Mielenterveyspäivien alustusten päätteeksi voi sulkea silmänsä ja kuunnella 12 minuuttia kirjailijan puhetta. Ennen äänikirjaa "Tästä ajasta ja mielenterveydestä" puhuvat piispa Wille Riekkinen, dosentti Markku Myllykangas, kapellimestari Atso Almila ja kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen. Mielenterveyspäivät alkoivat tiistaina Kuopion kaupunginkirjastossa ja päätöspäivä torstai avataan klo 12.00. "Tästä ajasta" puhutaan klo 15.00 alkaen.
"Kirjoittajan päiväkirja" jatkaa siitä, mihin blogi "Kuva ja sana" (2021–2007) päättyi
keskiviikko 18. tammikuuta 2023
maanantai 16. tammikuuta 2023
Muutama sana Savon puolesta ja kolme näyttelyä
Ajatus liikahtaa, kun kuvaa työstää. Joskus saa
jopa sanan tai toisen, joka saattaa lähteä runon suuntaan.
Työsuunnitelmana
on, että valmiissa mustavalkeassa kokoelmassa yhdistän kuvia ja sanoja yhtä
hyvin kuin valokuvarunojen kokoelmissa Metsännenä (1990), Kuusikirja
(2008) ja Näköala Haminavuorelle (2022).
Valokuvarunojen
näyttely Näköala Haminavuorelle, jota laajennan uusilla mustavalkeilla
valokuvarunoilla, on esillä Iisalmen kulttuurikeskuksessa 1.2.–3.3., Oulun kirjallisuuden
talossa 3.3.–25.3. ja Tampereella Kulttuuritalo Laikussa 22.5.–4.6. 2023.
Yhden
sanan valokuvarunossa Juice Leskinen Suonenjoella 1982.
torstai 22. joulukuuta 2022
Valokuvaruno "Vova-setä"
VOVA-SETÄ
Vjatšeslav Antonov
21. vuosisata on täällä,
maa on kyllästynyt sotiin
ja väestö vallanpitäjiin,
Euroopan unioni ei ole unioni,
Lähi-idässä vaikeroidaan.
Ja valtameren toisella
puolella
presidentiltä varastettiin valta.
Ja meidänpä maata on pohjoisilta
meriltä
eteläisille rajoille, Kuriilien
saarilta
Itämeren rannoille.
Toivomme rauhaa päälle maan,
mutta jos ylipäällikön käsky
käy viimeiseen taisteluun,
olemme valmiina, Vova-setä!
Ja mitä minun sukupolvelle
jää,
jos vartiomme pettää ja
maamme katoaa?
Todelliset ystävämme ovat
armeija ja laivasto,
muistot ystävyydestä ja
isoisäni punatähti.
Me emme koskaan luovuta saaria
samuraille,
Me puolustamme loppuun asti Kaliningradia,
Me suojelemme Sevastopolin
ja Krimin tuleville polville
Ja Alaskan me palautamme
Äitimaan syliin.
Vjatšeslav Antonov (Вячеслав Антонов): "Uncle Vova", 2017.
sunnuntai 11. joulukuuta 2022
torstai 1. joulukuuta 2022
Valokuvaruno "Joulupuu 2022" ja Onni
Valokuvarunon "Joulupuu 2022" osana suurin osa vuoden 2022 pahvipakkauksista, joissa kustantajat useimmiten Kirjavälityksen kautta lähettivät kirjojaan valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenelle Kuopioon.
Isommista kustantajista esimerkiksi Siltala ja Teos
toimittivat muutamia kappaleita teoksistaan vain Taiteen edistämiskeskuksen
Hakaniemen konttorille, josta niitä sai luettavakseen Helsingin-kokouksissa,
mikäli ehti ensimmäisten joukossa valitsemaan – korona-ajassa tätäkään
mahdollisuutta ei tietysti ollut.
Runon viimeisessä säeparissa
viittaan T.S. Eliotin 2. miesääneen proosadialogissa Kallio-kuvaelman
puhekuorot:
ja tuuli sanoo: ”Täällä
asui kunnollisia jumalattomia ihmisiä:
heidän ainoana muistomerkkinään
asfaltoitu tie
ja tuhat hukattua
golfpalloa.”
(T.S. Eliot: Kootut runot,
WSOY 2022, suom. Juha Silvo, 285)
tiistai 29. marraskuuta 2022
Tekisi mieli runoilla, mutta kirjailijan marraskuu on muuta
Tekisi mieli runoilla kuin itse itsensä synnyttänyt voittaja:
Ylämäet ei riitä
niin hyvä kunto;
valehtelematta totiset
selät juoksevat vastaan.
Mutta kirjailijan syksy on muuta,
valehtelematta. Runoilijaakin synkempi marraskuu on proosan kyntäjällä. Kansa
päättää joululahjasta kaupassa ja kirjastossa, amatöörit mittailevat
ammattilaisten työtä palkintoraadeissa. Myydystä kirjasta 3–4 euroa
verotettavaa tekijälle, lainauksesta 31 senttiä ja raatien sattumat kuin
haulikolla ammuttuja.
Pyssy kuin pyssy, kehno vertaus
sota-ajassa. Ujostelematta asetta voi käyttää vain aikuinen pelimies
taantuessaan poikuuteensa ruudun äärellä: ”Hahmo tokaisee minulle ’get good,
son’ ja laukaisee kiväärinsä.” (Savon Sanomat 29.11.2022, 2)
Ovatko omat lukuni olleet haku- vai tarkkuusammuntaa selkenee seuraavassa muutossa. Neljänä vuotena kustantajat ovat lähettäneet valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenelle kirjoja, joista noin sata jää työhuoneeseen. Moninkertainen määrä selaamalla luettuja ja kesken jääneitä on jatkanut matkaansa lahjoina, palkintoina ja kierrätyshyllyissä.
Mutta,
moniko sadasta jäljelle jääneestä jatkaa seuraavan työhuoneen kirjahyllyyn?
Neljä vuotta olen vältellyt varsinkin
kotimaisten teosten julkista arvostelua, koska en halua kenellekään samanlaista
kaksoisvaltaa, jota esimerkiksi entinen kriitikko käytti jakaessaan rahaa
valtion kirjallisuustoimikunnassa ja toimiessaan samaan aikaan tuomarina Helsingin
Sanomien kirjallisuusarvostelijana.
Neljään vuoteen mahtuu tuhansia
luettuja anomuksia. Kun tekijät ja teokset eivät ole tuttuja muuten kuin
mielikuvina, ensimmäinen vuosi on vaikein. Neljän vuoden jälkeen tietää, että
on tullut tehtyä hyviäkin päätöksiä, ja ne kehnot muistaa paremmin. Naamatusten
haukkuja on tullut vähän, tekstinäkin niukasti.
Vertaisarviointi ei ole
täydellinen järjestelmä, mutta mikä olisi parempi. Esimerkiksi Taiteen
edistämiskeskuksen kiireessä rakennettu ”poolijärjestelmä” korona-apurahoja
jaettaessa on parhaillaan arvioitavissa, ja samanlaista kritiikkiä ja jatkuvaa
kehittämistä vaatii vertaisarviointiin perustuva jakaminen.
Ensi vuonna Taiken anomusten
lukijoille on luvattu jonkinlaista muuta korvausta kuin pelkät
kokouspalkkiot. Sen sijaan muutosta ei ole tulossa kymmenen vuotta sitten hyväksyttyyn kulttuurilakiin,
joka on ajanut alas alueellisten taidetoimikuntien toiminnan, aivan kuten lakia
valmisteltaessa pelättiin, ja Taiken sisällä toimikuntien valtaa on keskitetty
keskuksen johtajalle.
Vuonna 2023 valitaan uusi johtaja, hakijoita on yli kaksikymmentä. Ehkä hän saa taideneuvoston, toimikunnat ja opetusministeriön miettimään, olisiko myös Taikessa vertaisarviointiin sovellettavissa tieteen
puolella pohditut kanssakulkijuuden ja yhdessäajattelun
mahdollisuudet?
”Vertaisarviointi on siis
tieteelle ja tutkimukselle välttämätöntä työtä, jota tehdään palkatta, usein
näkymättömissä, ja jota ei arvosteta niin, että siitä olisi aidosti hyötyä
esimerkiksi työnhaussa. Tämän ristiriidan voi muotoilla korostetusti niin, että
vertaisarviointi on tekijöilleen merkityksellistä työtä, jota ei kuitenkaan
tehdä vain kollegiaalisen yhteisön hoivaavassa sylissä vaan akateemisen
kapitalismin, kilpailun ja julkaisuteollisuuden rattaissa…
Epäkohtien osoittamisen ohella
hoivan käsite voi myös avata mahdollisuuksia toisin tekemiselle. Esimerkiksi
Reeves [Madeleine] on ehdottanut, että vertaisarviointi hoivan käytäntönä voisi
tarkoittaa arvioinnin käsittämistä affektiiviseksi ja suhteissa rakentavaksi kanssakulkijuudeksi…
Tällöin arviointi ei olisikaan virheiden ja puutteiden osoittelua oletetusta
neutraalista positiosta, vaan sellaista yhdessäajattelua kirjoittajan ja
hänen tekstinsä kansa, joka näkisi tekstin mahdolliset ongelmat…”
( Ari Korhonen & Katariina
Mäkinen: ”Vertaisarviointi – kuria vai hoivaa?”, Tiede & Edistys
3/2022).
Korjattu 5.12. Sanaston korvaus vuonna 2022 tilitetyistä vuoden 2021 lainoista ei ole 0,25 vaan 0,31 senttiä. Jaettavissa oli 8,6 miljoonaa, eikä yli 30 000 euron tilitystä jaeta.
torstai 17. marraskuuta 2022
Uusia kuvia Iisalmesta 1981 ja runo "Löperöpäät"
Uusia kuvia, uusia runoja ja valokuvarunouteni pakotteiden purkamista. Tänään kuva ja sana eivät elä erikseen siinä toivossa, että 1 + 1 on 3, vaan tekstiä on lykätty valokuvan päälle aivan kuten ensimmäisissä valokuvarunouden kokeiluissa 1930-luvulla.
Kuvan otin Iisalmessa kesällä 1981 Savon Sanomien Canonilla ja skannasin mustavalkeasta filmistä Epson Perfection V600 Photolla. Runon nimi on "Löperöpäät" ja lopun lainaus Otto Manniselta.