Jos ketkä niin von Wrightin
taiteilijaveljekset olivat innokkaita metsästäjiä. Omassa Haminalahden kartanon
asepajassa valmistettiin pyssyt ja saaliista tehtiin ruokaa. Mutta ennen muuta,
kun riittävän tarkkoja valokuvia saati värikuvia ei ollut käytettävissä, kuollut
eläin tarvittiin piirrosten ja taulujen malliksi.
Haminalahdessa,
Kuopion maalaiskunnassa, lähes koko elämänsä asuneen Ferdinand von Wrightin
(1822–1906) suhde metsästykseen oli yhtä ristiriitainen kuin tänä päivänä. Kun
eläinfilosofi Elisa Aaltola kirjoitti kyyhkysten tappamisesta,
herrasmiesmetsästäjä Mikko Kärnä nosti syytteen kunniansa loukkaamisesta.
Toisaalta metsästys oli Ferdinandille välttämätön pakko, toisaalta eläinrääkkäystä. Ferdin juttu metsästyslakiesityksestä, I jagtlagsfrågan, julkaistiin Tidskrift för Jägare och Fiskare -lehdessä 30. toukokuuta 1894. Otsikkonsa mukaisesti Ferdi pohti ensin metsästyslakikysymystä, mutta kaksisivuinen – todennäköisesti laajin hänen elinaikanaan julkaistu lehtiteksti – kiihtyi liki kiistakirjoitukseksi.
Silloisessa lakiesityksessä
vesilintujen metsästys olisi sallittu jo 14. heinäkuuta. Ferdin mielestä se oli
aikaista, koska poikaset olivat liian pieniä – sorsajahtiinhan päästään
nykylain mukaan 20. elokuuta. Toisaalta metsälintujen osalta Ferdi piti lakiesityksen syyskuun 1. päivää turhan myöhäisenä aloitusaikana; silloin ei ole
ajateltu niitä nälkäisiä talonpoikia, joille vähäinenkin ansio on tarpeen näinä
vaikeina aikoina: Under så ofta hos oss rådande, fattiga och svåra tider, då
t. o. m. några få pennis inkomst äro af oskattbart värde för den arme,
svältande bonden, vore en sådan åtgärd i hög grad omänsklig. Hood.
Verkatakkinen Ferdi
syytti säätyään selkein sanoin ja Ankarien ansapyynnin kieltäjien kautta hän
pääsi juttunsa pääaiheeseen: eläinrääkkäykseen. Muutamien herrasmiesten
kauniista puheista huolimatta Ferdi epäili, että heidän haavoittamansa eläimet
kärsivät enemmän kuin saalis köyhempien ansoissa.
Metsästäjien
eläinrääkkäyksestä Ferdi kertoi kolme karmeaa esimerkkiä. Hänen näkemänsä
haavikot − haapana, koskelo ja tavi − olivat todisteita törkeistä
ampumavammoista, ja näihin äärettömiin kärsimyksiin olivat syyllisiä yksin
metsästäjät: Dessa få fakta torde vara tillräckligt talande, och hvem känner
väl till alt det oändliga lidande de arma fåg larna äro underkastade blott
genom jägarens tillskyndande! Sen sijaan talonpoikien loukut tappoivat
Ferdin kokemusten mukaan nopeasti, ja haavoittuneita jäi harvoin kitumaan.
Herrat kuitenkin
mielellään syyttivät ansapyytäjiä viimeisenkin saaliin ottamisesta
tulevaisuutta ajattelematta. Niinpä Ferdi kysyi, mitä muuta kuin
ajattelemattomuutta ovat “massamurhat”, joihin “herrasmiesluokka” oli syyllistynyt
jänis- ja sorsajahdeissaan. Lehdissä vielä ylistettiin ja palkintoja jaettiin niille,
jotka olivat onnistuneet tappamaan eniten omaksi ilokseen – sillä omaksi
huvikseen metsästäjä voi ampua muutamassa päivässä enemmän lintuja kuin
salametsästäjä koko syksynä – kun taas talonpoika pyysi pysyäkseen hengissä.
Rinnastaessaan
talonpojat robinhoodmaisiin jaloihin rosvoihin, joista C. G. Estlander oli
laatinut vuonna 1859 Snellmanin kehuman dosenttiväitöskirjan Folksångerna om
Robin, Tidskrift för Jägaren saattoi menettää muutaman kestotilaajan
ja saada tilalle jonkun sarkahousun. Fransiscus Assisilaisen tapainen
luokkarikkurius, naimattomuus, köyhien auttaminen, mystinen sairastelu ja
rakkaus taivaan lintuihin toivatkin taiteilijan tarinaan pyhimysmäisiä
piirteitä.
Ferdin tapaan ankaraa
arvostelua hyväosaisempia kohtaan esitti myös satusetänä pidetty Zachris Topelius,
jonka runo Kommunismin kehto (1884) päättyy säkeeseen: “Omaisuus on
varkautta!” Juttunsa lopuksi Ferdi toivoi olevansa väärässä, epäili silti ettei
niin ole. Det skulle mycket glädja mig om mina omdömen visade sig vara
orättvisa och obefogade, men tyvärr befarar jag att så ej är fallet, och ehuru
mykket ännu vore att tillägga ifråga om detta kapitel, tillåta krafter och tid
det ej för denna gång.
Haminanlaks, den 9
mars 1894. Ferd. v. Wright
(Kts. myös Taistelevat
metsot 2020, 305–307)
Wrightin veljesten maalaismaisemassa Haminavuori kuuluu luonnonsuojelualueeseen, jota Pienen Neulamäen asfalttikaavoitukset lähestyvät joka päivä. Yhtä hellämielisesti kuin Ferdinand eläimiin suhtautui kirjailija Axel Munthe (1857 –1949). Caprin saarella pitkällisen taistelun jälkeen hän sai suojeltua metsästäjiltä tuhansien lintujen levähdyspaikan ostamalla Barbarossavuoren.
Barbarossavuori on nyt
lintujen turvapaikka. Tuhannet väsyneet muuttolinnut lepäävät siellä joka kevät
ja syksy suojassa ihmisiltä ja eläimiltä… [ihmetyö], joka on useiden vuosien
aikana joka vuosi pelastanut ainakin viidentoistatuhannen linnun hengen, alhaisen
arvion mukaan… Minä olen varma siitä, että meidän Herramme rakastaa lintuja,
eihän hän muuten olisi antanut siipiä samoinkuin omille enkeleilleen.
(Kts. Huvila meren
rannalla 1930, suom. J. A. Hollo, 322–325)
