Runoilijoiden kevät syyskuussa

 

Nina Rintalan työpaja Sanomisen virta Café Mathildedalissa.

Ensimmäinen näyttely Kuvan ja sanan työpajan ilmestymisen jälkeen järjestyi syyskuussa Runoilijoiden kevät -festareilla. Mathildedalin kylässä oli mukana 45 runoilijaa 27 tapahtumassa 19.–20.9. 2026. Valokuvarunonäyttelyn ripustin kylän rantakahvilan kahdelle seinälle. 

Ensimmäistä kertaa järjestetty Runoilijoiden kevät sai nimensä ranskalaisten runoilijoiden tapahtumasta Pritemsp des Poētes, jonka Mathildedaliin muuttanut Geraldine Carrard halusi tuoda Suomeen. Liikkeelle lähdettiin entisen ruukkikylän nykyisen yhteishengen varassa. Keväällä, sen jälkeen kun runoilijat oli jo pyydetty esiintymään, rahoitusta saatiin mm. Suomen Kulttuurirahastolta.

Kuvan ja sanan työpajan sivuille 120–122 listasin kaikki tietooni tulleet suomalaiset valokuvarunoteokset. Listauksesta jäi puuttumaan Tuija Välipakan kokoelma Uutinen (Siltala 2018), jonka valokuvarunoista kuulin vasta runoilijan esiintyessä Café Mathildedalissa.

Uutisen päättää runosarja ”Seitsemän tornia”, jonka rakennetut ja kuvatut hedelmäpuut on julkaistu Facebookissa 16.2. –24.3.2017. Välipakan neljänteen teokseen liittyy myös runovideoita, äänirunoja ja Flash Video Poems -taidetta, jotka löytyvät kotisivulta www.kirjailijavalipakka.wixsite.com/kirjailijavalipakka/tuotanto.

Sanasto ja tietokirjailijat
runoilijan kukkarolla 

Ei löydy kirjailijan tekijänoikeuksia puolustavan Sanaston sivuilta sellaista napukkaa, joka estäisi runoilijan kukkarolla käynnin. Lainauskorvauksesta otetaan kuvittajille tarkoitettu kuvavähennys, vaikka valokuvarunoteoksen tekijä on itse kirjoittanut ja kuvannut kokoelmansa.

En varmasti ole ainoa ryöstetty, mutta valokuvaamieni ja runoilemieni teosten kohdalla menetän lainauskorvauksia (25 senttiä/lainaus) neljästä teoksesta: Metsännenä (1990), Kuusikirja (2008), Näköaala Haminavuorelle (2022) ja Kuvan ja sanan työpajassa (2026).

Oikaisupyynnnössä OmaSanastoon kirjansa voi merkitä vain joko kuvitetuksi tai kuvittamattomaksi. Kuvantekijän lainauskorvaukset maksaa Kopiosto, ja vaikka kirjoittaja olisi myös teoksen kuvittaja, kohdistuu kuvitettuun teokseen aina kuvavähennys.

Kuka sen kuvavähennyksen sitten saa palkakseen? Ei ainakaan itse teoksen tekijä/kuvittaja. Ryöstö kiinnostaa täyspalkkaista toimistoväkeä sen verran, että tilitysperiaatteen ongelma on merkitty tiedoksi sekä Sanastossa että Suomen Kirjailijaliitossa.

Kuvavähennys on Sanaston hallituksen hyväksymä tunnetusti pienituloisten runoilijoiden lainauskorvauksesta otettava tulovähennys eli ”oma tilityksen mekanismi”, jonka väitetään edistävän korvausten tasapuolista jakamista. Käytännössä, kun kolmatta napukkaa eli vaihtoehtoa on niin vaikea rakentaa OmaSanastoon, yksikin piirros tekee koko teoksesta toiselle tekijälle tekijänoikeustuloa.

Kuvavähennys tarkoittaa siis sitä, että kuvia sisältävien kirjastoluokkien teoksista maksetaan pienempi lainauskorvaus tekstintekijälle. Sanaston mukaan ”jos kuvavähennyksiä ei tehtäisi, olisi lainakohtainen korvaus kaikille teoslainoille alhaisempi, koska Sanasto jakaa vuosittain kiinteää tekstille osoitettua määrärahapottia. Kuvavähennysluokkien teoksista saa siis pienempää korvausta, jotta tekstipainotteisten teosten tekijöille jää enemmän korvausta jaettavaksi. https://sanasto.fi/lainauskorvauksen-uudet-kuvavahennykset/”

Ja nyt kun runoilijoita on ruvettu rokottamaan, astialla ovat seuraavaksi tietokirjailijat, jotka vaativat valtion apurahoina jaettavasta kirjastokorvauksesta enemmän kuin 10 prosentin osuuden. Aivan kuten kirjastoille jaetun vähälevikkisen kirjallisuuden laatutuen (800 000 euroa) lopettaminen vaikeutti eniten vähälevikkisiä runoilijoita samalla tavalla kutistuva kirjastokorvauksen määrä tulee kurittamaan runoilijoita. Tätäkö monet kuukausipalkkaa nauttivat tietokirjailijat todella haluavat nyt, kun kulttuuriin sijoitettavien eurojen määrä ei ole lisääntymässä.