Valokuvarunon avantgarde: Pro Eto, Facile ja Rodšenko-seura

 

Ensimmäiset valokuvarunot julkaistiin albumeissa ja leikekirjoissa. Lavastettu (theatrical) ja piktorialistinen valokuvaruno hallitsivat 1800-lukua aina 1900-luvun alun avantgardeen asti. 

Kuvituskuvituksesta, yksinkertaisesta kuvan ja sanan kuvatekstimäisyydestä ja ekfrasista – kuvan sanallisesta kuvailusta – päästiin jossain määrin irti jo valokuvakeksinnön alkuvuosina, silti joko kuvan tai runon voimaa syöviä yhteisteoksia julkaistiin vielä 150 vuotta myöhemmin. 

Michael Nottin ensimmäisessä ja ainoassa valokuvarunouden historiassa Photopoetry 1845–2015 (2018) ja painetuissa valokuvarunoteoksissa avantgarden keksinnöt on unohdettu tai sivuutettu yhtä mielenkiintoisina kokeiluina kuin dada tai abstraktin valokuvauksen aloittanut vortografia.

Venäläisten avantgardistien Alexander Rodchenkon ja Vladimir Majakovskin Pro Etossa (1923) kahdeksan mustavalkeaa valokuvamontaasia on liitetty pitkään rakkausrunoon niin, että visuaalisten elementtien pitäisi vastata kirjaimia tai vertautua sanoihin.

Yhtä hyvin ikonisena modernistisena teoksena Nott esittelee Facilea (1935), jossa Paul Éluardin surrealistisiin rakkausrunoihin yhdistyy yhdeksän mustavalkeaa Man Rayn valokuvaa kuvaajan vaimosta Nuschista. Tekstin pitäisi virrata sivuilla ja hyväillä torsoksi rajattuja vartalon muotoja niin, että valokuvat eivät kuvita runoa, vaan visualisoivat tunteita ja luovat moniaistisen valokuvarunon.

Toisin kuin Pro Eton kohdalla Nottin kuvaus Facilesta näyttäisi pitävän paikkansa nettikuvien perusteella.  Keräilyharvinaisuudeksi päätynyttä Facilea ei löydy Suomen kirjastoista eikä Amazonilta, AbeBooksilla hintapyyntö on 7 500 dollaria sekä viiden euron postikulut.

Englanninkielisen Pro Eton saan Männistön ärrälle parilla kympillä. Majakovskin runoelmasta on suomennettu vain palasia Bengt Jangfeldtin elämäkertaan Panoksena elämä (2008), mutta Rodchenkon tuotantoon ja valokuvarunouteen teos ei tuo juuri uutta tamperelaisen Rodšenko-seuran toimintaan tutustuneelle.

Kahdeksan runoelmaan ripoteltua montaasia rakentavat omanlaistaan kuvakertomusta, toisaalta ne muistuttavat kuvituskuvistusta. Esimerkiksi, jos runossa epätoivoinen rakastaja harkitsee itsemurhaa sillalla ja painaa tassunsa korville, niin myös montaasissa mies seisoo sillalla ja painaa käsiä korvilleen.

Valokuvarunoutena Pro Eton kansi, jossa hypnoottinen katse yhdistyy naisen päälaen rikkoviin kirjaimiin, toimii parhaiten esimerkkinä neuvosto-avantgarden mahdollisuuksista ja nostalgiasta.

Rodšenko-seuran perustivat Erik Ahonen, Jouni Hirvonen, Markku Kivinen, Jukka Mikkola ja Jyrki Siukonen vuonna 1984. Seuran näyttelyt ja performanssit perustuivat 1920-luvun vallankumouksellisen neuvostaiteen ja erityisesti Aleksandr Rodšenkon (1891–1956) muotokieleen. Seuran Porvari hus! -teokseen (1985) liittämän selityksen mukaan:

Nostalginen neuvosto-avantgarde asetti taiteen, politiikan ja talouden suhteet kyseenalaisiksi huumorin keinoin. Rodšenko-seuran aatteellinen optimismi tulkittiin 1980-luvun Suomessa pilailuksi seuran jäsenten päinvastaisista vakuutteluista huolimatta.

Rodšenko-seuran on julkaissut myös kuvan, jossa Rodšenkon mainosjulisteeseen Novost dnja (Päivän uutinen) pohjautuvasta Porvari hus! -teoksesta on 16 eri versiota, teksteinä muun muassa KOMMUNISTI HUS, TODELLISUUS HÄH, AATTEEN TIE ja KARKKIA SYÖ.