Kansikuvan poika löytyi Jyväskylän yliopiston kirjastosta

 

Muistinpanojeni mukaan tunnistan pojan Pispalassa. ”Hän katsoo niin, että minä seison tuolla kivellä silloin, kun Ahti Rytkönen antoi valon valua kameraansa. Pistän lehdestä leikkaamani pojan kirjoituskoneen eteen säkkikankaaseen mustalla nuppineulalla.”

Tämä tarina on totta ja jatkoa Kirjoittajan päiväkirjan postauksella ”Poika kivisellä tiellä” (19.2.2026).

”Näyttelykuvat vedostamme Seppo Sarkkisen kanssa yhdessä yössä valokuvauksen opiskelijoiden tiloissa Helsingissä. Nyt niillä on uudet tilat, joissa ei saa tehdä taidetta klo 21 jälkeen. 

Galleria Nykyajan seinille raavimme runoja piirtoheittimellä ja mustalla rasvaliidulla. Näyttelyn nimeksi kasvaa ”Vakavasti ottaen raaputan kuvaani ilmaan”.

Helsingin Sanomista leikattu poika roikkuu gallerian viimeisessä taulussa. Kolmannessatoista kuvassa mukana kaksi Kangasniemen Suojeluskuntatalosta löydettyä vihon palasta tai arkkia: 17,8 x 12,5 ja 13,6 x 20,6 cm.

Täten valtuutan poikani Veikko Ravolaisen vastaanottamaan minulle tuleva vainaja Aatu Ravolaisen rahat ja tavarat. Hyyrylässä 13/9 -41. Armas Ravolainen
Totistavat: Tyyne Seppänen Huuko Seppänen

Olen vastaanottanut kaatuneen poikani Niilo Partin kellon ja paketin. Kangasniemi 14.8.41.
Herman Partti       

Näyttelyn jälkeen en löydä poikaa Pispalasta. Ehkä se matkusti Valokuvalehteen, joka julkaisi kuviani?  Haluan kuitenkin poikani, jonka kopioita on painettu noin 450 000, Kahdentoista kuvan kanteen, joten kelaan mikrofilmeiltä kaksi vuotta Hesareita yliopiston kirjastossa.

Kahden työpäivän jälkeen Sarkkinen Helsingissä saa selville kuvan julkaisuajan. Työvoitto löytyisi vapun 1984 radio ja tv-sivulta, mutta virkamieslakon takia pääkaupungin kirjastoissa ei saa lukea lehtiä. Viikon päästä kokoelman kannen on kuitenkin oltava valmis.

Jyväskylän lomamatkalla kirjaston lehtilukusali on vielä tunnin auki, kun varustaudun reissuun partakoneen terällä. Palavista silmistä hätäni tajuaa ystävällinen valvoja, joka päästää hissillä alakertaan, poistettavien painotuotteiden manalaan. Tuhansia & tuhansia musteen jälkiä, irto- ja kokolehtiä, sivuja, nippuja sivuun, silti kaivan poikani vaikka palasina.

Hetken ihailemme toisiamme tuonelan kalseassa valossa. Sitten taitan vainajan kainalooni. Sarkkinen leikkaa pojalta jalat, ja pian hän on mustissa kansissa:

Olen vastaanottanut kaatuneen poikani.