Jouni Tossavainen
KUVAN JA SANAN TYÖPAJAPAJASSA
Essee valokuvarunoudesta
Aviador 2025
"Kuopion museosta
museorunoiluni alkoi ja museoon se päättyisi. Museon työpajassa kertoisin,
miten rakennan kokoelmaa Museorunot samalla, kun ripustaisin teokseen liittyvää
valokuvarunojen näyttelyä.
'Valokuvassa ja runossa on nähty yhtäläisyyksiä,' sanoisin
työpajan aluksi. Yleinen on sekin käsitys, että valokuva ja runo tiivistävät
todellisuutta: terävään kuvaan on rajattu tarkasti ratkaiseva hetki ja runossa parhaat
sanat on ladottu parhaaseen järjestykseen. Miten sitten nämä kaksi toisistaan
eroavaa mediaa, runo ja valokuva, jotka yhtäläisyyksistä huolimatta eivät ole
aivan niin läpinäkyviä kuin aluksi näyttää, saavat merkityksiä toistensa kautta?
Mitä tämä sanan ja kuvan dialogi tuottaa sillä aavistelujen seudulla, jonne
tekijä piirtää karttaansa?
Näihin valokuvarunon poetiikan peruskysymyksiin vastaisin
museon työpajassa.
Ennen kuin nostaisin
seinälle kokoelman mahdollisen kansikuvan, muistuttaisin – ja sitten näyttäisin:
Museorunoista on tulossa mustavalkea kirja. Värillinen kokoelma Näköala
Haminavuorelle. Valokuvarunoja ilmestyi 2022. Näköalassa runot ja
kuvat ovat rinnakkain, aukeamittain eri sivuilla, aivan kuten ensimmäisissä
valokuvarunojen kokoelmissani Metsännenä (1990) ja Kuusikirja (2008).
Mutta Museorunoissa teksti peittää ja murtaa dokumentaaristen valokuvien
pintaa samalla tavalla kuin valokuvaaja Milka Alasen ja esikoisrunoilija Anni
Sinnemäen kokoelmassa Sokeana hetkenä (2003).
Niin myös tässä ehdotuksessa
kokoelman kansikuvaksi, jossa synnyinseutuni puiden savut ovat piirtäneet
savusaunan ikkunaan tervaista, abstraktia karttaa vuonna 1982. Pehmeiden
muotojen kontrastiksi valitsin jyrkemmän kirjasintyypin etukannen tekstiin,
joka saattaa olla koko kokoelman läpäisevä kirjasintyyppi.
Samassa vedoksessa on
takakansi, jonka poika on kuvattu savutuvassa. Mummon ja papan savusaunan ja tupahirsien
historiaa Saarestenmäen torpassa katsojan ja lukijan ei tarvitse tietää;
oleellista on kamera, jota poikani on juuri laukaisemassa. Tai ainakin näyttää
siltä, että poika hipaisee kameraa, joka sekin voi olla vain filmitön muovilelu."
Numeron taiteilija Tiede & Edistys 2/2025
"Valokuvarunoutta on tehty ja julkaistu 1800-luvun
alkuvuosikymmenistä lähtien. Siihen verrattuna tätä kuvan ja sanan historiaa on
käsitelty varsin vähän niin valokuvauksen kuin kirjallisuuden tutkimuksessa.
Esimerkiksi Oxford English Dictionary ei tunne sanaa photopoetry tai
photopoem. Yhtä tuntematon valokuvaruno
on Kielitoimiston sanakirjalle ja Tieteen termipankille.
Corkin yliopiston tutkija Michael Nott kirjoitti ensimmäisen valokuvarunouden historian Photopoetry
1845–2015. A Cricital History (Bloomsbury Visual Arts, 2018). Nottin mukaan
sanaa valokuvaruno, photopoem, käytti ensimmäisen kerran Constance
Philips antologiassa Photopoems: A Group of Interpretations through
Photograps (1936). Nott määrittelee valokuvarunon valokuva-tekstiksi (photo-text),
jonka pääosat ovat runo ja valokuva. Valokuvaruno on siis runon ja valokuvan
välistä työskentelyä, joka voi olla vanhojen teosten yhdistämistä, runoilijan
ja valokuvaajan yhteistoimintaa tai yhden runoilija-valokuvaajan tai
valokuvaaja-runoilijan työn tulos.
Varsin harvoin valokuvaaja on kirjoittanut runonsa, ja yhtä
usein runoilija on kuvannut teoksensa. Poikkeuksia kotimaisissa valokuvaajissa
on muutama: Mikko Hietaharju, Kari Holopainen ja Ritva Kovalainen.
Runoilijoista tuoreimpia esimerkkejä ovat Tekla Inarin, Maria Matinmikon ja Aki
Salmelan kokoelmat.
Valokuvarunoutta kehittelin blogissa Kuva ja sana 2007–2022.
Jatkan pohdintaa blogissa Kirjoittajan päiväkirja ja Instagramissa. Valokuvarunojen kokoelmia
ovat Metsännenä (1990), Kuusikirja (2008) ja Näköala
Haminavuorelle (2022), ja Aviador julkaisee 2025 Museorunoihin
liittyvän laajan esseen Kuvan ja sanan työpajassa.
Toisin kuin aiemmissa kokoelmissani Museorunoissa säkeet rikkovat
dokumentaaristen valokuvien pintaa. Mutta haaste on edelleen sama kuin skottirunoilija ja professori Robert Crawfordin
ja valokuvaaja Norman McBeathin julkaisemassa Valokuvarunouden manifestissa (Photopoetry:
A Manifesto, 2016): ”Sekä valokuvan että runon
on toimittava itsenäisinä teoksina” ja ”yhteisteokseen valokuvan ja runon on
tuotava oma syventävä osuutensa.”
(Jouni Tossavainen on kuopiolainen kirjailija, jonka
esikoiskokoelma Juoksijan testamentti ilmestyi 1985 ja tuorein teos on
romaani Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla, 2023.)"
Runojen esittely Parnasso 4/2024
"Valokuvista ja runoista rakennan näyttelyä ja kokoelmaa Museorunot. Ensimmäisen
valokuvarunojen kokoelman Metsännenä (1990) näyttely oli esillä VB-valokuvakeskuksessa
ja Näköala Haminavuorelle (2022) Kuopion Kanttilan jälkeen viidessä kaupungissa.
Toisin kuin aiemmissa kokoelmissa Museorunojen säkeet rikkovat
dokumentaaristen valokuvien pintaa. Mutta haaste on edelleen sama kuin Robert Crawfordin ja Norman McBeathin
Valokuvarunouden manifestissa, joka on julkaistu teoksessa Chinese Makers
(2016).
Valokuvarunoutta
kehitin blogissa Kuva ja sana 2007–2022.
Jatkan kehittämistä ja kiinnittämistä Kirjoittajan päiväkirjassa
ja Instagramissa, johon liittyvä essee ”Seitsemän vuotta instaelämää” julkaistiin
Parnassossa 5/2021."
