Juha-Pekka Kilpiö, Oskari Onninen, Silvia Hosseini ja Vesa Rantama Tekstin talossa 27.4.2024.
Helsingin-reissun jälkeen on jatkettava Jyväskylän Talvipäivien keskustelua kriittisen arvostelun vaikeudesta. Arvostelijat istuivat seminaaria uudessa Tekstin talossa samana päivänä, kun kirjailijat kokoontuivat vasta remontoidun Kulttuurikasarmin yläkerrassa.
Kun Tekstin talon ikkunattomassa kellarissa pumpattiin kahvia pöntöstä pieneen kuppiin ja kuunneltiin hartaina Juha-Pekka Kilpiön, Oskari Onnisen ja Silvia Hosseinin alustukset, kirjailijat saivat heti kasarmin ovella kaksi juomalippua ja kevätkokouksen jälkeen täyteläisen seisovan pöydän (jopa savumuikuilla) sekä avaran näkymän liki korkkaamattomalta terassilta.
Kirjailijaliiton tarjoiluun verrattuna arvostelija on Tekstin
talon sika, jota lihotetaan potkimalla. Ja jos olisin oikein negatiivinen,
jatkaisin kritiikkiä virkkeellä: Lasipalatsinaukiolla mielenosoittajat
muistuttivat Gazan sodan jatkumisesta samaan aikaan, kun kippistimme kuohuvalla
Leena Krohnin ja Kirsti Kurosen palkintopuheille.
”Negatiivista kritiikkiä on käsitelty Suomessa oudon vähän
siihen nähden, miten arvokasta se on kritiikki-instituutiolle ja lukevalle
yleisölle.”
Vihreä tuli vastaan Loimaalla matkalla Turkuun, jossa purin Kirjan talon näyttelyn, ennen kuin pääsin nauttimaan Helsingin herkuista. Mäntyharjulle asti järvet lainehtivat vapaina jäistä junaillessani kotiin, jossa odottivat Herman Raivion uunituoreet esikoisesseet.
Positiivisten, juonivetoisten hömppäarvostelujen ajassa Talvipäivien
kapakkakritiikkiin on palattava jo Turvattoman tilan sivulle 49
ehdittyään:
”Kritiikkiaiheisissa kirjoituksissa negatiivinen kritiikki
jää yleensä sivuhuomautukseksi. Akateemista suomalaista tutkimusta aiheesta ei
löydy. Alan ainoassa kotimaisessa perusteoksessa, Martta Heikkilän
toimittamassa sinänsä ansiokkaassa antologiassa Taidekritiikin perusteet
negatiivista kritiikkiä sivutaan vain ohimennen. Negatiivista kritiikkiä on
käsitelty Suomessa oudon vähän siihen nähden, miten arvokasta se on
kritiikki-instituutiolle ja lukevalle yleisölle.”
Oliko sitten arvostelijalla asiaa, negatiivista tai
positiivista, Tannerin patsaan takana Tekstin talossa, jossa vierailin
ensimmäisen kerran?
Tutkija Kilpiön asiana oli todistaa, että kritiikki ei tule
toimeen ilman tutkimusta. Senkin takia kritiikki on jotain muuta kuin arvostelu,
jonka julkaisemista tutkimuksen puute ei näytä estävän, ei ainakaan
positiivisen arvion. Hyvää kritiikkiä on Kilpiön mielestä ”luettava runon
tarkkuudella”. Esimerkiksi kritiikistä, joka yrittää pysyä runouden perässä ,
hän otti Tuli&Savun kritiikkikokeilun numerossa 4/2008.
Onnisen kritiikkiin mahtuu yhdestä kolmeen ajatusta, aivan
kuten kolumniin. Ja lyhyestä virsi kaunis, koska ”ammattikirjoittaja osaa aina
horista jotain”. Onnisen mielestä kritiikki ei ole yhden ihmisen mielipide vaan
perusteltu mielipide. Kriitikolle ei pitäisi maksaa omista mielipiteistä, jotka
ovat monesti huonoimpia lauseita, vaan muista havainnoista ellei peräti uutisesta.
Onninen aloitti integriteetistä, jota viljeli jatkossakin kuta kuinkin rehellisyyttä ja riippumattomuutta tarkoittavana käsitteenä. Esimerkiksi integriteetin puutteesta hän otti kirjailijaliiton puheenjohtajan, joka kirjoittaa arvostelun päälehteen.
"Voisiko jääkiekkoliiton
puheenjohtaja tehdä samoin?" Onninen kysyi.
Hosseini määritteli esseen ”ajattelun pukemiseksi luettavaan
muotoon”. Ajatukset oli puettu opettavaiseen muotoon, ja luento yhtä sujuvasti
kuunneltu oppitunti kuin Hosseinin tietokirja Kirjallisuuden kiihottava
historia (2023).
Kuinka typerä saa olla?
Turussa kirjailija Riku Korhonen kirjoittaa ilmeisesti viimeistä romaaniaan tautinsa kanssa kamppailusta. Raivio kirjoitti nuivan kritiikin Korhosen romaanista Emme enää usko pahaan (2016). Turvattomassa tilassa hän myöntää lukeneensa huonosti, ja ”jos kriitikon pitää olla jossain tarkka, niin lukemisessa”.
Suosittelen niin kirjailijalle kuin kriitikoille,
niin näkijälle kuin tekijöille:
”Luin kirjan uudestaan ja patistin vaimonikin lukemaan sen.
Liityn nyt Purokurun pilkkaamien tunnustavien miesten joukkoon: Korhonen oli
oikeassa. Olin tosiaan lukenut kirjan huonosti ja tehnyt aivan vääriä
johtopäätöksiä. Rakensin olkiukon ja olin epäreilu. Asiassa ei ollut
minkäänlaista tulkinnanvaraa. Jos vaadin kirjailijoilta vaivannäköä, minun
pitää pystyä samaan. Jos kriitikon pitää jossain olla tarkka, niin lukemisessa.
Rikoin periaatetta, joka on työmme ydin. Korhonen asetti eteeni peilin, jonka
edessä kysyin: siis kuinka typerä saa olla?”
Käsittämättömän epäajateltua höpötystä, ei järjen häivää. Jos kerran kirjoittaja vaatii lukemisen tarkkuutta, miksi syytää tällaista kuraa lukijoiden taakaksi??
VastaaPoistaNimettömän negatiiviinen kritiikki jatkuu Facebookissa. Ensin Sanna Nyqvist ja Vesa Rantama kiittelevät postauksesta ja SARV:n pj Rantama lisää linkin Tekstin talon seminaariin:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=aw8Dt9pFAw8
Sitten kriitikko Arttu Seppänen arvostelee kirjailija Riku Korhosen taudista uutisointia. Seppänen on lähettänyt yksityisviestin, johon en ehdi vastata, ja sitten negatiivinen kritiikki elää näin:
”laitoin jounille jo aiemmin yksityisviestin tästä rikun ystävänä, että mun mielestä osoittaa huonoa harkintaa juoruilla ja vihjailla toisen terveydentilasta ja sen yhteyksistä kirjoittamiseen blogissa, kun henkilö ei ole itse näitä asioita julkisuuteen tuonut. pidän tätä aika loukkaavana. en osallistu keskusteluun enempää.”
Vastaus:
”Oskari Onnisen mukaan kolumnissa, johon päiväkirjailuni vertautunee, voi olla yhdestä kolmeen uutista. Uutinen on jotain sellaista, jota ei tiedetty aiemmin. Näyttelyni takia vierailin Turussa kaksi kertaa ja keskustelin Korhosen tilanteesta. Uskon edelleen, että lähteeni on luotettava eli uutinen pitää paikkansa - valitettavasti niin kirjailijan kuin kirjallisuutemme kannalta. Jos tieto ei pidä paikkaansa, pyydän anteeksi ja korjaan tekstin niin, että virheeni jää näkyviin.”
Tiina Raevaara:
”Eli sinusta Korhosella ei ole tässä asiassa yksityisyyden suojaa?”
Vastaus:
”On, mutta missä menee yleisesti tunnetun ja julkisuudessa esiintyneen kirjailijan yksityisyyden suojan raja.”
Tiina Raevaara:
”No vaikkapa siinä, että hän ei ole itse tuonut sairauttaan julkisuuteen. Ja eikö oikeasti ole aika mautonta arvailla julkisesti toisen ihmisen loppuelämän kestoa?”
Vastaus:
”Kysymyksesi lähestyy negatiivista kritiikkiä, joka on kuitenkin tämän postauksen pääaihe. Entä, millaisia uutisia saisimme, jos julkisuuden henkilöistä kerrottaisiin vain silloin, kun he ilmoittautuvat julkisuuteen?”
Mikko Laaksonen:
”kyllä se tässä menee ihan täsmälleen siinä, että tunnettu ja julkisuudessa esiintynyt kirjailija päättää täsmälleen itse, kertooko omista sairauksistaan julkisesti. Asiaa koskeva laki säädettiin nimenomaan kirjailijaa koskien. Vaikka tietosi vakavasta sairaudesta pitäisi paikkansa, se voi olla myös hyvin puutteellinen… hyvä tavaton, voisitko nyt hyvä ihminen ymmärtää että olet tehnyt virheen ja lopettaa selittely.”
Vastaus:
”Varmasti puutteellinen uutinen, koska siinä mainitaan taudista eikä sairaudesta… Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämä on uutinen kaikille muille kuin turkulaisille. Tämä ei ole uutinen, jos tieto ei pidä paikkaansa, ja sitten oikaisen virheeni.”
Mikko Laaksonen:
"EI. Ihmisen terveydentila ei ole "uutinen" jonka sinä julkaiset, vielä todennäköisesti harhaanjohtavalla tavalla. Se on yksityisasia, jonka julkistamisen ihminen itse päättää. Toimit nyt väärin, mutta voisit korjata toimintaasi ja pyytää munaustasi anteeksi."
Vastaus:
”Todennäköisesti olemme eri mieltä niin, että keskustelua ei kannata jatkaa. Kiitos kommenteista.”
Mikko Laaksonen:
”kyllä, voimme päättää tähän, olet tehnyt pahan virheen, ja on tarpeetonta jatkaa ennen kuin ymmärrät virheesi ja pyydät sitä anteeksi.”
Turun tauti, johon sain tutustua valokuvarunojen näyttelyn aikana, nousi jälleen tai vihdoin pintaan myös Tommi Parkon Facebookin päivityksessä 14.5.2024, joka sai hyssytelijänsäkin liikkeelle; parempi pitää uutiset mahassa kuin avata paisetta:
VastaaPoista"”Vihdoinkin Kirjan talo erosi Osuuskunta Kirjasimesta! Talon varsinaisen toiminnanjohtajan vuoksi osuuskunta ei tee enää mitään yhteistyötä Kirjan talon kanssa.
En myöskään suosittele kenellekään muulle taholle yhteistyötä talon kanssa paitsi että nyt varsinaisen toiminnanjohtajan sijaisena olevaa ei kannata vältellä. Niin kauan kun hän on töissä, yhteistyö on mahdollista.
Elämä vähän helpottuu kun epäasiallisesti toimivista ihmisistä pääsee eroon. Kirjan talon pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin, jotta toiminnanjohtajasta, joka ei ole tehtäviensä tasolla, päästään eroon.”