torstai 25. huhtikuuta 2024

Kuolleista herännyt Jönni Lumperi

Pispalassa laadin ensimmäiset muistiinpanot, joita voi sanoa Kirjoittajan päiväkirjan siemeneksi. Pehmeäkantinen, liimasidottu kirjan mallikappale dummy sai kanteensa Maiju Lassilan näytelmän esitteestä saksitut otteet ja piirroksen.

Lassilan Kuolleista heränneen päähenkilön, rantajätkä Jönni Lumperin ”eli paremmin Lumperin Jönnin” viittaus omaan nimeen kiehtoi ja ilmeisesti Kosti Antikaisen piirroksen holjakka olemus puraisi draaman opiskelijaa, vaikka Jönni ei ollut Jouko Turkan tapainen Kippari-Kalle vaan ikäiseni ikäloppu ja juoppo:

hänen ikänsä arvioitiin ammattitoverien kesken nousevan tuohon viidenkymmenen tai kuudenkymmenviiden vuoden korville, eikä Jönni itse tiennyt, oliko siinä liikaa vai liekö vähän.”

Jönnin seikkailut nähtiin televisiosta vuonna 1975. Ohjaaja Jukka Sipilä herätteli kuolleita myös Vaasan kaupunginteatterin ensi-illassa 9.2.1983. En nähnyt elokuvaa enkä esitystä, jonka esitteen olin ottanut talteen joko yliopistolta tai Ylioppilasteatterista, mutta Juha Hurmeen ohjaukseen hankin liput.

Kuolleista heränneiden ensi-ilta on Kuopion kaupunginteatterissa 31.8.2024.

Oriveden opintojen jälkeen aloittelin draamalinjalla. Albanyn roolia harjoittelin Ylioppilasteatterin Kuningas Learissa, ohjaajana Olli-Matti Oinonen. Lyijykynällä jukersin Pispalanvaltatie 4:ssä neljä dummyn sivua novellia, jota tarjosin Keskisuomalaisen nuorisoliitteeseen Sykkeeseen, mutta tarina julkaistiin Uudessa Naisessa, sittemmin muutama kappale Lentävän C:n (1994) ”Isoisän tanssiinlähdössä”.

(Muistiinpanoissa Ulla-M. Paavilainen mainitaan, mutta voiko se olla hän, tuleva kirjailija, joka lunasti kolme novellia 1500 markalla? Yhtä hyvin tuleva kirjailija Eeva-Kaarina Aronen (1948–2015) julkaisi Hannu Hyrskeen kuvituksella Helsingin Sanomien Lauantaisivuilla ”lyhyitä erikoisia”, ensimmäisiä niistä, jotka päätyivät lyhytproosaksi Sivullisiin (2011). Kannustuksen lisäksi tonnin juttupalkka avusti Tampereen Seudun Osuuspankin lainalla eläjää; Tervon Osuuspankki ei enää myöntänyt opintolainaa.) 

Yliopistolla päivittely: 

Kirja, toinen kirja, lehtiö penaali. Lukusali, painuneet niskat, suorat tuolirivit, katossa lamppujonot. Salin päädyssä aurinko punaa valkean sementin.” Ylioppilastalolla (Kauppak. 10), jonne ”oli vaikeampi päästä kuin yökerhoon”, käyty 16.2.1983. Naisrokista runoiltu ennustus:

Nice night (nais nait)

pettymysten pettymys;

ei edes kalja maistunut.

Mutta! Naisrock tulee!

Valmistautukaa kaikki

halulliset sielut.

Muistakaa! tämä ennustus,

kun runous on kuollut.

Ei näkynyt Anja Kaurasta

sen kummemmin kuin Arja

Tiaistakaan. Petturit!

munistaan hirteen.

Nuorempana olin kova poika 

Pispalanharjun päällä kävin kerran haastattelemassa Hannu Salamaa. Päiväämätön leike Hesarin Huutoja ja kuiskauksia -palstalta:

Kirjailija Hannu Salama on esittänyt Tampereen kaupungin kunnallistekniselle virastolle anomuksen, että hänen kiinteistönsä Pispalassa, Rinnekatu 21, vapautettaisiin kunnallisesta jätteenkuljetuksesta. Perusteena on syntyvien jätteiden vähäisyys.

Salama täsmentää:

Jätepaperi: Poltetaan em. kiinteistön hellassa.

Muut jätteet: Niitä ei juuri ole, mitä nyt joskus käytetty ehkäisyväline, harvemmin kylläkin. Mutta nuorempana minä olin kova poika.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, vastaan mahdollisimman pian.