Kolme karmeaa esimerkkiä eläinrääkkäyksestä

 

Jos ketkä niin von Wrightin taiteilijaveljekset olivat innokkaita metsästäjiä. Omassa Haminalahden kartanon asepajassa valmistettiin pyssyt ja saaliista tehtiin ruokaa. Mutta ennen muuta, kun riittävän tarkkoja valokuvia saati värikuvia ei ollut käytettävissä, kuollut eläin tarvittiin piirrosten ja taulujen malliksi.

Haminalahdessa, Kuopion maalaiskunnassa, lähes koko elämänsä asuneen Ferdinand von Wrightin (1822–1906) suhde metsästykseen oli yhtä ristiriitainen kuin tänä päivänä. Kun eläinfilosofi Elisa Aaltola kirjoitti kyyhkysten tappamisesta, herrasmiesmetsästäjä Mikko Kärnä nosti syytteen kunniansa loukkaamisesta.

Toisaalta metsästys oli Ferdinandille välttämätön pakko, toisaalta eläinrääkkäystä. Ferdin juttu metsästyslakiesityksestä, I jagtlagsfrågan, julkaistiin Tidskrift för Jägare och Fiskare -lehdessä 30. toukokuuta 1894. Otsikkonsa mukaisesti Ferdi pohti ensin metsästyslakikysymystä, mutta kaksisivuinen – todennäköisesti laajin hänen elinaikanaan julkaistu lehtiteksti – kiihtyi liki kiistakirjoitukseksi. 

Silloisessa lakiesityksessä vesilintujen metsästys olisi sallittu jo 14. heinäkuuta. Ferdin mielestä se oli aikaista, koska poikaset olivat liian pieniä – sorsajahtiinhan päästään nykylain mukaan 20. elokuuta. Toisaalta metsälintujen osalta Ferdi piti lakiesityksen syyskuun 1. päivää turhan myöhäisenä aloitusaikana; silloin ei ole ajateltu niitä nälkäisiä talonpoikia, joille vähäinenkin ansio on tarpeen näinä vaikeina aikoina: Under så ofta hos oss rådande, fattiga och svåra tider, då t. o. m. några få pennis inkomst äro af oskattbart värde för den arme, svältande bonden, vore en sådan åtgärd i hög grad omänsklig. Hood. 

Verkatakkinen Ferdi syytti säätyään selkein sanoin ja Ankarien ansapyynnin kieltäjien kautta hän pääsi juttunsa pääaiheeseen: eläinrääkkäykseen. Muutamien herrasmiesten kauniista puheista huolimatta Ferdi epäili, että heidän haavoittamansa eläimet kärsivät enemmän kuin saalis köyhempien ansoissa.

Metsästäjien eläinrääkkäyksestä Ferdi kertoi kolme karmeaa esimerkkiä. Hänen näkemänsä haavikot − haapana, koskelo ja tavi − olivat todisteita törkeistä ampumavammoista, ja näihin äärettömiin kärsimyksiin olivat syyllisiä yksin metsästäjät: Dessa få fakta torde vara tillräckligt talande, och hvem känner väl till alt det oändliga lidande de arma fåg larna äro underkastade blott genom jägarens tillskyndande! Sen sijaan talonpoikien loukut tappoivat Ferdin kokemusten mukaan nopeasti, ja haavoittuneita jäi harvoin kitumaan.

Herrat kuitenkin mielellään syyttivät ansapyytäjiä viimeisenkin saaliin ottamisesta tulevaisuutta ajattelematta. Niinpä Ferdi kysyi, mitä muuta kuin ajattelemattomuutta ovat “massamurhat”, joihin “herrasmiesluokka” oli syyllistynyt jänis- ja sorsajahdeissaan. Lehdissä vielä ylistettiin ja palkintoja jaettiin niille, jotka olivat onnistuneet tappamaan eniten omaksi ilokseen – sillä omaksi huvikseen metsästäjä voi ampua muutamassa päivässä enemmän lintuja kuin salametsästäjä koko syksynä – kun taas talonpoika pyysi pysyäkseen hengissä.

Rinnastaessaan talonpojat robinhoodmaisiin jaloihin rosvoihin, joista C. G. Estlander oli laatinut vuonna 1859 Snellmanin kehuman dosenttiväitöskirjan Folksångerna om Robin, Tidskrift för Jägaren saattoi menettää muutaman kestotilaajan ja saada tilalle jonkun sarkahousun. Fransiscus Assisilaisen tapainen luokkarikkurius, naimattomuus, köyhien auttaminen, mystinen sairastelu ja rakkaus taivaan lintuihin toivatkin taiteilijan tarinaan pyhimysmäisiä piirteitä.

Ferdin tapaan ankaraa arvostelua hyväosaisempia kohtaan esitti myös satusetänä pidetty Zachris Topelius, jonka runo Kommunismin kehto (1884) päättyy säkeeseen: “Omaisuus on varkautta!” Juttunsa lopuksi Ferdi toivoi olevansa väärässä, epäili silti ettei niin ole. Det skulle mycket glädja mig om mina omdömen visade sig vara orättvisa och obefogade, men tyvärr befarar jag att så ej är fallet, och ehuru mykket ännu vore att tillägga ifråga om detta kapitel, tillåta krafter och tid det ej för denna gång.

Haminanlaks, den 9 mars 1894. Ferd. v. Wright

(Kts. myös Taistelevat metsot 2020, 305–307)

Wrightin veljesten maalaismaisemassa Haminavuori kuuluu luonnonsuojelualueeseen, jota Pienen Neulamäen asfalttikaavoitukset lähestyvät joka päivä. Yhtä hellämielisesti kuin Ferdinand eläimiin suhtautui kirjailija Axel Munthe (1857 –1949). Caprin saarella pitkällisen taistelun jälkeen hän sai suojeltua metsästäjiltä tuhansien lintujen levähdyspaikan ostamalla Barbarossavuoren. 

Barbarossavuori on nyt lintujen turvapaikka. Tuhannet väsyneet muuttolinnut lepäävät siellä joka kevät ja syksy suojassa ihmisiltä ja eläimiltä… [ihmetyö], joka on useiden vuosien aikana joka vuosi pelastanut ainakin viidentoistatuhannen linnun hengen, alhaisen arvion mukaan… Minä olen varma siitä, että meidän Herramme rakastaa lintuja, eihän hän muuten olisi antanut siipiä samoinkuin omille enkeleilleen.

(Kts. Huvila meren rannalla 1930, suom. J. A. Hollo, 322–325)