Ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimillä ja Ukrainassa

Kirjailija-lehdesssä julkaistiin juttu "Samarovon kuusi" ugrien V maailmankongressista, joka järjestettiin Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan pääkaupungissa Hanty-Mansijkissa. Kesäkuussa 2008 hantien ja mansien mailla näin ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimilla 2014 ja Ukrainassa 2022. 

Tähän kertomukseen viittaan Aviadorin syksyn 2023 katalogissa, jossa esitellään kesäkuussa ilmestyvää romaania Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla.

"Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit."

SAMAROVON KUUSI

Voitonpuiston koivikossa kasvaa harvakseltaan kuusia. Valkeat koivut ovat yhtä komeita kuin sotasankareiden rintakuvat, jotka on nostettu punagraniittisten pylväiden päihin. Jokaiselle sankarille on myönnetty yksi tähti aivan kuin suomalaiselle keikkamuusikolle, jonka tavaramerkki on tunnetusti yhden tähden jaloviina kolmen tähden sijasta.

Sankarit näyttävät venäläisiltä, ja heistäkö kertovat koivutkin, joiden pitäisi olla pyhiä puita myös tämän seudun alkuperäisasukkaille hanteille ja manseille. Kun en erota miesurhojen joukosta yhtään ugrin näköistä, epäilen, että meille jää kuusen osa. Niin kauan kuin pysymme koivun varjossa, emme häiritse voittajien juhlia.

Esimerkiksi Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan 1 440 000 koivun joukossa suomalais-ugrilaisia kieliä puhuu noin 22 000 kuusta. Perinteisillä poronhoitajilla ja kalastajilla äidinkieli on kantavana voimana, mutta he jäävät tai jättäytyvät mielellään palvelujen ulkopuolelle. Taajamiin muuttaneet taas menettävät mielenkiintonsa äidinkieleen ja kulttuuriperintöönsä, jolla kuitenkin rakennetaan etnoturismia museoineen, näyttelyineen ja teattereineen.

Livistin Hanty-Mansijskin Voitonpuistoon ugrien V maailmankongressin viimeisenä aamuna. Jos olisin järjestänyt omaa aikaa edellisenä aamupäivänä, olisin menettänyt Viron presidentin ulosmarssin. Tiedän senkin, että tänä aamuna yleisistunnossa päätetään, siirretäänkö ugrikansojen päämaja Helsingistä Venäjälle. Tuumin kuitenkin, että  edustamani Suomen Kirjailijaliiton ääni ei ratkaise tätäkään päätöstä.

Käsittääkseni sekä Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen ulosmarssissa että ugrien konsultaatiokomitean päämajan siirrossa on kyse samasta juonen juuresta tai haarasta, jolla Moskova tahtoo laajentaa koivikkoistuksiaan ja kiristää samalla puutulleja.

Voitonpuistosta palattuani kuulen, että Moskovan operaatio ei onnistunut. Kahvijonossa Karjalan puolen edustaja sanoo, että hänen suhteellisen pitkän elämänsä varrella tämä oli ensimmäinen kerta, kun Moskovan määräystä ei toteltu. Kertojan nimi on parempi jättää mainitsematta näinä aikoina, kun Suomen delegaatiotakin puhutaan Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n soluttamaksi.

Voitonpuiston kuusia kuvatessani ihmettelen, miksi yksi mies istuu niin pitkään samalla penkillä. Myöhemmin sama sankari tulee vastaan kauppahallissa. Joko delegaatiosta livistäjää halutaan varjella kaikelta pahalta, kuten koko Suomen ryhmää eristämällä se oman hotellinsa rauhaan, tai sitten olin tulossa vainoharhaiseksi. Ainakin sain aavistuksen siitä, miltä tuntuisi jos oikeasti olisin tekemässä muutakin kuin kuvaamassa kuusia.

Omassa puheenvuorossani olisin puhunut internetin mahdollisuuksista ugrirunoudelle ja alleviivannut nettiyhteyksen vapautta, mutta hyvissä ajoin Suomi-Venäjä-seuraan toimittamiani liuskoja ei löytynyt; joko englannista venäjäksi kääntäminen ei onnistunut, tai sitten viesti vain ”katosi” matkan varrella. Samanlaisia ongelmia tuntui olleen jopa tutkija Annika Pasasella, joka alusti presidentti Tarja Halosen puheessaan mainitsemista kielipesistä.

 No, yritän käyttää puheenvuoroni myöhemmin, kun ugrikirjailijat kokoontuvat Marissa. Hanti-Mansijskin mediatyöryhmässä sain läpi tiivistetyn version Yury Popovin tulkkauksella. Komista käsin Popov hoitaa ugrien nettipankkia (www.finugor.ru), jonka logoa komistaa pieni kuusi tai pihdan poikanen.    

Voitonpuiston viereiselle keskustorille on pystytetty kojuja, joissa esitellään hantien ja mansien käsitöitä. Haapainen haapio nousee kevyesti yhdellä kädellä, mutta ei mahdu lentokoneeseen. Haapiohaave on yhtä epätodennäköinen kuin ugrikansojen yksimielisyys. Venäjän hajoita ja hallitse -politiikan lisäksi esimerkiksi Suomen saamelaiset eivät halua kutsua naapureitaan kveenejä alkuperäiskansaksi, vaikka Norja on myöntänyt heille nämä oikeudet.

Sukukansayhteistyöhön EU on myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa, jossa on mukana Suomen osuus. Lisäksi Suomen Kulttuurihasto ohjaa yhteistyöhön miljoona euroa M. A. Castrénin seuran ja Suomi-Venäjä-seuran kautta. Mitä tämä sitten on siihen verrattuna, että Hanti-Mansijskin yhden viikonlopun kokouksiin kerrotaan käytetyn 2,5 miljoonaa euroa? Pelkästään päättäjäisjuhlien ilotulituksiin hukatuilla ruplilla painaisi monta kirjaa, joiden kustannuksia joudutaan viilaaman jokaisen yksittäisen anomuksen kohdalla Castrénin seuran hallituksessa.

Reipasta juhlabudjettia selittää se, että Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin lisäksi Hanti-Mansin pääkaupungissa Hanty-Mansijskissa järjestettiin EU-ministereiden tapaaminen ja neljän maan presidentit keskustelivat Dmitri Medvedevin johdolla. Hanty-Mansisjkin palatsimaisia rakennuksia ja yleistä vaurautta selittää taas se, että tällä seudulla tuotetaan 60 prosenttia Venäjän öljystä, jonka tuloista piirikuntaan ohjataan kaksi prosenttia. Suomi on mukana bisneksissä, kun Fortum osti täältä voimaloita.

Öljyn ja maakaasun pumppaamiseen liittyvistä ekologista ongelmista mainitsi Unkarin presidentti László Sólyom Ugrikongressin avajaisissa, joissa Halonen ja Medvedev eivät ainakaan pyrkineet ärsyttämään, ja Ilves piti englanniksi EU-demokratian mahdollisuuksia ylistävän puheenvuoron, mikä kyllä ärsytti ainakin venäläisiä.

Niin presidenttien kuin kongressin virallisten ja ennen kaikkea epävirallisten puheitten perusteella Unkari ja Viro tuntevat edelleen paremmin kuin Suomi sen, mitä Venäjällä tapahtuu katutasolla yksinkertaisesti siitäkin syystä, että venäjän kieli on heillä paremmin hallussa. Hyvin harva delegaatti lisäkseni nosti tulkkausluurin korvalleen silloin, kun salissa puhuttiin venäjäksi. Kokouksen toinen virallinen kieli englanti taas tuntui enemmän häiritsevän kuin lisäävän tiedonvälitystä, kuten nähtiin Ilveksen puheen vastaanoton kohdalla.  

”Puhe oli hyvä, mutta väärässä paikassa”, sanoi eräs Viron delegaation nuorempi jäsen, jonka nimen jätän jälleen mainitsematta, että häntä ei käännytettäisi Venäjän rajalta samalla tavalla kuin toimittaja Ville Ropponen vuoden 2006 ugrikirjailijoiden Petroskoin reissullamme. Medvedevin rauhallisen puheen jälkeen Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin Tallinnan patsaskiistan jatkaminen vaikutti entistä pahemmalta provokaatiolta, ja sen jälkeen ulosmarssi oli tehtävä. ”Puhe ei jättänyt Ilvekselle vaihtoehtoja”, sanoi virolaiskirjailija.

Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit. Tai suomalais-ugrilainen kielikunta, jonka toisessa haarassa ovat suomi lähisukukielineen ja toisessa haarassa kielikunnan ugrilainen haara eli unkari sekä obinugrilaiset kielet hanti ja mansi. Ostjakkien ja voguleiden aikaan tämä kaupunki tunnettiin Samarovon nimellä suomalaisten tutkimusmatkailijoiden päiväkirjoissa.

Nykytutkimuksen valossa Lauri Kettusen Suomen kieliopin sukupuu kielisukulaisuuden selitysmallina on hylätty samalla tavalla kuin kielemme alkukotia ei enää paikanneta johonkin Volgan mutkaan; varmalta vaikuttaa vain se, että kantauralin puhujat ovat asuneet pohjoisissa havumetsissä. Noin 7 000 vuotta sitten puhuttu kantaurali on hautautunut syvälle tytärkieliinsä, mutta se elää. Koivu ja kuusi yhtä hyvin kuin kuin elämä ja kuolema kuuluvat siihen kantauralin sanastoon, joka on periytynyt suomeen. Mänty on tuoreempi tulokas, ja esimerkiksi Komin mytologiassa mänty on ikään kuin porraspuu aurinkoon ja naiseen kytkeytyvän koivun ja kuolemaan liitetyn kuusen välillä. Ehkä Suomi onkin mänty, jonka oksien portaita pitkin kuihtuvat sukukielet pääsevät kiipeämään vähän lähemmäs valoa.

Voitonpuiston koivujen ja kuusten alla maa puskee pitkää heinää. Ruohikko kuolee, puut jäävät, mutta tänä kesänä kuolema ei ole vielä niittänyt kertaakaan. Lintu livertelee harvakseltaan isoäitien työnnellessä lastenlapsiaan rattaissa puiston hyvin laatoitetuilla käytävillä.

Ruoho saa lainehtia vapaana, mutta itikoille ja mäkäröille kävi huonommin. Lähiseutujen vedet myrkytettiin niin, että sain lätkäistä itikkaa vain etnoturistina Torumin maan ulkomuseossa, jonka suunnittelussa on ollut  mukana hantien elävä kansalliskirjailija Jeremei Aipin. Ehkä kalat eivät kuolleet ja hyttyset palaavat kaupunkiin samalla tavalla kuin noin 3 000 poliisin alta jonnekin muualle muuttaneet asukkaat heti, kun kongressimme päättyi.   

 JOUNI TOSSAVAINEN

(Kirjailija 3/2008)

Jukka Mallinen tulkkasi Heidi Hautalalle Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin puhetta, joka johti Viron valtuuskunan ulosmarssiin ugrien V maailmankongressissa Hanty-Mansijkissa 2008.