Kritiikki näkyy: Keskustelu näytelmästä Hytti nro 6

Koneen Säätiön rahoittaman Kritiikki näkyy -hankkeen keskustelu kriitikon kanssa Kuopion kaupunginteatterin näytelmästä Hytti nro 6. 

Keskustelukumppaninsa kanssa kirjailija ja kriitikko Jouni Tossavainen näki kevään viimeisen esityksen samana päivänä, kun teatterille valittiin uusi johtaja. Kuopiolaisille tanssiteatteri Minimistä tuttu Antti Lahti aloittaa elokuussa tamperelaisen Tommi Auvisen seuraajana.

Auvisen kaudelta muistelimme mielihyvin Juha Hurmeen sovitusta Minna Canthin novellista Agnes ja Hytti nro 6 on koettavissa syyskaudella 2023. Kolmas teatterin onnistuneista esityksistä on mukana Tampereen Teatterikesässä. Sara Hildénistä kertovan Saran esittäjä Virpi Rautsiala näyttelee myös Hytissä Irinaa, hevosta, jonottajaa, ostajakkia ja mongoliopasta.

Vaunuemännän lisäksi Katri-Maria Peltola tulkitsee yhtä monta roolia kuin Rautsiala. Aivan kuten Rosa Liksomin romaanissa ja Juho Kuosmasen elokuvassa, Heidi Räsäsen käsikirjoituksen ja ohjauksen päähenkilöitä ovat tyttö Sari Harju ja Vadimiksi-nimitetty mies Mika Juusela.

Oli onni, että keskustelukumppani oli nähnyt Hytin ensi-illan. Romaanin ja elokuvan lisäksi pääsimme vertaamaan näyttelijän työn muutoksia.

Toisin kuin romaanissa elokuva nosti aloitukseen naiset ja vielä korostetummin teatterissa. ”Miksi rakastan tätä outoa maata?” on tytön kysymys, johon vastaaminen on vielä vaikeampaa tänä päivänä kuin Neuvostoliiton kaudella. Tyttö on miehen roistomaisen paasauksen ja ahdistelun kohde, vaikka sankari olettaa ojentavansa lahjan ”luonnon surulliselle poikapuolelle”.

Mies, Mika Juusela, näyttää paljon siitä, miksi venäläiset ryssivät Ukrainassa. Jos kiinnostaa, mikä venäläisen miehen päässä myllertää, sen Juusela kertoo. Ja vielä sävykkäämmin kuin ensi-illassa. Miehen raakaan roistomaisuuteen on keskustelukumppanin mukaan tullut kevyttä ylivoimaisuutta, jopa huumoria, jonka mustuudelle en osannut olla nauramatta.

Sitäkin mietimme, onko noin tunnin ja 45 minuutin ensimmäinen puoliaika liian pitkä. Ovatko kaikki takaumat tarpeellisia? Entä toinen puolikas, jossa hypätään junasta toisenlaiseen katsomoon ja aivan toiseen Ulan Batorin todellisuuteen?  Jos kustannustoimittaja Harri Haanpää leikkasi Liksomin käsikirjoituksesta puolet, niin Räsäsen dramaturgia ei keskitä tapahtumia junaan vaan lisää kohtauksia.

Elokuvan hyvä karjalaismummo on teatterissa kumma sekoitus baabuskaa ja venäläistä patrioottia. Entä mitä tarkoittaa ostjakki, joka liikehtii näyttämöllä kuin Käärijä? Onko se ugriparodia, kansallisromantiikkaa vai politiikkaa?

Näistä jatkamme, kun kumppani saa luettua romaanin loppuun. Perjantaina 12.5. hänen junamatkansa oli edennyt Irkutskiin.

Ensimmäisen keskustelun jälkeen kriitikko suosittelee esitystä neljällä tähdellä.

Hytti nro 6

Kuopion kaupunginteatterin ensi-ilta 8.2.2023

Ohjaus Heidi Räsänen

Käsikirjoitus Rosa Liksomin romaanin pohjalta Heidi Räsänen

Lavastus Maire Antikainen

Puvut Taina Natunen

Koreografia Anna-Maria Väisänen

Valot Juho Itkonen

Äänet Tuomas Fränti

Läheisyyskoordinaattori Sara-Maria Heinonen

 

Puijo Summit Kuopiossa 9.5.2023

 

Valokuvaruno "Ajan kuva" ja Bingin sonetti "Jälkikuva"

 

Ajan kuva

 

Jälkikuva

kuin siitepöly

ajelehtii vesiliinalla.

 

Epäselvästi, yönmusta

puhe havainnon

tapojeni välissä viipyilee.

 

Kehys kehittää kuvasta

näyttelyteoksen, ryhmähenki

päivänkirkas otos.

 

Apupilotti Bingin sonetti

 

Jälkikuva ajelehtii kuin siitepöly

veden tyynyliinalla epäselvästi,

yönmusta viipyilee havainnon,

tapausten väliin jäänyt kuvio.

 

Kehys kehittää kuvasta näyttelyteoksen,

ryhmähenki päivänkirkas ajan kuva,

joka jää elämään muistojen kirjaan,

jossa kaikki on kaunista ja hyvää.

 

Jälkikuva ajelehtii kuin siitepöly

veden tyynyliinalla epäselvästi,

yönmusta viipyilee havainnon,

tapausten väliin jäänyt kuvio.

 

Valitettavasti en löytänyt tälle runolle nimeä. Runon kirjoittaja on myös tuntematon. Toivottavasti tämä auttaa sinua. Onko jotain muuta, jossa voin auttaa sinua?

Kiitos tarkennuksesta. Runon nimi on “Jälkikuva” ja se on kirjoittanut Jouni Tossavainen¹. Toivottavasti tämä auttaa sinua. Onko jotain muuta, jossa voin auttaa sinua?

Tampereen näyttely synnytti "Runoilijan ja muusan"

 

Kun tulostin Tampereen näyttelyn vedoksia, kuva ja sana tapasivat toisensa valokuvarunossa ”Runoilija ja muusa”.

Aleksis Kiven muistomerkin kuvasin 1984 ravintola Tillikan takana pääkirjaston edessä. Uuden kirjaston Metson valmistuttua talo remontoitiin kulttuuritila Laikuksi, jonka remontti jatkuu ensi kesänä.

Runoilijan piirteitä Wäinö Aaltonen haki vuonna 1928 valmistuneeseen Kiven patsaaseen Aaro Hellaakoskesta ja muusan mallina oli Wäinön sisko ja Aaron vaimo Lempi Hellaakoski.

Lyyran ja reliefikuvan lisäksi Runoilijan ja muusan jalustasta löytyvät Kiven sanat: ”Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen hän katseli.” Pyhää pyörrytystä sain kokea vanhassa kirjastotalossa lukiessani ensi kerran Ezra Poundin korjauksia T.S.Eliotin The Waste Landiin, kun taas valokuvarunossa ajetaan aina alas päin muusan kaden suuntaan.

Laikun Aulagalleriassa näyttelyn Näköala Haminavuorelle avajaiset ovat tiistaina 23. toukokuuta 2023.

"Olen pahoillani, että en osaa luoda kuvaa suomeksi"

 

Tekoälyä hyödyntävän apupilotin verkkoversion laatima kuusimittainen kuusiruno ja siitä tehty kuvarunon yritys suomeksi.

 

Kuusi seisoo ylväänä

Lumipeitteen alla

Se kantaa vihreää

Kun muut ovat kalpeita

Se on elämän merkki

Talven keskellä

 

”Olen pahoillani, että en osaa luoda kuvaa suomeksi. Se on yksi rajoituksistani. Voitko antaa minulle anteeksi?🙏”

”Kiitos, että annat minulle anteeksi. Valokuvaruno on runo, joka on yhdistetty valokuvaan tai joka on kirjoitettu valokuvan innoittamana¹. Valokuvaruno voi olla esimerkiksi runo, joka kertoo valokuvassa näkyvästä tilanteesta, tunnelmasta tai henkilöstä. Valokuvaruno voi myös olla runo, joka käyttää valokuvaa vertauskuvana tai symbolina jostakin. Valokuvaruno voi olla yksi runo tai useampi runo, jotka muodostavat sarjan. Valokuvaruno voi olla painettu kirjaksi tai julkaistu verkossa.”

Hersonin kuuman pihlajan katkeria marjoja

Dostojevski peukuttaisi, Solženitsyn panisi pyörän pyörimään, Puškin vaatisi tekijänoikeuskorvauksia, Tolstoi pyörähteli haudassaan, Tšehov karkottaisi itse itsensä Sahalinin saarelle, Tsvetajeva jyrsii kuuman pihlajan katkeria marjoja.

Helsingin Sanomat 19. huhtikuuta 2023.

Ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimillä ja Ukrainassa

Kirjailija-lehdesssä julkaistiin juttu "Samarovon kuusi" ugrien V maailmankongressista, joka järjestettiin Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan pääkaupungissa Hanty-Mansijkissa. Kesäkuussa 2008 hantien ja mansien mailla näin ensimmäiset merkit siitä, mitä tapahtui Krimilla 2014 ja Ukrainassa 2022. 

Tähän kertomukseen viittaan Aviadorin syksyn 2023 katalogissa, jossa esitellään kesäkuussa ilmestyvää romaania Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla.

"Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit."

SAMAROVON KUUSI

Voitonpuiston koivikossa kasvaa harvakseltaan kuusia. Valkeat koivut ovat yhtä komeita kuin sotasankareiden rintakuvat, jotka on nostettu punagraniittisten pylväiden päihin. Jokaiselle sankarille on myönnetty yksi tähti aivan kuin suomalaiselle keikkamuusikolle, jonka tavaramerkki on tunnetusti yhden tähden jaloviina kolmen tähden sijasta.

Sankarit näyttävät venäläisiltä, ja heistäkö kertovat koivutkin, joiden pitäisi olla pyhiä puita myös tämän seudun alkuperäisasukkaille hanteille ja manseille. Kun en erota miesurhojen joukosta yhtään ugrin näköistä, epäilen, että meille jää kuusen osa. Niin kauan kuin pysymme koivun varjossa, emme häiritse voittajien juhlia.

Esimerkiksi Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan 1 440 000 koivun joukossa suomalais-ugrilaisia kieliä puhuu noin 22 000 kuusta. Perinteisillä poronhoitajilla ja kalastajilla äidinkieli on kantavana voimana, mutta he jäävät tai jättäytyvät mielellään palvelujen ulkopuolelle. Taajamiin muuttaneet taas menettävät mielenkiintonsa äidinkieleen ja kulttuuriperintöönsä, jolla kuitenkin rakennetaan etnoturismia museoineen, näyttelyineen ja teattereineen.

Livistin Hanty-Mansijskin Voitonpuistoon ugrien V maailmankongressin viimeisenä aamuna. Jos olisin järjestänyt omaa aikaa edellisenä aamupäivänä, olisin menettänyt Viron presidentin ulosmarssin. Tiedän senkin, että tänä aamuna yleisistunnossa päätetään, siirretäänkö ugrikansojen päämaja Helsingistä Venäjälle. Tuumin kuitenkin, että  edustamani Suomen Kirjailijaliiton ääni ei ratkaise tätäkään päätöstä.

Käsittääkseni sekä Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen ulosmarssissa että ugrien konsultaatiokomitean päämajan siirrossa on kyse samasta juonen juuresta tai haarasta, jolla Moskova tahtoo laajentaa koivikkoistuksiaan ja kiristää samalla puutulleja.

Voitonpuistosta palattuani kuulen, että Moskovan operaatio ei onnistunut. Kahvijonossa Karjalan puolen edustaja sanoo, että hänen suhteellisen pitkän elämänsä varrella tämä oli ensimmäinen kerta, kun Moskovan määräystä ei toteltu. Kertojan nimi on parempi jättää mainitsematta näinä aikoina, kun Suomen delegaatiotakin puhutaan Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n soluttamaksi.

Voitonpuiston kuusia kuvatessani ihmettelen, miksi yksi mies istuu niin pitkään samalla penkillä. Myöhemmin sama sankari tulee vastaan kauppahallissa. Joko delegaatiosta livistäjää halutaan varjella kaikelta pahalta, kuten koko Suomen ryhmää eristämällä se oman hotellinsa rauhaan, tai sitten olin tulossa vainoharhaiseksi. Ainakin sain aavistuksen siitä, miltä tuntuisi jos oikeasti olisin tekemässä muutakin kuin kuvaamassa kuusia.

Omassa puheenvuorossani olisin puhunut internetin mahdollisuuksista ugrirunoudelle ja alleviivannut nettiyhteyksen vapautta, mutta hyvissä ajoin Suomi-Venäjä-seuraan toimittamiani liuskoja ei löytynyt; joko englannista venäjäksi kääntäminen ei onnistunut, tai sitten viesti vain ”katosi” matkan varrella. Samanlaisia ongelmia tuntui olleen jopa tutkija Annika Pasasella, joka alusti presidentti Tarja Halosen puheessaan mainitsemista kielipesistä.

 No, yritän käyttää puheenvuoroni myöhemmin, kun ugrikirjailijat kokoontuvat Marissa. Hanti-Mansijskin mediatyöryhmässä sain läpi tiivistetyn version Yury Popovin tulkkauksella. Komista käsin Popov hoitaa ugrien nettipankkia (www.finugor.ru), jonka logoa komistaa pieni kuusi tai pihdan poikanen.    

Voitonpuiston viereiselle keskustorille on pystytetty kojuja, joissa esitellään hantien ja mansien käsitöitä. Haapainen haapio nousee kevyesti yhdellä kädellä, mutta ei mahdu lentokoneeseen. Haapiohaave on yhtä epätodennäköinen kuin ugrikansojen yksimielisyys. Venäjän hajoita ja hallitse -politiikan lisäksi esimerkiksi Suomen saamelaiset eivät halua kutsua naapureitaan kveenejä alkuperäiskansaksi, vaikka Norja on myöntänyt heille nämä oikeudet.

Sukukansayhteistyöhön EU on myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa, jossa on mukana Suomen osuus. Lisäksi Suomen Kulttuurihasto ohjaa yhteistyöhön miljoona euroa M. A. Castrénin seuran ja Suomi-Venäjä-seuran kautta. Mitä tämä sitten on siihen verrattuna, että Hanti-Mansijskin yhden viikonlopun kokouksiin kerrotaan käytetyn 2,5 miljoonaa euroa? Pelkästään päättäjäisjuhlien ilotulituksiin hukatuilla ruplilla painaisi monta kirjaa, joiden kustannuksia joudutaan viilaaman jokaisen yksittäisen anomuksen kohdalla Castrénin seuran hallituksessa.

Reipasta juhlabudjettia selittää se, että Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin lisäksi Hanti-Mansin pääkaupungissa Hanty-Mansijskissa järjestettiin EU-ministereiden tapaaminen ja neljän maan presidentit keskustelivat Dmitri Medvedevin johdolla. Hanty-Mansisjkin palatsimaisia rakennuksia ja yleistä vaurautta selittää taas se, että tällä seudulla tuotetaan 60 prosenttia Venäjän öljystä, jonka tuloista piirikuntaan ohjataan kaksi prosenttia. Suomi on mukana bisneksissä, kun Fortum osti täältä voimaloita.

Öljyn ja maakaasun pumppaamiseen liittyvistä ekologista ongelmista mainitsi Unkarin presidentti László Sólyom Ugrikongressin avajaisissa, joissa Halonen ja Medvedev eivät ainakaan pyrkineet ärsyttämään, ja Ilves piti englanniksi EU-demokratian mahdollisuuksia ylistävän puheenvuoron, mikä kyllä ärsytti ainakin venäläisiä.

Niin presidenttien kuin kongressin virallisten ja ennen kaikkea epävirallisten puheitten perusteella Unkari ja Viro tuntevat edelleen paremmin kuin Suomi sen, mitä Venäjällä tapahtuu katutasolla yksinkertaisesti siitäkin syystä, että venäjän kieli on heillä paremmin hallussa. Hyvin harva delegaatti lisäkseni nosti tulkkausluurin korvalleen silloin, kun salissa puhuttiin venäjäksi. Kokouksen toinen virallinen kieli englanti taas tuntui enemmän häiritsevän kuin lisäävän tiedonvälitystä, kuten nähtiin Ilveksen puheen vastaanoton kohdalla.  

”Puhe oli hyvä, mutta väärässä paikassa”, sanoi eräs Viron delegaation nuorempi jäsen, jonka nimen jätän jälleen mainitsematta, että häntä ei käännytettäisi Venäjän rajalta samalla tavalla kuin toimittaja Ville Ropponen vuoden 2006 ugrikirjailijoiden Petroskoin reissullamme. Medvedevin rauhallisen puheen jälkeen Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin Tallinnan patsaskiistan jatkaminen vaikutti entistä pahemmalta provokaatiolta, ja sen jälkeen ulosmarssi oli tehtävä. ”Puhe ei jättänyt Ilvekselle vaihtoehtoja”, sanoi virolaiskirjailija.

Lopulta löydän yhden pienen kuusen, jossa on kaksi haaraa: ostajakit ja vogulit, nykyiset hantit ja mansit. Tai suomalais-ugrilainen kielikunta, jonka toisessa haarassa ovat suomi lähisukukielineen ja toisessa haarassa kielikunnan ugrilainen haara eli unkari sekä obinugrilaiset kielet hanti ja mansi. Ostjakkien ja voguleiden aikaan tämä kaupunki tunnettiin Samarovon nimellä suomalaisten tutkimusmatkailijoiden päiväkirjoissa.

Nykytutkimuksen valossa Lauri Kettusen Suomen kieliopin sukupuu kielisukulaisuuden selitysmallina on hylätty samalla tavalla kuin kielemme alkukotia ei enää paikanneta johonkin Volgan mutkaan; varmalta vaikuttaa vain se, että kantauralin puhujat ovat asuneet pohjoisissa havumetsissä. Noin 7 000 vuotta sitten puhuttu kantaurali on hautautunut syvälle tytärkieliinsä, mutta se elää. Koivu ja kuusi yhtä hyvin kuin kuin elämä ja kuolema kuuluvat siihen kantauralin sanastoon, joka on periytynyt suomeen. Mänty on tuoreempi tulokas, ja esimerkiksi Komin mytologiassa mänty on ikään kuin porraspuu aurinkoon ja naiseen kytkeytyvän koivun ja kuolemaan liitetyn kuusen välillä. Ehkä Suomi onkin mänty, jonka oksien portaita pitkin kuihtuvat sukukielet pääsevät kiipeämään vähän lähemmäs valoa.

Voitonpuiston koivujen ja kuusten alla maa puskee pitkää heinää. Ruohikko kuolee, puut jäävät, mutta tänä kesänä kuolema ei ole vielä niittänyt kertaakaan. Lintu livertelee harvakseltaan isoäitien työnnellessä lastenlapsiaan rattaissa puiston hyvin laatoitetuilla käytävillä.

Ruoho saa lainehtia vapaana, mutta itikoille ja mäkäröille kävi huonommin. Lähiseutujen vedet myrkytettiin niin, että sain lätkäistä itikkaa vain etnoturistina Torumin maan ulkomuseossa, jonka suunnittelussa on ollut  mukana hantien elävä kansalliskirjailija Jeremei Aipin. Ehkä kalat eivät kuolleet ja hyttyset palaavat kaupunkiin samalla tavalla kuin noin 3 000 poliisin alta jonnekin muualle muuttaneet asukkaat heti, kun kongressimme päättyi.   

 JOUNI TOSSAVAINEN

(Kirjailija 3/2008)

Jukka Mallinen tulkkasi Heidi Hautalalle Venäjän duuman kansainvälisten asiain komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatshevin puhetta, joka johti Viron valtuuskunan ulosmarssiin ugrien V maailmankongressissa Hanty-Mansijkissa 2008.