Runoilijapatsas herättää tunteita, muttei kaadu

"City-maalaisen päiväkirja" Image 3/2022, 74.

Tänään toimittaja Heidi Kuosmasen juttua Puškinin patsaasta, josta kirjoitan lisää täällä. Savon Sanomien jutun uutisena se, että ei ole löytynyt yhtään haastateltavaa, joka haluaisi kaataa patsaan.

Eilen seisoin Vihtorin kassalla, kun juoksija Jari Hemmilä (s. 1959) soitti. Hemmilä piteli käsissään New Yorkin Lentävää suomalaista (2014) ja kyseli romaanin taustoista. Puhetta tuli myös Hannu Okkolasta, jota en ole tavannut Kuopiossa sitten Vänärin 4x1500 m piirinmestaruusviesteissä juostun kultamitalin.

Okkolan lisäksi Hemmilä on soitellut toiselle kuopiolaiselle juoksijasankarille Vesa Laukkaselle, joka Okkolan tapaan ei vaihtanut seuraansa Sisu-Veikkoja Vesannon Urheilijoihin vaan Viipurin Urheilijoihin.

Tervolaisena edustin Vesantoa, kiitos valmentaja Topi Simosen. Topin talliin siirryin, tai pääsin, kun aloitin lukion Vesannolla. 
                                                                                                                                             Savon Sanomat 23.3.2022, 2.                                                                                                                   
Varsinaisena asiana Hemmilällä oli hänen kolmas, juuri painoon lähtenyt juoksukirja, jonka hän halusi postittaaa Tampereelta Kuopioon. Pidetään koivet liikkeellä, totesimme puhelun päätteeksi. Tänään ennen puolta päivää sainkin vedeltyä ehkä kevään viimeisen luistelusuksilenkin eteläisellä Kallavedellä. Keli ja hankikantoa ei ainakaan tästä päivästä parane.

                                                                                                                                                             .

Miksi kääntäjän työ ohitetaan niin sujuvasti?

Uutisoidaan nyt täällä, kun valtamedia näyttää tänään ohittavan nämä ehdokkuudet yhtä sujuvasti kuin J. A. Hollo -raatilaisuuteni aikaan. Pestin perintönä Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto kutsui myös varsinaiseen palkintojen jakoon perjantaina 8.4. Klaus K Hotellin Rake-saliin (Bulevardi 2–4, Helsinki).

Kutsun sijasta, varsinkin kun en lähde Helsinkiin, haluaisin tietää, ketkä kuuluvat Hollo- ja Agricola-raateihin. Se ei selviä SKTL:n tiedotteesta, joka löytyy täältä, heti vaan avaamalla ja lukemalla raatien perustelut loppuun asti, vaikka useimmiten valinnat kertovat enemmän valitsijoista kuin kunkin vuoden teostarjonnasta.

Vuoden 2022 käännöspalkintojen valitsijat ovat:

Kriitikko-tietokirjailija Ville Hänninen, Suomen arvostelijain liitto ry:n nimeämä edustaja, suomentaja Tarja Härkönen, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n nimeämä edustaja, tutkija-tietokirjailija Elina Kahla, Suomen tietokirjailijat ry:n nimeämä edustaja, kriitikko Teemu Korpijärvi, Suomen arvostelijain liitto ry:n nimeämä edustaja, suomentaja Kari Koski, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n nimeämä edustaja sekä

suomentaja Kristiina Drews, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n nimeämä edustaja, kirjailija ja kriitikko Marissa Mehr, Suomen arvostelijain liitto ry:n nimeämä edustaja, kriitikko Markku Nivalainen, Suomen arvostelijain liitto ry:n nimeämä edustaja ja professori Liisa Tiittula, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n nimeämä edustaja. 

Ehdokkaina J. A. Hollon palkinnon saajaksi ovat: 

 

• Laura Lahdensuu, Tuomas Parsio ja Erika Ruonakoski Martina Reuterin toimittaman teoksen Miesvaltaa murtamassa. Varhaisten feministien filosofisia kirjoituksia (Gaudeamus) suomennoksesta, 

• Heta Rundgren ja Oscar Ortiz-Nieminen Gloria Anzaldúan teoksen Rajaseutu / La Frontera. Uuden mestizan kutsu (Tutkijaliitto) suomennoksesta, 

• Tommi Uschanov Wolfram Eilenbergerin teoksen Vapauden tuli. Filosofian pelastus synkkinä aikoina 1933–1943 (Siltala) suomennoksesta.  

 

Ehdokkaina Mikael Agricola -palkinnon saajaksi ovat: 

 

• Heikki Karjalainen Vladimir Nabokovin teoksen Väärin päin (Moebius) suomennoksesta, 

• Sari Karhulahti Richard Powersin teoksen Ikipuut (Gummerus) suomennoksesta, 

• Outi Menna Karin Smirnoffin teoksen Lähdin veljen luo (Tammi) suomennoksesta. 

Ferdinandin syntymästä 200 vuotta Minna Canthin päivänä

Ferdiä juhlitaan myös Kuopion pääkirjastossa.

Taiteilija Ferdinand von Wrightin (1822–1906) syntymästä on 200 vuotta 19. maaliskuusta 2022. Samana lauantaina juhlitaan myös kirjailija Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

Kuopion maalaiskunnassa asuneen Ferdinandin juhlapäivää muistetaan Kuopiossa jo keskiviikkona 16.3. Taidemuseon  taidevartissa Ferdin elämästä ja teoksista alustaa Wrightin suvun päämies, professori Atte von Wright klo 13.00 alkaen.

Lauantain klo 14.00 taidevartissa Atte von Wright jatkaa juttua kahdesta taidemuseon Ihmisen kuva -näyttelyn teoksesta. Vuonna 1869 valmistunut Retkiseurue Haminalahdella on lainassa Nordean Taidesäätiön kokoelmasta ja Kesämaisema vuodelta 1880 kuuluu Fortumin Taidesäätiön omistukseen.

Aamupäivällä klo 11.00 Minna Canth Kuopio ry laskee kukat sekä Minnan että Ferdin haudoille. Kanttilassa nautitaan Minnan päivän kahveista, ja Minna Canthin Talo ry:n Pro Kanttila -tilaisuus järjestetään Oodi-kirjastossa Helsingissä klo 10.30–16.00. Tapahtumaa voi seurata myös YouTubessa, Kanttilassa studioemäntänä Jaana Turunen.

PS

Laavantaina 19. maaliskuuta on kuhtu myös Savon kielen seuran vuosjkokkookseen klo 11.00 Suokavun palavelutalossa (Maljalahdenkatu 7).

Ferdinand von Wright: Kesämaisema 1880, Fortumin Taidesäätiön kokoelma.

”Pari viime vuotta olimme suosineet fasistisia kampauksia”

Sotilaallisen eritysoperaation johtajalle lisää todisteita fasistien suosion kasvusta rappeutuvan, länsimaisen ja ei-ortodoksisen vastustajan joukoissa.

”Ilmassa täytyi olla jotakin outoa, koska pari viime vuotta olimme suosineet fasistisia kampauksia, ajaneet hiukset sivuilta siiliksi ja sukineet ne taakse rannetta nytkäyttäen. Se oli pelkkä visuaalinen vitsi, koska tokihan me nykyään tiedostimme kaiken paljon paremmin, niin, eivät kai kaikki aatteet olleet kytköksissä hiuksiin? Mutta samaan aikaan bambusoihdut kohosivat, aatteet tekivät paluuta ja toivat mukanaan kampaukset, joiden maine meidän oli tarkoitus palauttaa.

Ei kai vika ollut meidän? Koska nuo kampaukset tosiaan näyttävät todella upeilta.

▪ ▪ ▪

Hän oli paikalla, kun auto syöksyi väkijoukkoon natsien kokoontumisessa…”

(Patricia Lockwood Kukaan ei puhu tästä Tammi 2022, suom. Einari Aaltonen, 66–67)

Romaani luetuttaa toiseen kertaan. Ensi osasta voi nauttia kuin runokirjasta ja toisesta löytyy säe: ”Olen minä, koska oma koirani tunnistaa minut.”Yhtä hyvin fragmentaarisella runollisuudella alkaa Annie Ernauxin muistelmateos Vuodet (2021). Kirjailija John Lachesterin videohaastattelu Lockwoodin esikoisromaanista No One is Talking About This (2021). 

PS
Blogista Kuva ja sana tuli 61. hylätty esine sarjaan Hylättyjä esineitä 9. maaliskuuta 2022. Tässä blogissa vierailijoita ensimmäisenä päivänä kuusi.

Ukrainan sota riisuu pioneerityön naamiot

 

Kevään Venäjä-kirjoista ensimmäisenä varauksena sain luvun alle ex-poliitikko ja kansliapäällikkö Hannele Pokan Pioneerityötä (Siltala 2022). Suomen ympäristöyhteistyötä kerrataan virkamiehen perusteellisuudella ja kirjoittajan kuvat lisääntyvät kuvaliitteen loppua kohti.

Yhdessä yössä tältäkin lippostelulta riisuttiin naamiot Ukrainan sodan alettua 24.2.2022. Sota veti kuin korona maton alta nykyaikaan tekstinsä sijoittaneilta kirjoittajilta. Kirjailija Pauliina Vanhatalon sanoin on vain huonoja vaihtoehtoja:

"Joko tekstin maailman jättää ennalleen ja hyväksyy, että sen epätodellisuus paistaa läpi, tai sitten tuon maailman pistää nopeasti uusiksi ja toivoo, että etualalla pysyvät silti ne asiat, joista teoksen oli tarkoitus kertoa. Tilanteen käsittelyä vaikeuttaa se, että tapahtumista on kulunut liian vähän aikaa ja maailma ehtii muuttua vielä monta kertaa ennen kuin julkaisun hetki koittaa. Mitä maailmasta voi vielä sanoa varmuudella, ei mitään." (Tuntematon maailma, S&S 2021, 53.)

Kaksi muuta kevään kirjastovarausta ovat Pekka Lehtosen tietokirja Venäjä – myyttien ja utopioiden maa (Warelia 2022) ja Sami Tissarin romaani Krysa (Atena 2022).

Runokirjojen lisäksi en monesti tunnusta kerääväni kovin systemaattisesti mitään muuta maallista. Kirjaston lainauskuitit olen kuitenkin säilyttänyt. Venäjään liittyvää kirjallisuutta olen tietysti lukenut kymmeniä vuosia tietämättä, että joskus saattaa syntyä romaani Venäjän metsästäjät.

Edelleen kirja on kesken, mutta kustantaja on luvannut sen julkaista. Ehkä sekin päätös muuttuu, kun sota laajenee ja syksyn runokokoelma Näköala sulkeutuu useammin kuin avaa markkinoita? Lupasin kirjoittaa tämän teoksen viisivuotisella apurahalla 2017–2021, mutta hakemuksen sivusta tullut romaani Taistelevat metsot (2020) syntyi ensin.

Runotkin piti julkaista vain netissä. Niin lupasini apuraha-anomuksessa ja kokoelman Se mikä jäi sanomatta (Palladium 2016) takakannessa. Ja hyvin kelmi valehteli jälleen, koska kustannussopimuksen mukaan Näköala julkaistaan paperille painettuna syyskuuhun mennessä.

Kirjastosta 2017–2022 lainaamani Venäjä-romaaniin liittyvät kirjat listasin tänne. Ehkä listaan vielä senkin pahvilaatikollisen materiaalia, jota on kertynyt ensimmäisestä ugrikirjailijoiden tapaamisesta 1994 lähtien. Listätietoa tästä Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liitosta löytyy blogista AFUL. 

Mutta harvassa lienevät ne, joita kiinnostavat vielä romaanin ilmestyttyä Venäjän metsästäjiä varten tallettamani nettijutut ja pdf:t . Entä muistiinpanot ja valokuvat?

Pimenee, kun kirjoittaja joutuu muihin kuin päiväkirjatöihin

Naisten- ja hiihtolomaviikko alkaa lupaavasti, kun Aviadorin kevään ja syksyn 2022 katalogi tuli sähköpostiin kustantaja Vesa Tompurilta. Naiset etu- takakannessa, esikoisia ja konkareita, runoni Olli Heikkosen suomentaman liiviläisen runoantologian ja Hannu Salaman esikoisen uusinta- ja cd-levypainoksen välissä…

Heikkosen esikoismatkalla Venäjälle asuttiin samassa kämpässä Mordvassa. Esikoiskokoelman Puu balladin haudalla lainasin Tampereen vanhasta pääkirjastosta, jonka Aleksis Kiven patsaan viereisellä penkillä sain keskustella ensi kerran Salaman kanssa. (Sellaisen ihmeen kuin kirjailija olin kyllä jo nähnyt Oriveden opistossa, jossa Salamakin oli opiskellut.)

Sitten päivä pimeneekin, kun kirjoittaja joutuu muihin kuin päiväkirjatöihin. Kirjani esittelystä tapaan kolme ilmeisesti prosessin eri vaiheissa syntynyttä virhettä. Painoon korjaukset eivät ehdi, mutta voiko nettikatalogin tekstiä vielä remontoida? kyselen kustantajalta.

Ja jos remontointi vielä onnistuu, niin toisen löytää-verbin voisi korjata esim. sanalla tapasi (Portugalissa hän tapasi...). Katalogia ei ainakaan tällä hetkellä voi ladata kustantajan nettisivulta, joten ehkä tämä tästä vielä kirkastuu toisin kuin Ukrainan sota, joka jatkuu 12. päivää ja yötä, tänään ja huomenna.

Kolme korjausta

– Valokuvan ja runon yhteisteoksissa runoilija vaeltaa (verbi puuttuu) kotikaupunkinsa Kuopion järvimaisemassa, lapsuutensa Tervon metsissä, Euroopassa ja Venäjällä

– …satojen vuosien takaisista kiinalaisista tgai japanilaisista tankarunoilijoista.

– Tossavaisen paluu runouden pariin kahdeksan (po. kuuden) vuoden tauon jälkeen.

Me suomalaiset uskomme urheilun lisäksi huumoriin

Mitä sitä muuta kirjailija hyvänä päivänä tarvitsee kuin villiä mielikuvitusta, kirjoitustaitoa ja tosiasioiden tunnistamista faktoja tarkastamalla.

Entä tänään, kun villeintä on ikkunasta betoniseinän tuijottaminen, tekstiään ei edes tarvitse vilkaista järkälemäisiä virheitä löytääkseen ja fakta on, että on ihan sama mitä sinä sillä näppiksellä teet. Minkä todistaakin sekä oma että toisten tasan kahden kuukauden hiljaisuus fbookissa ja instassa.

Hiljaisuus ja hiljaisuus; eipä ole monta kertaa päivässä tarvinnut ihan itse päättää, millaisen vaihtokaupan on kulloinkin valmis tekemään teknologiafirmojen kanssa.

Kirjailija Pauliina Vanhatalo kirjoitti tästä jo viime vuonna omaelämäkertansa kolmannessa osassa, josta käsitän senkin, miten vähän tunnen ihmistä, vaikka olemme istuneet nokakkain ja ruudulla pian neljä vuotta valtion kirjallisuustoimikunnan kokouksissa:

"Kuvittelen etten reagoi, kun en tykkää enkä jaa eikä kukaan voi päätellä läsnäoloani mistään, mutta algoritmia ei niin vain huijata... Algoritmi ei paheksu, tuomitse tai arvota kiinnostustani, se haluaa minun vain jäävän siksi aikaa, että ehdin klikata auki vielä yhden jutun, ja sitten taas yhden... Haluan vain ymmärtää, selitän algoritmille, joka kuuntelee minua suopeasti niin kauan kun en poistu paikalta. Tahdon tietää, miten täällä pitäisi ihmisten mielestä elää." (Tuntematon maailma, S&S 2021, 41-42.)

Mutta oli sitä ongelmia olemassaolon suhteen ennen someaikaakin. Terttu Ervanne ei tiettävästi ole kirjailija, kirjoittaja kuitenkin, sillä hän ei poistunut fbookista hilja kättä, vaan julisti – kuten fbookissa tapana on: jääkää hyvästi hyväkkäät – laatimalla ilmoituksen Uuteen Suomeen:

”Kiellän kaikkia puhumasta minusta.”
(Suomesta saksittua 1956 –75, 20.)