”Toisin sanoen: et ole läheskään varmasti tarpeeksi tärkeä”

Kirjailija Joe Dunthorne kirjoitti London Review of Booksissa (31.1.2022), miten hänen Instagram-tilinsä varastettiin ja kuinka hän huomasi olevansa olematon ihminen. Konekäännöksenä jutun ”Real me and fake me” viimeinen lause kuuluu: 

”Toisin sanoen: et ole läheskään varmasti tarpeeksi tärkeä.”

Puolitoista kuukautta vapaaehtoisena Fbook- ja Instagram-pakolaisena kertoo saman. Kukaan noin 1 600 kaverista ja noin 436 seuraajasta ei ole kommentoinut hiljaisuuttani tai sitä, että olen vähitellen poistanut kuvani. Toisaalta tänä vuonna en ole peukuttanut enkä sydämistynyt kenenkään toisen päivityksille, joten sitä saa mitä tilaa: 

olemattomuutta ja helpotusta, kun saa olla vain lokkina somelokkien joukossa.

Toisaalta ihmetyttää, että viimeksi yli kuukausi sitten päivitetyssä blogissa Kuva ja sana vierailee edelleen noin 80 lukijaa/katsojaa viikossa. Lähemmäksi nollaa on päästävä, ennen kuin lopetan vaihtaakseni päivittelyni tähän mustavalkeaan blogiin. 

Toisaalta olen saanut lukea Taiken kohdeapuraha-anomuksia, tehdä omia anomuksia ja runokirjan, josta tänään sain allekirjoitettavaksi kustannussopimuksen sekä luonnoksen katalogitekstiksi, jota koetan muokata mieleisekseni, joten mitä apua näissä töissä olisi ollut päivittelyilläni. Ehkä keskittyminen päätyöhön onnistui paremmin?

Mielipidekirjoittelun onnistuin lopettamaan tai keskittämään vain blogiini jo vuosia sitten. Julkiset arvostelutkin lopetin siksi aikaa, kun istun kirjallisuustoimikunnassa. Ja sitten tulee vastaan jotain niin muinaisia idiotismin pohjamuria pintaa nostavaa, että on twitteröitävä:

"Savolaista arkkitehtuurikeskustelua parhaimmillaan."

SS:n päätoimittaja, silloin kun joutuu kirjoittamaan kolumninsa, pysyttelee yleensä kaidalla tiellä. Eli ei erehdy sanomaan liian omaperäistä, saati uutista. Mutta miksi piti nyt sortua paikalliseen aiheeseen, josta siitäkään ei näytä olevan kuin siistin sisätyöläisen ruudun ääressä rapistuneet tiedot. Uutiseksi jää vain paha tahto, hirmuinen halu loukata niitä, jotka ovat olleet aikoinaan niitä puutaloja puolustamassa.

Tiedän kaksi minut Fbookin kavereistaan poistanutta. Toinen on tämä Iisalmen lahja mediakentälle ja toinen kirjailija Timo Hännikäinen. En tiedä, olenko menettänyt muuta kuin golftuloksia ja humalaisen toljailuja, mutta somelokkina ei ole tarvinnut nokkia kummankaan seinällä. 

Päätoimittaja suivaantui väitettyäni, etteivät lukijan vaihtoehdot lisäänny kolumnistien määrää vähentämällä. Toisaalta miksi onnetonta kirjoituspalkaa maksetaan edes jäljelle jäääneille kuvansa kiillottajille; kolumnistiksi pitäisi palkata kirjoittaja, joka kertoo osuvasti omalta alaltaan yhteiskunnallisesti merkittävää, mutta päivittäiseen uutisvirtaan hukkuvaa tietoa.

”Real me and fake me”

A few months ago a poet contacted me to ask if my Instagram account had been hacked. This was surprising because I didn’t think that I had an Instagram account. But when I looked online I discovered that I did and I was really quite popular. Someone had taken all the underwhelming posts from my Twitter profile – about how sea cucumbers eject their internal organs when under threat, about how Gary Oldman and George Saunders share the same face – and reposted them to enormous success. My replicant had more than six thousand followers after only four months. If fake me continued at this rate then he would quickly become more popular than real me, and – since popularity is now the only true measure of legitimacy – I would, at that moment, become my own impersonator. So I joined Instagram and sent fake me a message asking him (I thought of him as a him) to stop – after which he quickly blocked me. Then I asked my friends to make contact on my behalf. The confrontational comments they left on fake me’s profile were immediately flagged as abusive and removed. When I reported the problem directly to Instagram – filling in their online form, sending a photo of me holding my passport – I had to admire the brazenness of the disclaimer that came up as I clicked ‘send’: ‘We’re trying hard to prioritise reviews for the most urgent cases. This means we may be unable to review your ID or it may take a long time.’ In other words: you’re almost certainly not important enough.

”Todella minua ja teeskennellä minua"

Muutama kuukausi sitten eräs runoilija otti minuun yhteyttä ja kysyi, oliko Instagram-tiliäni hakkeroitu. Tämä oli yllättävää, koska en uskonut, että minulla olisi Instagram-tiliä. Mutta kun katsoin netistä, huomasin niin ja olin todella suosittu. Joku oli ottanut Twitter-profiilistani kaikki tyrmäävät viestit – siitä, kuinka merikurkut irrottavat sisäelimistään ollessaan uhattuna, kuinka Gary Oldmanilla ja George Saundersilla on samat kasvot – ja julkaissut ne uudelleen valtavasti. Replikantillani oli yli kuusi tuhatta seuraajaa vain neljän kuukauden jälkeen. Jos valeminä jatkaisi tällä vauhdilla, hänestä tulisi nopeasti suositumpi kuin todellinen minä, ja – koska suosio on nyt ainoa oikea legitiimiyden mitta – minusta tulisi sillä hetkellä oma matkijani. Joten liityin Instagramiin ja lähetin fake minulle viestin, jossa pyysin häntä (pidin häntä hänestä) lopettamaan - minkä jälkeen hän esti minut nopeasti. Sitten pyysin ystäviäni ottamaan yhteyttä puolestani. Heidän valeprofiiliin jättämänsä vastakkainasettelukommentit merkittiin välittömästi loukkaaviksi ja poistettiin. Kun ilmoitin ongelmasta suoraan Instagramiin – täytin heidän verkkolomakkeensa, lähetin kuvan passistani – minun piti ihailla vastuuvapauslausekkeen röyhkeyttä, joka ilmaantui, kun napsautin ”lähetä”: ”Yritämme kovasti priorisoi tarkistukset kiireellisimpiä tapauksia varten. Tämä tarkoittaa, että emme ehkä pysty tarkistamaan henkilöllisyystodistustasi tai se voi kestää kauan.’ Toisin sanoen: et ole läheskään varmasti tarpeeksi tärkeä.