Kuopion torin hälyisyydestä kokeelliseen musiikkiteatteriin

 

Tori. Ooppera arjessa III Kuopion torilla 18.9.2014.

Säveltäjä Pasi Lyytikäisen väitöskirja Säveltäjänä rajapinnoilla tarkistettiin Musiikkitalossa Helsingissä 5.4.2025. Väitöksen osana nähtiin video-otos Tori-oopperasta, jonka libreton kirjoitin työnimellä Helppoheikit.

Väitöstilaisuuden perusteella Ooppera arjessa -sarjan III osa Tori lähestyi niitä pyrkimyksiä, jotka Lyytikäinen oli asettanut hankkeelleen. Samaa mieltä olivat väitöksen taiteellisen osan tarkastajat.

Väitöksen jälkeisessä karonkassa kuultiin laulajilta onnittelupuheenvuorot. Niistä selkeni libretistillekin, miten ankaran haasteen esiintyjien taidoille ja huumorintajulle asettivat Kuopion tori ja torilaiset.

Sirkka Kososelle tarjottiin muun hyvän lisäksi viinaa ja pyydettiin naimisiin, ja Oskari Nokso-Koiviston, kuten myös koko esityksen, tarpeellisuus torilla asetettiin kyseenalaiseksi. Ooppera oli ja on luksustuote, Kanttilan remonttiin vertautuva kulttuurihanke, jota perustorilainen ei halua rahoittaa. Huumorin varjolla sakset heilahtavat samaan aikaan, kun Lapinlahdella syntynyt Lyytikäinen rakentaa Helsingissä sitä, mitä savolainen kulttuurianti parhaimmillaan on ja tulee olemaan.

Tori. Oopperaa arjessa III (2014), oopperaperformanssi kansanlaulajalle, bassobaritonille, harmonikalle ja torille, libretto: Jouni Tossavainen, kesto noin 60 minuuttia. Kantaesitys: 18.9.2014, Kuopion tori, 1. kansainvälinen Pasimusic-festivaali. Sirkka: Sirkka Kosonen, kansanlaulu, Oskari: Oskari Nokso-Koivisto, bassobaritoni, Torimuusikko: Harri Kuusijärvi, harmonikka, Flash mob -ryhmä: Lumit-taidelukion opiskelijoita, ohjaaja Mari-Anni Hilander. Tuotanto: Necto Ensemble. Kustantamaton.

HELPPOHEIKIT

Kuopion torilla 15. ‒ 19. syyskuuta 2014

 

I SANOJA JOHDANNOKSI

SIRKKA

Keskustas onj

      Torj Kuopijon

Sielj tavaroo

      Jos jonniilaesta onj:

 

Torjkassit ja tohvelit,

      Leepäveetet ja kihvelit.

 

Ostapa luupäene puukko

      Tuoppi, partavehkeet, saeppoo-

Kuppi.

 

Keskustas onj torj Kuopijon,

     Sielj tavaroo

Jos jonniilaesta onj.

OSKARI

Makka-
raa,

Raa-
nujaa,

Kurkku-
aaa.

 

Keskustas o

tori Kuopion, siell' tava-

raa jos jonkilaista o.

 

Leikkipyssyn nallia

sekä rihmarullia

Tompereelta

tuotu ilman tullia.

SIRKKA

 

Pilikille reikijä

     Ite tehtyjä reikijä

Pilikkireikijä:

     Uusija reikiä, vananahoja reikijä

Pyöreitä reikiä, isoja ja pienijä

     Kaekenlaesija reikijä,

Pilikille, iha ite tehtyjä.

     Tääsijä ja tyhjiä

Viime talaven reikijä

     Ja ens talavennii reikijä,

Kaekki sammaa hintaa.

 

Mansikkoo on.

    Pottua on.

Immeinen on.

    Kiire on.

 

Kalapaa!

    Halavalla kala paa;

Pannaanko halavalla

    Kalapoo!

OSKARI

 

Sinisiä ruusuja

Tuttuja kaloja

Tuntemattomia neroja

 

Suunnaton

anti

Suuntaamaton

anti;

 

Anti

minimillä;

Minimi

annilla.

 

Nallea

ruskeaa

nalleaa;

 

ruskettunutta nallee

laitetaanko halvalla;

 

kaks nallee

samaan pakettiin.

SIRKKA

 

Suap syyvä

     Voe tanssijakkii

Tanssi

     Hytkettä paremma puutteessa

Tanssi: liikehintöö

    Tahissa ja iliman

 

Tanssi

    Kalloo

Tanssi

    Kukkoo

Tanssi

    Kala-

Tanssii

 

Tanssi:

Voe

Ja pottu

OSKARI

 

K

Tuli

K

näki

K

Tanssi

Koko viikon

K

Ok

Kuopio

SIRKKA

Aatotanssit

Aatokansalle

OSKARI

Aja

Missä ajat

Siellä kellot.

Hyvästi

Hyvästi aja

Hyvästi kellot.

Sini taivas

Sininen tie

Sininen ihminen.

SIRKKA

 

Myys silimäs;

    Katsees on reilu

Sinun paras maenos

OSKARI

Kasvot

ihmisen aurinko

 

 

Multa laulaa

Multa tulee

Multa tulee suusta

Mustaa makkaraa

 

Musta laulaa

Musta tulee

Musta tulee silmiin

Ja suuhun

Ja silmistä ulos

II RIITA

 

1. Kohtaus

SIRKKA

Elä

OSKARI

Ä-lää

SIRKKA

Elä, elä

OSKARI

Ä-lää

SIRKKA

Elä, elä, elä

OSKARI

Ä-lää

2. Kohtaus

 

OSKARI

Elä, elä, elä.

SIRKKA

Elähän minä ja hengitän

Kun sinä myyt ilmaa

Täällä ja siellä

Tampereella.

OSKARI

Sirkan tavara ei kulu käytössä

täällä eikä Tompereella.

SIRKKA

Mää mää mäkkee

Matka-Oskari;

Mää mää Oskarilta

Ee sua kukkaa ee kottia.

OSKARI

Kottia eli kattia;

Käteen käsi ja raha

Se on reiru kauppa.

3. kohtaus

 

SIRKKA

Reiru, liekkö reilu.

OSKARI

Liekkö?

SIRKKA

Liekkö reilulla näläkä?

OSKARI

Älä, elä;
Elä, älä heittele!

SIRKKA

Muikku,
Muikkua vua.

OSKARI

Kalamuija!

Muikkuni syön Sampossa.

SIRKKA

Sampossa!

Sampo-pankissako?

Sinne kun muikkua myöt

Niitä Nalle syö.

OSKARI

Sampoon tai pankkiin

samoja jyviä viisiä.

4. Kohtaus

 

SIRKKA

Sammoon, Sammoon;

Perinteisellä nimellä

Perinteinen taivutus.

OSKARI

Sammon muikut

Sanon minä rauhallisessa temmossa.

Mutta vierasperäisten sanojen runko ei taivu:

Tempo ehtaa italiaa ja taipuu näin

Tempo-tempon-tempossa.

SIRKKA

Sampo-Sammon-Sammossa

Sampo on sama ku kampa

Kampa-kamman-kammassa.

OSKARI

Sammon muikut siis.

SIRKKA

Sammoo Sampoon.

OSKARI

Sampossa samaa?

Sampoon siis mennään?

 

SIRKKA

Männää, männää

Sampoomaan.

Minun muikusssa

Ehoton maku, eestä eli takkoo

Tule ja takkoon

Tanssitaan tahissa.

 

III LOPPUKOHTAUS

OSKARI
Mikä toi o?

SIRKKA

A-p-a-j-a siinä lukkoo.

Levveesti levveet ellää

Iso raha ison läjän tekköö.

OSKARI

Kallista o

Ja halvalla menee.

SIRKKA

Maksaako paljon

Halpa matka Matka-Oskarilla?

OSKARI

Ilmainen lento,

jos otat äkkilähdön.

SIRKKA

Laetatko muikut perässä?

OSKARI

Kallista o

samaan hintaan.

SIRKKA

Liekkö hinnassa ilimoo?

OSKARI

Ilmat tulevat kaupan päälle

Tompereelta.

SIRKKA

Kallista on.

Paskat poistulosta

Kunhan mänemää pääsee.

OSKARI

Näino.

SIRKKA ja OSKARI

 

Täällä on ilmaa

Siellä on ilmaa

Meillä ei ilmaa hinnassa yhtään.

Ee oo, ee tuu, ee tilata

Sitä mitä ei tarvita.

Kaappa on kaappaa

Ja aatolla ajellaa

Ilimavia kierroksia

Tuolla Puijon tornissa.    

 

SIRKALLE KALASANOJA

 

kuha

ku-haa

kuh-haa

kuh-hoo

- suap

 

kuhia

kuhija

kuhijakkii

- ottoo poes

 

kuha kuhija

kuhan kuhijae

kuhan häntä kuhijakkii

- suoraa järvestä

mutkasista vesistä

 

kuhan häntä

kuhan häntijä

kuhan häntä ja piä

- kuhan piät kiinni

tulloo kuhhoo häntinee

kassiis, pannaa vua piättii

määt tiijä jiät voeton puolelle

 

 

särki

särkijä

särkikaloja

kalasärkijöitä

suursärkijä

 

savukallaa

herkkusavua

luomusavvoo

 

mallikaloja

normiluomia

harmaata luomua

ilman huolia, huuliooppera

 

sikamatikkaa

nautasiikaa

etälohta

lähiöahvenia

 

jälkikalaa

alamittoja verkkomurhia

onkitappoja, koukkuvammoja

nuottarikoksia

surusiimoja

 

kapakala

kivikalaa

 

kalakieltä

kaiku kelaa

karkeaa suolaa

OSKARILLE AUTOJA VARAOSILLA

 

vaihtoautot:

hakoja

 monoja

hakamonoja

riisiä, kuppia

riisikuppeja

 

laakeri-

jakkara

ruplahymy

sarjakaapija kaasusuihkulla

johtotähti, mersu

 turvavyökokemus ajosuoritesäästöllä sekä säädöllä

 

miehen osa:

letku

etupalkki

kattopatukka

seinäparru

kiihdytyspumppuni mun

mittatikku

 mäntä, napaharja

nokka-akseli, reikäkone, saumatykki sulle

suihkuputki, putkisuihku

vastakierretappi

kiertokanki, kankea tiiviste

nivelpilari

vipuheiluri

 

 

vaihtomalleja naisille:

rättikupeen perä-

luukku

nuppi-imurin esilämmitin

joustopuskuri

luistotila

holkkilaakeri

sulakerasia

kitkasatula

uraovi

varoituskolmio

nakutustorvi

 ja velkakone

 

 

UUSIOSANOJA

 

kumia

kumina

kuminaa

 

himppu, himppua

himpunverkaa

hiuksenverta

 

pakoputki, lumokohinaa

raidetango kaksoissytytyksellä

hätäpönttöjä sytyttämättä:

hölöräikkä

 

katkoeloa autona

vammatarraa viivenepparilla

pilakapasiteetti leikkikuplalla

 

puntti(k)iloja

 

irtokirjoitusta

hätäkirja

 

 

Äänin 8-3 metsän ja luonnon tuhoaminen jatkuu Kuopiossa

 

Taideluolan Metsädialogin panelistit  Kimmo Jääskeläinen, Iida Tukeva, Pauno Pohjolainen ja Oona Pohjolainen. Kuvasta puuttuu viides panelisti Marja Louni.

Metsäuskoa vahvistettiin eilen Pauno Pohjolaisen Taideluolassa Kuopiossa. Tänään käyn äänestämässä. Hyvän vinkin siitä, kelle en ainakaan anna ääntäni, löytyy Savon Sanomien yhden palstan uutisesta ”Lautakunta: Savisaaren golfhankkeelle varataan suunnittelualue”. 

Ensin golfkentän alta piti kaataa Puijon kuuset, nyt samat tahot tasoittaisivat Savisaaren keinonurmikoksi. Mikä voi olla idioottimaisempaa toimintaa luonnon monimuotoisuuden kannalta? Tietysti Pienen Neulamäen metsän kaavoittaminen asfaltiksi.

Eikä siitä ole monta vuotta, kun kaupunginvaltuustossa kaikki puolueet hyväksyivät Finnpulpin tehtaan rakentamisen Kuopioon. Eilen Taideluolan Metsädialogia tuli kuuntelemaan juuri niitä – ja varmaan samankokoinen joukko – kuopiolaisia, jotka uskalsivat epäillä, ettei Euroopan suurin sellutehdas ole savolaisen eikä minkään muun maan luonnon kannalta se paras vaihtoehto.

Metsädialogin yleisö Pauno Pohjolaisen Taideluolassa 2.4.2025.

Mikä on metsien merkitys kuopiolaisille?

Innovaatioiden metsä – Suuren Metsädialogipäivän paneelikeskustelu Pauno Pohjolaisen taideluolalla Loistekatu 12, Savilahti 2.4. klo 18:00 – 19:30 

Mikä on metsien merkitys kuopiolaisille nyt ja tulevaisuudessa? Mitä metsä merkitsee sinulle? Koneen Säätiön tukema valtakunnallinen Suuri Metsädialogipäivä haastaa kaikki keskustelemaan metsien tulevaisuudesta. Innovaatioiden metsä -tilaisuuden avaa paneeli, jossa eri alojen edustajat kokoontuvat keskustelemaan metsien merkityksestä tässä ajassa. Paneelin jälkeen halukkailla osanottajilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun vapaasti.

Paneelin moderoi kuopiolaissyntyinen kirjailija Oona Pohjolainen ja mukana ovat: Kuopion luonnontieteellisen museon museoamanuenssi Kimmo Jääskeläinen, Kuopion taidemuseon näyttelyintendentti Marja Louni, kuvataiteilija Pauno Pohjolainen, kirjailija Jouni Tossavainen ja Vuoden 2024 nuori luonnonsuojelija -palkittu Iida Tukeva.

Syö särkeä niin Venäjälle tulee järkeä

Kuva: Nuori Voima 1/2025, 25.

Pieninä palasina on tietomme Venäjältä, jos kohta monesta muustakin englantia puhumattomasta maapallon kolkasta. Virallisen yhteistyön loputtua elämme Venäjä-uutisoinnissa vain kahden toimittajan varassa: Ylen ja Hesarin.

Yksityiset yhteydet pelaavat netissä, kun ei kerrota mitään siitä, mikä kiinnostaa ohranaa.

Nuoresta Voimasta 1/2025 saamme kuitenkin tietää, miten muutamat taiteilijat vastustavat sotaa myös Venäjällä. ”Sodanvastainen katutaide Venäjällä elää ja voi hyvin, vaikka Suomessa se tunnetaan huonosti”, kerrotaan Susi Nousiaisen jutussa ”Päättömien joutsenten tanssi”. 

Otsikko viittaa baleteista ehkä poliittisimpaan Joutsenlampeen, joka pyöri tauotta Venäjän valtiollisella tv-kanavalla silloin, kun luvassa oli puhtaan propagandan sijasta kehnoa huonompia uutisia: Brežnev oli kuollut tai Gorbatšovilta kaapattiin valtaa. Tähän venäläisen muistiin viittaa No wobble -verkkogalleriasta löytyvä kuva, jossa neljä päätöntä ballerinnaa tanssii siinä toivossa, että olisi aika vaihtaa vallanpitäjää.

Venäläiselle selkeää merkkikieltä on myös kala, jonka päälle on vetäisty punainen ruksi. Kala näyttää lahnalta, mutta on särki, joka toimii meemikulttuurissa sodanvastaisena symbolina eikä luterilaisen alkuseurakunnan merkkinä. Särki-meemin synnytys lähti liikkeelle syyskuussa 2022, kun kolmikymppinen Alisa Klimentova pidätettiin jalkakäytävään kirjoitetun ”Net v***e”-viestin takia.

”Viestin ilmiselvä merkitys on ’Ei sotaa’, ’Net voine’, jossa asteriskilla peitetyt kirjaimet ovat samalla protesti sensuuria kohtaan. Klimentova kuitenkin vakuutti tulleensa väärinymmärretyksi: hänen viestinsä oli tietenkin ’Net voble’. Vobla on särkikala Rutulus Caspicus, joka on Venäjällä suosittu eväs oluen kanssa. Klimentova kertoi inhoavansa kyseistä särkikalaa, ja selitti asteriskien peitossa olevan sanan olevan ’voble’. Ei särkeä! Oikeus vapautti hänet syytteistä.”

Tarina jatkui kuitenkin netissä, ja särki paisui meemiksi, joka johti Klimentovan uuteen pidätykseen ja sakkoihin. Mutta sodanvastustajien särkiä painettiin jo t-paitoihin. 

Konstit on monet, ja elämä jatkuu diktaattorin lähdön jälkeen, kuten kerrotaan romaanissa Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla. Tosin savolaisen opportunistin elämää diktaattorien toimet ovat häirinneet yhtä vähän kuin idänkaupan parhaina päivinä. Huolimatta Sandels-lakostani iisalmelainen Olvi jatkaa edelleen ukrainalaisten verestä keitetyn kaljan valmistamista Valko-Venäjällä.

PS 

”Väestön keskittymisen myötä kulttuuripalveluita tarvitaan lisää alueilla ja kasvukeskuksissa, mutta samalla on huolehdittava palveluiden saatavuudesta harvaan asutuilla alueilla. Hyviä keinoja ovat mm. esittävän taiteen kiertuetoiminnan, tilojen yhteiskäytön sekä museopalveluiden lisääminen.”

(Opetus- ja kulttuuriministeriön Kulttuuripoliittinen selonteko, 2025, jonka teksti on tuotettu samalla tekoälyllä kuin Storytellin fantasiaromantiikan käännökset ja Venäjän federaation ulkoministeri Sergei Lavrovin puheet.)

Salmenniemen trilogian viimeinen osa ei ole pettymys

Verkkojulkaisu Long Playn Perjantaikirjeessä 8.2.2025 kulttuuritoimituksen tuottaja Pekka Torvinen arvosteli pettymykseksi Harry Salmenniemen romaanin Valohammas (Siltala 2025). Kirjailija Harry Salmenniemen autofiktioromaanitrilogian päätös Valohammas (Siltala) julkaistiin juuri ja se on pettymys. Liian monta kertaa aiemmin tehtyjä, kuluneita havaintoja ruuhkavuosista. Yhden kiireettömän kiireellisen perhekesäpäivän kuvaus rikkoontuu vain kerran, kun ”Harry Salmenniemi” on työelämään liittyvällä illallisella Olo-ravintolassa, paitsi että ”Harry Salmenniemi” muistelee illallista unessa, tottakai. Työelämä tuntuu unelta ja perhe-elämä todelta, tajutaan. Kertoja vaihtelee jälleen minä- ja hän-pronomineja, mutta kikkailu tuntuu turhalta. Kirjan loppupuolella ”Harry Salmenniemi” äityy pohtimaan, että ”perhe-elämän kuvaukset ovat yleensä huonoja”. Näin hän tekee sen jälkeen kun on kirjoittanut banaaleja havaintoja perhe-elämästä. Touché. Satiiriksi tämä on väsynyttä.

Luettuani Valohampaan banaaliksi arvostelee mieluummin Torvisen kritiikkiä kuin itse teosta. Trilogian toiseen osaan verrattuna Valohammas ei ole pettymys. Entä, ovatko esimerkiksi nämä niitä Torvisen ”kuluneita havaintoja” meidän ihmisenä olemisen hetkistä:

Se oli niin lyhyt herääminen, että se oli kuin vauvan kynsi.

Näytän niin tavalliselta, ettei minua kohta ole olemassa.

Se kävi niin nopeasti, ettei sitä huomannut.

Heti kun se [kirjoittaminen] ei ole välttämätöntä, se on järjetöntä.

Olen harmaaksi muuttunutta mustaa.

Kun olemme kahden, ehdin ajatella. Ajatteleminen on harvinaista… En ajattele ajatuksia. Ajattelen lauseita… Ajatukset ovat ensin kieltä ja sitten ei mitään… Sitten kun ajatuksista puuttuvat välimerkit, kun lauseet sulautuvat toisiinsa, on syytä palata töihin.

Niin ohut jalka ei voinut olla niin pehmeä, ja kuitenkin se oli.

Sellaista kiitollisuutta, joka ei mahdu mihinkään.

En ole enää niin hullu, että voisin sanoa itseäni hulluksi.

Mäntymetsä tietää kaikkien asioiden pituuden.

Siinä oli kortteja, joita hän ei koskaan käyttänyt. Kirjailijaliiton kortti putosi tiskille.

Taivaan laajuus vallitsi kumpujen yllä. (nettihaku ”ei vastaa yhtään sivua. Ehdotuksia:”)

Elän maakuopassa viisivuotisen apurahan turvin. Minusta näkyy vain lapion kärki, kun yritän kaivaa juuri tietynlaista kuoppaa.

Tornin päällä huojui Järki ja tunteet… Tästä saa hyvän alustan. Hän antoi Joelille Mark Z. Danielewskin romaanin House of Leaves.

Ihmiset eivät kestä omaa arkeaan. Miten he voisivat kestää muiden elämää.

Toisin kuin Torvinen väittää kiireettömän päivän kuvaus ei rikkoonnu vain kerran vaan koko ajan, kun on kyse kahden aikuisen elämästä kahden lapsen kanssa. Eikä vain perhe-elämästä vaan elämästä yleensä niin, että lähestytään sitä, miltä ihmisenä oleminen tuntuu ja tarkoittaa.

Satiirista romaanissa on kyse ehkä vain Sitran tarjoaman lounaskohtauksen verran ja kotimaisen kirjallisuuden kritiikkinä. Luettavaa kirjoitusta, siis sitä mistä saattaa keskustella Sitran tarjoamalla lounaalla, tehdään vain ulkomailla.

Valohampaan aamupäivän ajatuksissa on björlingmäistä runoutta, dialogissa Antti Hyryn realismia. Iltaa kohti lukunautintoa häiritsevät kirja-ja viinipongailun lisäksi ylihygienisointi, lian, hullujen, huumeiden, maalaisten ja muiden yhtä vieraiden pelko, jota perustellaan perheen suojelulla.

Kirjailijakertojalle kritiikillä ei ole hirveästi merkitystä. ”Työ ja arvostus unohtuvat helposti” verrattuna siihen, että hän saa pidettyä lapsistaan huolta. Silti, miten typerä arvostelija saa olla? Tuskin myönnän erehtyneeni, mutta esseekokoelmasta Turvaton tila (2024) löytyi viimein yksi kotimainen kriitikko, joka tunnustaa tehneensä virheen:

”Luin kirjan [Emme enää usko pahaan] uudestaan ja patistin vaimonikin lukemaan sen. Liityn nyt [Pontus] Purokurun pilkkaamien tunnustavien miesten joukkoon: [Riku] Korhonen oli oikeassa. Olin tosiaan lukenut kirjan  huonosti ja tehnyt aivan vääriä johtopäätöksiä. Rakensin olkiukon ja olin epäreilu. Asiassa ei ollut minkäänlaista tulkinnanvaraa. Jos vaadin kirjailijoilta vaivannäköä, minun pitää pystyä samaan. Jos kriitikon pitää jossain olla tarkka, niin lukemisessa. Rikoin periaatetta, joka on työmme ydin. Korhonen asetti eteeni peilin, jonka edessä kysyin: siis kuinka typerä saa olla?”

Adornon yhdeksän varoitusta kirjoittajalle

Theodor W. Adornon ensimmäinen varoitus kirjoittajalle sattui sopivasti Kirjoittajan päiväkirjan kirjoittajaan erään vielä julkaisemattoman esseen viimeistelyvaiheessa. Tai itse asiassa itsestään selvään tarkistamisvaroitukseen liittyvä perustelu herätti synnintuntoon:

Se, joka haluaa ilmaista jotain, on helposti niin innostunut asiastaan, ettei huomaa reflektoida aihettaan. Hän on liian lähellä intentiotaan, niin ’ajatuksissaan’, että unohtaa, mitä haluaa sanoa.

Mikään tekstin parannus ei ole Adornon mielestä niin pieni, ettei sitä tulisi tehdä. Helppo on olla samaa mieltä, mutta perustelu luo uskoa viilaamisen jatkolle:

Sadasta muutoksesta jokainen saattaa yksinään näyttää naurettavan pikkumaiselta. Yhdessä ne voivat nostaa tekstin aivan uudelle tasolle. 

Kolmaskin varoitus ”Koskaan ei pidä kitsastella yliviivauksissa” vaikuttaa tuoreelta tekoälyn ja -älykköjen jatkuvasti lihovien kirjojen näpynäpyajassa. Pelkoa siitä, että tekstiä ei ole tarpeeksi, Adorno pitää lapsellisena, sillä mikään ei ole olemassaolon arvoista sen takia, että sen on kirjoitettu.

Kirjoittamisen tekniikkaan kuuluu osata luopua jopa hedelmällisistä ajatuksista, jos tekstin rakenne sitä vaatii. Tekstin rikkautta ja voimaa ruokkivat juuri tukahdutetut ajatukset, aivan kuten pöydässäkään ei pidä syödä viimeistä suupalaa ja juoda lasistaan viimeistä tilkkaa. Muuten joutuu epäillyksi köyhyydestä.

Vastenmielisimpinä kliseinä Adorno ei kuurni yksittäisiä sanoja vaan sellaisia sanayhdistelmiä, joita Karl Kraus käytti ja joilla aikamme vakiokolumnistit laimentavat tekstiään täyttääkseen palstansa määrämitan: ”täysin ja kokonaan, hyvässä ja pahassa, meni syteen tai saveen”…

Viidennessä varoituksessa Adorno palaa kolmanteen. Kirjoittajan on raivattava pelkästä itsensä ilmaisemisen houkutuksesta syntyneet rönsyt, vaikka tekstille hyvää tekevää ”epäilevää tunnustelua” ei voi aina erottaa vaikeatajuisesta tai teennäisestä loruilusta. Epäilevä tunnustelija, joka tunnistaa kyllä terveen järjen tyhmyyden (vrt. Paavo Lipponen: Järki voittaa, 2008) saattaa kuitenkin sortua tyylittelyynsä:

Juuri kirjoittajan, joka ei halua tehdä myönnytyksiä terveen järjen tyhmyydelle, täytyy varoa verhoamasta jo valmiiksi banaaleja ajatuksiaan tyylittelyllä.

Vähäisimmätkin epäilykset valmiiksi kirjoitetun tekstin suhteen pitää ottaa äärimmäisen vakavasti. Kuten tunnettua  tätä harkintaan sumentavat ”affektiivinen suhde tekstiin ja turhamaisuus”. Toisaalta Adornon mukaan rajoittaminen ja varovaisuus eivät synnytä ”terveen järjen tyhmyys” -tyylistä dialektista ajattelun avautumista, vaan:

Maltillisuus, joka kieltäytyy viemästä lausetta liian pitkälle, toimii lähinnä yhteiskunnallisen kontrollin ja sen myötä tyhmistymisen agenttina.

Seitsemännessä varoituksessa epäillään usein esitettyä moitetta, että jokin teksti tai muotoilu on ”liian kaunis”. Jos kirjoittaja onnistuu sanomaan juuri sen, mitä hän tarkoittaa, se on Adornon mielestä kaunista.

Ilmaisun kauneus vain sen pelkän itsensä vuoksi taas ei missään tapauksessa ole ”liian kaunista” vaan koristeellista, tekotaiteellista, rumaa. Kuitenkin se, joka sillä verukkeella, että itsensä unohtamalla palvelee asiaa, luopuu ilmaisunsa puhtaudesta, pettää näin aina myös itse asian.

Kelvollisesti editoitua tekstiä Adorno vertaa hämähäkin seittiin, joka vetää puoleensa ravitsevaa saalista ja houkuttelee esiin sitaatteja. Valmiin, lukkoon lyödyn ajatuksen, totaliteetin, sijasta toisetkin tuumat alkavat välkkyä mielessä. Aikamme totaliteetit: terveen järjen tyhmyys, joka on algoritmin ruokaa, ja hyvä diili, jonka öljytalous oikeuttaa minkä tahansa väkivallan, eivät vilkuile vaihtoehtoja kasvutalouden kammiossaan:

Siellä, missä ajatus on avannut yhden todellisuuden kammion, sen tulee ilman subjektin väkivaltaa tunkeutua seuraavaan. Suhteensa objektiin se osoittaa sillä, että objektit myös sen ympärillä kristallisoituvat. Valossa, jonka se kohdistaa omaan erityiseen kohteeseensa, muutkin kohteet alkavat välkkyä.

Kirjoittaminen ja siihen liittyvät esineet olivat ainoa kotipaikka, joka Saksasta sodan jaloista Kaliforniaan karkotetulle Adornolle jäi, ja tekstistään kirjoittaja järjestää itselleen kodin. Mutta lopulta kirjoittajan ei ole sallittua elää edes omassa kirjoittamisessaan.

Itsensä kovettamisen vaatimus itsesääliä vastaan pitää sisällään käytännön vaatimuksen suhtautua äärimmäisen tarkkaavaisesti ajatuksen vireyden herpaantumiseen ja eliminoida kaikki, mikä muodostuu työn kuorrutukseksi tai mikä vain ajelehtii mukana. Se ehkä jossain aikaisemmassa vaiheessa loi jutustelunomaista lämmintä ilmapiiriä, mutta nyt kuitenkin joutaa ummehtuneena ja mauttomana pois heitettäväksi.

Varoitukset löytyvät Frankfurtin koulukunnan perustajafilosofin Adornon Minima moralian. Ajatuksia särjetystä elämästä (2024/1951) toisen osan avaavasta esseestä Peilin takaa Raija Sirosen ja Erkki Vainikkalan suomentamina. Kirjoittavaan ihmiseen Adorno palaa esseessä tai esseemäisessä fragmentissa Moraali ja tyyli.

Vain kaupankäynnin hioma sana koskettaa 

Kirjoittajan toteuttaessa varoitustensa mukaista moraalia ja tyyliä vastaanoton vaikeus on ilmeinen; pikemminkin löyhä ja vastuuttomasti muotoiltu teksti palkitaan tietynlaisella hyväksynnällä, koska ”sivistystä ei enää ole”. Algoritmin tapaan ”tiedetään, mitä tahdotaan, koska tiedetään, mitä toinen tahtoo” ja mikä tahansa erityinen arkikielestä poikkeava, jota ei ole lainattu valmiista kaavasta näyttää epäilyttävältä tahdittomuudelta.

Epämääräinen ilmaisu sallii lukijan kuvitella kaiken sen, mikä häntä miellyttää ja mitä mieltä hän jo muutenkin on. Tarkka muotoilu vaatii selkiytettyä käsitystä ja käsitteellistä ponnistelua, joista ihmiset tarkoituksella totutetaan pois. Se edellyttää heiltä jo ennen sisältöön perehtymistä yleisten, vakiintuneiden mielipiteiden hylkäämistä, täten eristäytymistä, jota he mitä voimallisimmin vastustavat… Vain todellisuudesta vieraantunut, kaupankäynnin hioma sana koskettaa heitä läheisenä. Harva asia vaikuttaa yhtä syvästi intellektuellin moraaliseen rappioon. Siltä välttymistä haluavien täytyy tunnistaa viestinnän puolestapuhujat sen asian pettureiksi, jota he viestivät.

Seuraavassa fragmentissa Vatsan kurinaa Adorno palaa arkikieleen. Totaliteetin tasapäistämistä vastustettaessa hän pitää taantumuksellisena työläisten puhetapojen ja kirjakielen asettamista vastakkain. Ei kuitenkaan niin, että vasemmistolaisen ajattelun ideologina pidetty Adorno ylistäisi työläisen kielen aitoutta, ja niin kuin työläiskirjallisuuden tyyliin on kuulunut köyhän kielen rikkauden kehuminen.

Ei vaan joutilaisuus, jopa ylpeys ja ylimielisisyys ovat tuottaneet yläluokan kieleen ripauksen riippumattomuutta, joka kääntyy kieltä käskemiseen väärinkäyttäviä vastaan ja irtisanoutuu herran etujen palveluksesta. Sen sijaan valta on tuhonnut proletaarin kielen ja kauna inhimillisyyden.

Alistettujen kieleen on valta sen sijaan jättänyt jälkensä ja riistänyt siltä sen oikeudenmukaisuuden, jonka typistämättömät, itsenäiset sanat lupaavat niille, jotka ovat kyllin vapaita lausumaan ne vailla kaunaa. Proletaarinen kieli on nälän sanelemaa… Niinpä hän kostaa kielellä. Hän häpäisee kieliruumiin, jota hänen ei anneta rakastaa, ja toistaa voimattomasti sen häpeän, joka hänelle itselleen on aiheutettu… Vasta puhuminen, joka sulauttaa itseensä kirjoituksen, vapauttaa ihmisen puheen siitä valheesta, että se olisi jo inhimillistä.  

Uusimmassa Tiede & Edistys -lehdessä 4/2024 on julkaistu neljä puheenvuoroa Minima moraliasta, Adornon henkilökohtaisimmasta teoksesta.

Raivoni yltyy kun pilkkaan sinua

 

Arasti minä etsin sanoja:

olen nuori mies

ja haastan taisteluun

elinikäisen vihollisen

kaukana etelässä,

kaukana etelässä…

 

Viholliseni on suuri,

mahtava mies,

kaukana etelässä,

kaukana etelässä…

 

Kohtaloni?

En elä kauan,

en varmaan.

Sinä olet noita, kokenut,

sielujen varas, murhamies,

ja minä vain vasta alkaja,

haparoivat pikku šamaani.

Tapa siis minut

ja varasta sieluni!

…

 

Huhu kulkee:

juorut pilkkaavat

suurta šamaania!

Onko totta:

kun piileskelit

vaimosi selän takana,

hän viskasi

ämpärillisen vettä

kasvoillesi?

Pomppasit pystyyn,

voimasi oli kadonnut,

sinulle naurettiin,

kaukana etelässä,

kaukana etelässä…

 

Olet kuin lapsi,

joka vinkuu ja vikisee

päivät pitkät:

kaikille tyrkytät

tyttäriäsi vaimoksi.

Häivy! Tiehesi!

Pane piiloon

typerä naamasi!

Vaimosikin kärsii

sinun häpeäsi takia!

Kaukana etelässä,

kaukana etelässä…

 

Raivoni yltyy

kun laulussani

pilkkaan sinua.

Sinä vehkeilijä,

noita ja murhamies,

väijyit ja surmasit sukuni,

kaukana etelässä,

kaukana etelässä…

 

Iskekäämme siis yhteen, 

nuoruus ja vanhuus:

toisen on kuoltava!

Laulu tietää tuhoa:

toisen on kuoltava

haavoihin.

 

 (”Haaste” valikoimasta Laulu ilman hengelle. Valikoima eskimorunoja, toimittaneet ja suomentaneet Hannu Launonen ja Lassi Saastamoinen, Otava 1977, 65–68. Kuva: Tukholma 1983)