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja 2016

Sininen torni, runoja 2015

New Yorkin Lentävä suomalainen, romaani 2014

Kesäpäivä, romaani 2013

Sivullisia, lyhytproosaa 2011

Koulu, romaani 2009

Kuusikirja, runo- ja valokuvateos 2008

Kerro, runoja 2007

Eskimobaari, romaani 2006

Liiketoimintasuunnitelma, runoja 2004

Euroopan omistajat, romaani 2004

Kylmä maraton. Urheilukirja 2002

Kaikki hyvin, runoja 2001

Vihtapaavo, romaani 1999

Laani. Valitut puurunot 1998

Koirastähti, esikoisromaani 1996

Arboreta, runoja 1995

Lentävä C, novelleja 1994

Hakamono, runoja 1992

Metsännenä, runo- ja valokuvateos 1990

Hevoskomppi, runoja 1988

Kaksitoista kuvaa, runoja 1986

Juoksijan testamentti, runoja 1985


Draamaa


Lentävä suomalainen, kuunnelma Yle Radioteatteri 2016
Tori, libretto Pasi Lyytikäisen pienoisoopperaan 2014
Kerro (partituuri) Nokturno 2008
Kerro, kuunnelma Yle Radioteatteri 2007
Kaikki hyvin, kuunnelma Yle Radioteatteri 2002
Neljä featurea Todellisiin tarinoihin Yle 2000–1995
Vihtapaavo, näytelmäsovitus VB-keskus 2002
Naamion takana, lastennäytelmä Kuopio 1994


Muita kirjailijan toimia


Valtion kirjallisuustoimikunta 2022–2019
Runoja ja novelleja kokoelmateoksissa, esseitä mm. Kaltio, Lavarunokirja, L'Harmattan, Parnasso, Poetiikka II, Nuori Voima, Tuli&Savu.
Runoja armeniaksi, englanniksi, kiinaksi, mariksi, ranskaksi, romaniaksi, ruotsiksi, saksaksi, unkariksi ja viroksi.
J. A. Holloin palkintoraadin jäsen 2018–2013
Lavarunouden SM-kilpailujen tuottaminen 2017–2001 ja Yle Radio Suomen Runopuulaakit 2011 ja 2010
Kokoelman Kerro linturunoudesta Karoliina Lummaan tutkimuksessa Kui trittitii! Finnish Avian Poetics (Humaniora 371) 2017
J. H. Erkon palkintoraati 2015 ja 2011
Pohjois-Savon taidetoimikunta 2013–2010
Runeberg-palkinnon esiraati 2012 ja 1991
UgricSlam! 2010 -, Slam! 2009 - ja Suomen suomalaisin runo -antologioiden tuottaminen ja toimittaminen
Kiiltomadon toimituskunta 2006–2000


Näyttelyjä

Valokuvanäyttely Värinä Kuopio 2008
Hautamuistomerkki Runopaasi Tervo 2006
Runopaperiteos Koreanliuska Lusto 1997
Ars Liberan torinäyttelyn Project 2 runot Kuopio 1997
Valokuvanäyttely Metsännenä VB-keskus Kuopio 1990
Valokuvanäyttely Galleria Nykyaika Tampere 1985

 


maanantai 14. marraskuuta 2011

Kuvan ja sanan rajalla


Kai Mikkonen:

Kuva ja sana.

Gaudeamus 2005, 434 s.


Oliko alussa sana vai kuva? Vai onko ensin kuva ja sitten kirjain? Niin kuvan kuin sanan ensisijaisuudelle löytyy puolustajansa niin kauan kuin esittämisen kielellisten tai sanallisten ehtojen valinnassa on mukana tähän tietoon liittyvä valta, tietoisesti tai tiedostamatta.

Esimerkiksi kirjallisessa Kiiltomato.netin keskustelussa ollaan epäröimättä sitä mieltä, että "kuva on vanhempi ja kertoneekin enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kuva ei vastaa tuhatta ei edes kahta sanaa", ja toisen keskustelijan mielestä: "Kuva ei sano mitään, vaan näyttää. /- -/ Painettua sanaa, kirjoitusta, on vieroksuttu jo Platonista lähtien." Nimimerkki Semantikko taas ihmettelee, miksi muka "kuva ei sano mitään"? Hän pitää kuvan ja tekstin lukutaitoa yhtä tärkeänä ja epäilee, että suomalainen alkoi epäillä sanaa vasta hiljakkoin. Runoilija ja lääkäri Juhani Kellosalo asettuu rintamien väliin, koska kuva ja sana eivät ole vaihtoehtoisia, mutta kumminkin hän pitää kuvaa ’meissä varhaisempana ja syvempänä mieltämisen reittinä’.

Keskustelun perusteella Kai Mikkosen teos Kuva ja sana kuuluu ja kuluu niin kuvanraastajan kuin sananpalvojan silmien alla. Mikä sitten on FT Kai Mikkosen vastaus kysymykseen, oliko ensin muna vai kana? Mikkosen tulkinta löytyy jo tutkimuksen alaotsikosta "Kuvan ja sanan vuorovaikutus kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja ikonoteksteissä" ja kirjan viimeisestä lauseesta:

"Kuvan ja sanan ero on merkityksen moottori, osa kuvan ja kielen välisen yhteyden tuottamaa iloa."

Hämäläisen Mikkosen vastaus on siis joko tain sijasta savolaisen sekä että. Kyse on tulkinnasta, kuvan ja sanan vuorovaikutuksesta, jonka mahdollistaa niiden ero: "Verkkokalvolle syntyvä kuva mielletään merkitykselliseksi tietyssä asiayhteydessä, jossa merkityksiä välitetään väistämättä sekä kielellisesti että kuvallisesti."

Kirjoituksen alkuperä on kuvassa, ja nykyisen tiedon mukaan kuva on vanhempi kuin kirjoitus, jos viisitoistatuhatta vuotta vanhoissa luolamaalauksissa nähdään vain ihmis- ja eläinhahmoja. Mitä sitten ovat samojen maalausten abstraktit merkit, viivat, pisteet ja geometriset kuviot? Jos ne eivät ole esikirjoitusta, niin ainakin niiden sanallistamisen kautta olisi helpompaa hahmottaa, mikä tehtävä kuvilla oli tekijöilleen.

"Kuva" ja "sana" voidaan määritellä niin monella tavalla, että jatkokeskustelulle kuvan ja/tai sanan vallasta on valettu hyvä pohja. Mikkosen kirjassa "kuvan" käsite voi tarkoittaa visuaalisesti koettavan todellisuuden esittämistä tai näkemisen prosessia sinänsä. Toisaalta kuva voi merkitä mentaalista kuvaa tai olla optisesti havaittava asia, kuten maalaus, valokuva tai kaiverrus. Lisäksi kuvalla on monia abstrakteja merkityksiä, jotka liittyvät vaikkapa maailmankuvan hahmottamiseen, kielikuviin tai jonkin esityksen ja todellisuuden välisen vastaavuuden periaatteeseen.

Kun "sanan" käsite on yhtä moniulotteinen, keskustelu ei lopu kesken, ja kun käsitteiden erottelu on näin hankalaa tutkijoille, miten se voisi olla epäröivämpää vaikka Kiiltomato.netissä? Entä sitten kun kuva ja sana alkavat liikkua, pirstoutua ja sulautua ruudulla, ja silmän jatkeeksi kietoutuu hiirikäsi?

Kuva ja sana, visuaalinen ja verbaalinen sekoittuvat nyt sujuvasti televisiossa, tietoverkossa, kuvakirjoissa, sarjakuvissa... Juuri tämä kaikkialle tunkeva yleisyys synnyttää tarpeen miettiä esitysmuotojen suhdetta: miten kuva ja sana eroavat, mikä on niiden historia ja mitä tapahtuu, kun niitä yhdistetään? Mikkonen rajaa tutkimuksensa liikkumattomaan kuvaan, mutta taiteiden- ja tieteidenvälinen työ auttaa muiden medioiden kerronnan ymmärtämisessä.

Jos kuitenkin palataan alkuun eli nettikeskustelun väitteisiin: ensinnäkin, onko kuvan katsominen eri asia kuin lukeminen, toiseksi, onko sanaa halveksittu Platonista asti ja kolmanneksi, nouseeko kuva syvemmistä mielen kerroksista kuin sana? Pohdittuaan näitä kysymyksiä 380 sivua Mikkonen päätyy kuvan ehtymättömyyden äärelle:

"Vaikka kuvan ja sanan eroa ei olisi merkkinä eikä havainnon muotona puhtaasti olemassa, niiden tulkinnassa rakentuva ero on kuitenkin edellytys merkityksen muodostumiselle. Kuvan ja sanan vuorovaikutuksen ehtona on yllättävän usein se, että kuva pakenee kielellisiä merkityksiä. /- -/ Toisaalta juuri kielessä kuvan erityisyys ja sen erityinen tehtävä voidaan hahmottaa ymmärrettävästi."

Strukturalistiset semiootikot kuten Emile Benveniste ja Francois Wahl pitävät edelleen tiukasti kiinni ajatuksesta, että kuva ei ole muuta kuin mitä siitä on sanottavissa. Ajatus kuvasta ei ole mahdollinen ennen kuin se tulee osaksi kielen puhuttua, eikä ole olemassa mykkää merkitystä, koska "ei voida ymmärtää mitään, mitä ei ole palautettu kieleen".

Kuitenkin nykyinen semioottinen kuvan teoria ei ole pystynyt tehokkaasti analysoimaan merkin, kentän ja kuvapinnan suhdetta, jos kuva esimerkiksi pyrkii luomaan esteitä sanojen rajattomalle virralle, mutta niin että kieltä ei kielletä vaan siirrytään sen sisälle. Kuva voi siis vastustaa merkitystä osittain käsittämättömillä merkeillä, mikä saa tulkitsevan kielen sekä epäröimään että lisää kielellisen kuvauksen mielekkyyttä. James Elkins puhuu kuvan antisemioottisesta, W. J. T. Mitchell kuvan vastuksesta kielen logokselle ja Jacques Derrida kuvataideteoksesta yhtäaikaisena sanojen rajana ja mahdollisena kielenä, ehtymättömänä mahdollisuutena uusiin merkityksiin. Tämän vastarintansa ja tyhjentymättömyytensä takia "kuvat ovat kieltä voimakkaampia", mutta Mikkosen mukaan vallasta vapautumisesta huolimatta kuva ei katoa merkityksen ulkopuolelle, vaan "se voi korkeintaan asettautua läpinäkymättömäksi kielen merkityksen yhteyteen". Eli Mikkosen viimeistä metaforista ilmausta toistaen:

"Kuvan ja sanan ero on merkityksen moottori, osa kuvan ja kielen välisen yhteyden tuottamaa iloa."

Valtaa harjoittavan katseen tutkijoista Mikkonen käyttää eniten tilaa Michael Foucault'n ajatusten kriittiseen esittelyyn. Foucault'n tyyli osoitetaan pitkälti retoriikan taidoksi, mutta hänen ansionsa on kuitenkin siinä, että kielen ja kuvan suhde pysyi hänen teksteissään itsepintaisesti poikkeuksellisen avoimena kysymyksenä. Painottaessaan esimerkiksi katseen keskeyttävää voimaa Foucault ei Mikkosen mukaan koskaan olettanut puhtaan visuaalisuuden olemassaoloa tai väittänyt kuvilla olevan enemmän valtaa kuin kielellä:

"Esittämisen ehtoja kielellisessä tai sanallisessa esityksessä tai niiden yhdistelmässä ei määritä pelkkä vaatimus todellisuuden kuvauksesta, todenvastaavuudesta ja viittauksellisuudesta. Niihin vaikuttavat myös tietoon liittyvä valta sekä tämän vallan vastustaminen."

Kratylos-dialogissa, joka on varhaisimpia kuvan ja sanan suhdetta koskevia esityksiä, Platon ei ratkaissut kysymystä kuvan ja sanan erosta, mutta myöhemmin kuvan "luonnollisuuden" korostus on yhdistetty Platoniin ja sivuutettu dialogin monimielisyys. Kuvauksen mimeettisyyteen perustuvasta ut pictura poesis -periaatteesta irrottauduttiin Gotthold Lessingin taideteoriassa, jossa romantiikan ajan runouden arvoon nousivat kuvauksen sijasta toiminta ja tapahtuma, Sturm und Drang. Lessing "käänsi" Laokoon-veistoksen Vergiliukseen nojaten kirjalliseen muotoon, ja jäljet näkyvät Freudin uniteoriassa, jossa tiedostamaton, hallitsevasti visuaalinen kokemus yritetään "kääntää" kielelliseen muotoon.

Entä nouseeko kuva syvemmistä mielen kerroksista kuin sana? Freudin tiedostamaton toimii ensisijaisesti kuvin, mutta Mikkonen huomauttaa, että Freud ei yhdistä unen kuvaa suoraan tiedostamattomaan eikä kieltä pelkästään tietoiseen minään. Unien kuvia toistetaan jälkikäteen kertovassa kielessä, joka välttämättä rakentaa uutta sanaa. Kellosalon "syvempi mielen kerros" voi ehkä viitata myös siihen, miten Ronald Barthesin äitinsä valokuvasta löytämässä punctumissa tunnistamme kuoleman eli mediatutkija Régis Debrayn sanoin:

"Kuvat edustavat kuolleita keskuudessamme."

Syvempi mielen kerros voi tarkoittaa myös sitä, miten runoilija William Blake purki kuvan ja sanan oppositiota pyrkiessään syvempään tietoon aistimaailman ulkopuolisesta. Blake yritti kieltää kuvan ja sanan eron muuttamalla kuvitusta tekstiksi ja tekstiä kuvitukseksi. Esimerkiksi teoksessa Songs of Innocence and of Experience (1789–1794) kaiken yhteyden tuntoa haetaan lapsen viattomasta maailmasta. Tässä ruumiin ja sielun synteesissä 'kirjain ei tuonut kuolemaa' – kuten korinttolaiskirjeen mukaan on –, vaan kuva ja kieli kasvavat samasta juuresta puuksi. Kuolleen kirjaimen sijasta Blaken ääneen puhuva puu tai lapsi yrittää kertoa selittämättömästä ja ihmisestä jotain, mitä voi ilmaista vain taiteen keinoin.

Mikkosen kirjoitus hoitaa asialliset hommat. Kaiken, tai edes osan sen keskellä, mitä visuaalisen viestinnän monialaisesta tulevaisuudesta vilisee silmissä, on nautinto pureskella Mikkosen lauseita, joissa hype ei juhli.

Varsinaisia herkkupaloja ovat analyysit Enki Bilalin Nikopol-trilogiasta ja Jon Sieskan ja Lane Smithin kuvakirjasta The Stinky Cheese Man, 1992. Bilalin sarjakuvaromaani (1980–1992) on esimerkki kuvan ja sanan yhteistoimintaa hyödyntävästä poeettisesta "harhaan johtamisesta", josta voi iloita myös suomeksi. Sen sijaan itseironinen kuvan ja sanan rajapinnasta nautiskeleva satuparodia "haisevasta juustomiehestä" on kääntämättä. Kummastelen tätä kuten sadun "Kirjava kana" päähenkilö kummastelee kirjan ISBN-numeron merkitystä ja nimiösivu on nimetty vain nimiösivuksi, "Title page". Tämä puutteen logiikka tai luhistuva kerronta kutittaa lasta minussa.

Kuvan kannalta ironisena tappiona lukija voi pitää postikortteihin pohjautuvaa lukua ekfrasiksesta, kielellisestä esityksestä visuaalisesta teoksesta. Kari Aronpuron runoon Oodi lampaalle liittyvää postikorttia ei painettu kirjaan, koska tutkijan mukaan "kuvattuja postikortteja ei voi löytää ja esimerkiksi painaa tämän teoksen yhteyteen". Kuitenkin runoilija itse on kertonut tutkijalle toisen korteista olevan todellinen ja toisen immateriaalinen.

Aronpuron runo perustuu ajatukseen kuvan ja sanan käännettävyydestä, mutta Mikkosen analyysi tuo hyvin esille kielen ja kuvan rakenteiden yhteismitattomuuden, joka näkyy jo runon myhäilyttävässä alkuasetelmassa: oodin kohteena ovat lampaat sankarin sijasta ja ekfrasiksen kohteena on aivan tavallinen maisemapostikortti eikä jokin kuvataiteen ylevä Laokoon-hetki.

Tutkimuksen taustalla on viime vuosikymmenten "aktiivinen, kansainvälinen kuvan ja sanan suhteen tutkimus", mutta Mikkosen kansainvälisyyteen näyttää kuuluvan vain maailman englannin- ja ranskankielinen puoli. Saksaa ei lähteissä näy, ja missä menee venäläinen nykytutkimus? Juri Lotman mainitaan kerran, Roman Jakobson ja Boris Uspenski useammin, mutta vaikkapa venäläisen maalarin Dionisiuksen 1400-luvun ikonit ovat ikonotekstejä, joita olisi voinut ilmeisesti sivuta kuvataiteen kertomuksen keinoja käsiteltäessä. Toisaalta alan ensimmäinen perusteos on jo nyt niin massiivinen tietopaketti, että on hyvä jos edes länteen katsovan silmän keskustelu sanan kanssa päivittyy suomeksi.

 (Jouni Tossavainen: ”Merkityksen moottori”, Parnasso 4/2005)

 

maanantai 7. marraskuuta 2011

Valokuvaruno "Hevonen sulaa hyvyttään" Parnasso

Anna Tuori: Party in Kadykchan, 2010
Hevonen sulaa hyvyyttään
           siellä minne hän meni hyvän ruohon perässä
sekin lunta mustan keskellä. Tämä laidun on jatkuva matkallelähtö

valon ja pimeyden kaikkeudessa yö ja päivä ovat eronneet
          niin että aamun kajo ja illan hämärä sohjossa jossa
lumipallon sulo on juotu hämmentyneitä silmiä vaille.

Kun paikka sulaa mustaa ja öljyn valkeus jää taakse
          pieni virhe Iso onnettomuus pudottaa sinut pellolta
roudan läpi leijaksi Kuolemaan johon joka pisteestä yhtä pitkä
          tai lyhyt matka.

Vuode, tyyny, pensasaita
          kaikki taipuisa pinkki ja pehmeä ei suojele meitä siltä väriltä
jota ei lasketa, se on tavallisin maailmamme.
         Niin kuin lumipallo jota hevonen ihmettelee
yhtä paljon kuin minä sen kahta pistettä:
        miten norpan päällä voi olla silmät kuten sarjakuvassa
joka kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä?

Huomaamattaan hevonen laihdutti etujalkansa edustuskuntoon
        hän on siis kuutin veli
ja toiseen kasvaa kipsi, mikä varmistaa hänet oriksi.
        Sisko tahtoisi jäädä ja kaipaa toisaalle emon
tai vaikka velipuolen luo ennen kuin tulee se sula, kaikki sulaa. Äiti sulaa
       laidun katoaa, muovia sataa taigalle, maailman laidan yli roiskuu uretaania...

Kuuset keskellä ja rotkon reunalla
          kuten yrittäjät nämä vihreät maailman pelastajat yrittävät yhä
erilleen varmaan valloittaakseen lisää vireyttä, elintilaa
         aavalla merellä. Ja tämän pyöreän lakeuden varressa koivu niin iso
lehtinen että kaiken tämän täytyy tapahtua lasipallossa
         kauan sitten ravistetussa, sen tsunamin jälkeen
 kun maassa räjähti, lumi alkoi kadota, vielä sen kerran
        muisto vain.

(Parnasso 6/2011 24 - 25)