Parhaita esimerkkejä
valokuvarunoista löytyy Ted Hughesin ja Fay Godwinin teoksesta Remains
Of Elmet. A Pennine Sequence, Faber & Faber 1979. Ainakin Michael Nottin ensimmäisen valokuvarunouden
historian Photopoetry 1845 –2015 mukaan Hughesin ja Godwinin yhteistyön
tulokset täyttävät Valokuvarunouden manifestin (2016) pakotteista
suurimman osan.
Uutena kauniisti
painettu mustavalkea valokuvarunokirja on maksanut 7,95 puntaa, Suomessa 119
markkaa. Amazonilta teoksen saisi käytettynä kovakantisena 45,97 dollarilla ja
kirjastosta kaukolainaksi kolmella eurolla. Suomen kirjastoista Elmetiä
löytyy kolme kappaletta. Kuopion Varastokirjaston Elmet on poistettu
Joensuun korkeakoulun kirjastosta.
Runoilija Ted Hughesin (1930–1998) synnyinseutu Elmet oli matalahkon Penniinien vuoriston villi, metsäinen kolkka, kunnes teollinen vallankumous täytti maan kaivoksilla ja tehtailla. Tänä päivänä teollisuus on pantu pakettiin ja seutukunta on kuollut: ”The End has come.”
Hughes kirjoitti runot
valokuvaaja Fay Godwinin (1931–2005) otosten innoittamana. Runot ja kuvat
toimisivat myös itsenäisinä teoksina niin, että yhteistyön jälki täyttää
vähintään Robert Crawfordin ja Norman McBeathin Valokuvarunouden
manifestin viisi ensimmäistä pakotetta.
Sen sijaan yllätykset,
jos niitä on, hiipuvat kuvien piktorialistiseen kauneuteen. Siisteinä jatkuvista
vedoksista maaseudun kuolemaa ei erota. Ehkä runotkin taipuvat enemmän
nostalgian kuin realismin puoleen: ”Before these chimneys can flower again/
They must fall into the only future, into earth.”
Näillä säkeillä
päättyy Hughesin runo ”Lumb Chimneys”, jonka viereiselle sivulle on istutettu
Godwinin kuva lehtipuumetsästä. Yllätys ei ole, että pusikon keskeltä nousee
tiilipiippu. Kun otsikko ja otos kuvittavat toinen toistaan, manifestin 9. pakote
ei toimi.
Yli sivun mittaiset
runot on karsittu, joten runokuvaparit toimivat yhtä kohteliaasti kuin näyttelytiloissa
on tapana käyttäytyä. Aukeamittain jatkuvaa parirytmiä rikkoo muutama pelkkien
kuvien ja runojen sarja.
Kirjan loppuun on
lisätty kuvien kuvauspaikka ilman ajoitusta, joten 11. pakote täyttyy osin. Ja
viimeinen pakote, kuvan ottamishetken haikumaisuus, toteutuu useammin
hiljaisuuden kuin liikkeen osalta; stillness ja movement kuvasivat
imagisti Ezra Poundille haiun tavoittama hetkeä.
Pastoraalisessa
kansikuvassa voi nähdä haikumaisen hetken piirteitä, kun Heptonstallin maisemaa
valaisevat pilvien takaiset säteet. Ihminen ja eläimet ovat paikallaan, vain luonnon
osasina, aivan kuten Ferdinand von Wrightin maalauksessa Näköala
Haminalahdelta (1853).
Jos von Wrightin maalauksessa purjevene Laivonsaaren päässä viittaa kulttuuriin, yhtä hyvin Godwinin kansikuvassa silmään pistää horisontin rikkova linnamainen rakennus. Mutta viereisen sivun runon ”Heptonstall Cemetryn” hautausmaan sijasta erotan kuvan etualalta valkoisen kauneuspilkun.
Se on vasikka, siitäkään ei mainita runossa.
Onko tässä aukeama, joka katsottuna ja luettuna edes ja takaisin luo jonkin kolmannen teoksen? Kun tuuli tulee kukkuloiden takaa ja auringon säteet levittävät siipensä, vainajatkin heräävät, löytävät siipensä ja kuin joutsenet katoavat Atlanttia kohti.
Uskomaton
hetki.
Heptonstall Cemetry
Wind slams across the
tops,
The spray cuts
upward.
You claw your way
Over a giant beating
wing.
And Thomas and Walter
and Edith
Are living feathers
Ester and Sylvia
Living feathers
Where all the horizons
lift wings
A family of dark
swans
And go beating low
through storm-silver
Toward the Atlantic.