Rakkauskuunnelma Kaikki hyvin ja Ars Liberan Project Nro2

"Kaikki hyvin

Helsingin Sanomat 18.6.2002

Kuunnelma Kaikki hyvin - tekstiviestit Kuopio - New York on levollisena ja tiiviinä etenevä radioversio Jouni Tossavaisen samannimisestä runoteoksesta. Tossavainen on itse muokannut radioversion. Esityksen on ohjannut Ria Karhila. Antti Pääkkönen ja Wanda Dubiel ovat sen malttavia tulkkeja. Tuula Sinisara vastaa värikkäiden tehosteiden ja koko kuunnelman teknisestä toteutuksesta.

Tossavaisen idea on hauska, vaikkei kylläkään ihan helposti hotkaistavaa teatteria. Mies ja nainen ovat kaukana toisistaan, mutta koko ajan vieri vieressä. Kännykät ovat auki, ja oitis Kuopio on aivan New Yorkin naapurustossa. Rakkaus ongelmineen ja onnen aiheineen on poimuilevien kielikuvien teemaa. Niitä riittää, mutta perässä pysyy jos jaksaa olla tarkkana.

Ylen Ykkönen klo 22.10.

Jukka Kajava"

Kaikki hyvin Yleisradion Radioteatteri. Ensiesitys 18.6.2002 klo 22.10, kesto: 00:34.45. Käsikirjoitus 2.11.2001 Jouni Tossavainen sovituksena kokoelmasta Kaikki hyvin. Tekstiviestit Kuopio-New York (2001). Kuvat: Project Nro2, Ars Libera Kuopion tori 1997.

Henkilöt:

MIES, Antti Pääkkönen

ARIAL, Wanda Dubai

Ohjaaja: Ria Karhila

Tekninen toteutus: Tuula Sinisara

Tuottaja: Pekka Kyrö

  

1. Kohtaus

 

KUOPIO - NEW YORK CITY

Meri alla/ autot päälle/ meri hidas, lokki/ nopea kännykkä/ kello hidas/ nopea auto, tori/ kaupunki humisee kuin meri/piano

(INT. KUOPIO) 

 

MIES:

 

Sinisiä ruusuja

 

Tuttuja kaloja

 

Tuntemattomia

 

Neroja

 

 

(EXT.NEW YORK)

 

ARIAL:

 

Blue roses

 

Named fishes

 

Unknown

 

Dancers

 

(INT. KUOPIO)

 

MIES:

 

Taivaan alla

 

Siiven suojassa

 

Kaikki

 

Tanssii

 

(EXT.NEW YORK)

 

ARIAL:

 

Taevaa piällä

 

Siipii suojissa

 

Kertakaekkijaa

 

Rytkettä

 

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

MIES:

 

Mansikka on

 

Peruna on

 

Ihminen on

 

On kiire

 

(EXT. NEW YORK)

 

ARIAL:

 

Strawberry waits

 

Potato too

 

And a Human Being

 

Hurry up

 

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

MIES:

 

Tori

 

Parasta väistellä

 

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

ARIAL:

 

Don’t worry

 

There are no trees

 

On the marketplace

 

MIES:

 

Tori

 

Iso tila

 

Törmäillä

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

ARIAL:

 

You can’t meet

 

A real human-cockney

 

Before you can see

 

The forest

 

Under the marketplace

 

MIES:

 

Silmittömiä

 

Korvattomia

 

Niin valmiita

 

Ei ehdi alta pois

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

ARIAL:

 

If you can dance

 

You are not hungry

 

Or weak

 

MIES:

 

Olematon

 

On olemassa

 

O on kuten iso

Omena

 

On

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

ARIAL:

 

This is Kuopio

 

There is a really good place

 

But

 

No bills

 

Please

 

MIES:

 

K

 

Tuli

 

K näki

 

K

 

Tanssi

 

Koko viikon

 

K

 

OK

 

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

ARIAL:

 

Go away

 

Don’t stop

 

This is Kuopio

 

If you stay

 

You must dance

 

All week

 

MIES:

 

Tanssi

 

Kala

 

Tanssi

 

Kukko

 

 

Tanssi

 

Kala-

 

Tanssi

 

 

Tanssi

 

Voe

 

Ja pottu

 

(EXT. KUOPION TORI)

 

ARIAL:

 

You can eat and dance

 

But do not speak

 

Please

 

MIES:

 

Suap syyvä

 

Voe tanssijakkii

 

Tanssi 

 

Hytkettä paremman puutteessa

 

Tanssi liikehintöö

 

Tahissa ja iliman

 

 

(EXT. NOPEA AUTO, TORI)

 

 

Auto

 

Tanssit

 

Auto

 

Kansalle

 

 

Ajat

 

Missä ajat

 

Siellä kellot

 

 

Hyvästi

 

Hyvästi aja

 

Hyvästi kellot

 

 

(EXT. AUTOJA TAUSTALLA)

 

 

Sini taivas

 

Sininen tie

 

Sininen ihminen

 

 

Kannat kantavat

 

Ihmistä

 

Kädet kantavat

 

Toista

 

Kantaako pää

 

 

(INT.)

 

ARIAL:

 

Myys silmäs

 

Katsees on reilu

 

Sinun paras mainos

”Poika kivetyllä tiellä”

 

Valokuvaaja Petri Nuutisen Nykyaika-galleriassa sain järjestää Oriveden opiston 1982 yhteisnäyttelyn jälkeen ensimmäisen oman valokuvanäyttelyn 1985. Kolmestatoista mustavalkeasta kuvasta kehittyi kokoelma Kaksitoista kuvaa (1986), jonka kansikuva oli näyttelyn 13. kuva.

Kansikuvan pojan Ahti Rytkönen kuvasi Maaningalla 16.9.1927. Kopioin kuvan Helsingin Sanomien radio- ja tv-sivulta, ja Seppo Sarkkinen istutti pojan Kahdentoista kuvan kanteen. Toisen kerran tapasin hänet Kuopion museon savupirtin vierestä. Siellä Miettisen poika seisoo seinänkorkuisena julisteena ja jatkaa Kuvan ja sanan työpajan (2026) etukannen poikani tarinaa Museorunojen (2026) esilehdillä ja kolmannessa Saarestenmäki-osastossa. 

Museovirastosta alkuperäinen kuva löytyy nimellä ”poika kivetyllä tiellä (Maaninka Petsamo Kallioharju)”. Poika on nimeltään joko Veli-Matti Miettinen tai Antti Miettinen. Jompikumpi toimi Rytkösen paikallisoppaana Maaningalla. Antin näköinen poika istuu ainakin savutuvan penkin päässä kuvassa ”Pirttiviljelystä”. Miettisten perheen tupaviljelykseen Maaningan Petsamossa 26.6.1927 kuului yhdeksän lasta.

Samaistuin Rytkösen kuvaamaan maalaispoikaan Tampereella ennen esikoiskokoelman ilmestymistä. Helsingin Sanomissa 1.4.1985 julkaistusta otoksesta päättelin näköjään oikein, että oli ”potunnoston aika”. Mutta, miksi runoilin hattupäisen pojan ”nulipääksi”? Poikien tukathan kynittiin yleensä keväällä eikä syksyllä. Tai sitten kesän mittaan kasvanut tukka siistittiin, ennen kuin Miettisen poika päästettiin kansakouluun. 

”Kivetyn tien” huomasin vasta Museoviraston alkuperäiskuvasta. Tietä on rajattu radio- ja tv-sivun kuvassa, mutta se näkyy Kuopion museon kapeaksi rajatussa seinävedoksessakin, jos osaa katsoa. Kivinen on ollut runoilijankin tie toisinaan toisen kokoelman jälkeen, mutta muistan nyt myös miten kiviä upposi kärrytiehen, joka vei peltojen välissä saunan ohi portille ja Isonkuusen vierestä maantielle.

Kiveämisestä huolimatta Saarismäkeen tulijalla sai olla autossaan korkeampi maavara. Ja Venäläisen Esan taksi-Volgassahan oli.

Ekfrasis, kuvaus kokoelman Kaksitoista kuvaa kansikuvasta, Gummerus 1986, 50:

Hän seisoi nulipää sängen laidassa

                               kiven päältä jos ei horju särki

näkee lepikon takaa hopeista, järvi se on,

                                kun kääntyi kivi pysyy paikallaan, mäellä

harmaat talot yksin, eivät liiku

 

                                 Hänellä oli sentään kengät, paljain jaloin

ei pääse näin kaukaa kotiin

 

mutta tukka ei kasva, ei suostu

                                   vaikka on potunnoston aika

Kun Eeva-Liisa Mannerin ”yksikään lamppu ei ollut kunnossa”

”Muuten näin minä Mannerin pari kertaa Ojakadulla, kun menin varta vasten siihen pieneen vohvelibaariin juomaan kahvia. Ja sieltähän Manner tuli nurkan takaa, oli kesä, tavattoman kuuma, hänelä oli mustat lasit silmillä ja hän oli tavattoman janoisen ja väsyneen näköinen. Menin sitten puoli vuotta myöhemmin ja taas hän tuli nurkan takaa, kuluneessa farkkupuvussa, musta vanha kassi kädessä. Näistä kerroista ja varsinkin kesällisestä näkemisestä minulle tuli erityisen läheiseksi Mannerin runo Tori.

Liisa [Enwald] kertoi, että kun he kävivät Mannerin luona, se istui kynttilän valossa, koska yksikään lamppu ei ollut kunnossa. Eeva Niiranen kävi hakemassa työkalupakin autostaan ja laittoi lamput kuntoon ja kysyi vielä, onko mitään muuta korjaamista. Manner ei ollut vastannut siihen mitään.”

Lyhyt lainaus löytyy kirjailija Sinikka Tirkkosen (1954 –2021) viiden liuskan koneella kirjoitetusta kirjeestä (”Leppävirta 25.11.95”), jolla hän halusi kiittää Arboretan (1995) lähettämisestä Leppävirran Kurjalan kylään: ”Nyt olen varmaan ansainnut yhden Arboretan.”

”P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheiden paljoutta. Tänä aamuna pää toimii jotenkuten, mutta motoriikka erittäin vaivalloisesti.”

Valokuvaruno: Valtalaji

”On otettava huomioon että juuri rationaalisuus ja logiikka ovat turhia, eivät vain tarpeettomia vaan vahingollisia, vangitsevia, kahlitsevia yksinkertaistajia, vaikka tavoitteena tulisi olla monimutkaisuus, monimuotoisuus ja

monijumalisuus.”

(Matti Klinge: Ubi? runosta ”Juhla – vanhuus”, Artemisia 2019, 17)

Ahkeran kynäniekan menestyksen eväät

Kun on olemassa kirjan kirjoitusneuvot niin kuin ompelukaavat. Kun on käytössä koneohjelmat, joiden juoni- ja henkilökolot täyttämällä synnyttää teoksen. Kun on tekoäly, joka muokkaa kaiken maailman teksteistä vaikka kuinka monta versiota, aina vain parempia adaptaatioita, niin lähestytään sitä, miten pilapiirtäjä näki menestyskirjailijan työn 1800-luvulla.

Oriveden Opiston opeilla pääsin opiskelemaan vuonna 1982 Tampereen yliopiston Yleisen kirjallisuustieteen draamalinjalle, entiseen Yhteiskunnallisen korkeakoulun draamastudioon. Teatterin ja draaman tutkimuksen linjan perustaminen lopetti draamalinjan vuonna 1996, eikä teatterin ja draaman tutkimusta voi enää opiskella pääaineena tai suuntautumisvaihtoehtona Tampereella, vaikka yliopistossa on edelleen teatterin ja draaman tutkimukseen keskittyvät professorin ja lehtorin tehtävät.

Soveltaessaan greimasilaista semiotiikkaa teatteriin opettajani Kari Salosaari (1932–2015) pyrki ylittämään sitä kuilua, joka perinteisesti erottaa tieteellisen ajattelun ja taiteellisen luomisen toisistaan. Vielä 1980-luvulla musiikin teoriaa lukuunottamatta monetkaan taiteentekijät eivät käyttäneet tai eivät osanneet käyttää sanottavasti hyväkseen esteettisluontoisten tutkimusten tuloksia.

Ja vielä tänäkin päivänä yliopistokoulutuksen saanut kriitikko Maaria Ylikangas elää siinä toivossa, että muillakin olisi ”tietoa kirjallisuuden kaltaisista asioista, että kyse ei ole vain mausta”.  Suomen Kuvalehden 30.1.2026 haastattelussa Ylikangas toteaa Salosaaren tapaan: 

”Ehkä me alamme päästä siihen pisteeseen, että suomalainen kirjallisuus ei pelkää enää teoreettisuutta.”

Salosaarelle taiteellinen työ ei ollut jonkin uuden tyylin etsimistä, vaan teknologiaa, jonka tavoitteena on hankkia lisää keinoja sisällön ja ilmauksen rakenteiden käsittelyyn. Näin ollen esimerkiksi ohjaustyö alkoi lähestyä luonteeltaan luonnontieteellistä koetta. Yliopiston Teatterimontussa Salosaari käytti väitöskirjansa koe-eläiminä draamalinjan opiskelijoita, joista osa haaveili näyttelijän töistä, toiset kirjailijan työkaluista.

Draamalinjalla ei ehkä tehty mitään suotta noin kuusitoista vuotta, mutta Salosaarta ei enää mainita, kun esitellään Tampereen yliopiston teatteriin liittyvää tutkimusta näyttelijäntyön laitoksella sekä Tutkivan teatterityön keskuksessa. Taiteellisen tutkimuksen professorin Esa Kirkkopellon johdolla Esiintymisen ääret -tutkimushanke on yksi Tampereen yliopiston Viestintätieteiden yksikön tutkimuskeskus Tarun tutkimusryhmistä, ja se toimii yhteistyössä ja kommunikaatiossa muiden tutkimusalojen kanssa. Esiintymisen ääret jatkaa Tutkivan teatterintyön keskus T7 vuonna 2007 aloittamaa esiintyvien taiteiden tutkimusta. 

Kokoamme yhteen esiintyvien taiteiden (performing arts) tutkijat ja jatko-opiskelijat Tampereen yliopistossa. Työmme kattaa taiteellisen tutkimuksen, taiteen tutkimuksen, taiteilijapedagogisen tutkimuksen sekä esiintyvien taiteiden soveltavan tutkimuksen. Tutkimuksissamme lähestymme, haastamme, laajennamme ja uudelleen määrittelemme näyttämöllisen esiintymisen ääriä: millaisia taiteellisia muotoja esiintyminen voi ottaa ja mitä esiintymisen keinoin voi maailmassa tehdä.

Näyttelijäksi tai kirjailijaksi haaveilevalle tämänhetkisen tutkimuksen fokuksista on ilmeisesti yhtä paljon annettavaa kuin greimasilaisella semiotiikalla:
– esiintyminen ja ihmisen ääret
– transformatiiviset teknologiat ja esiintyminen
– näyttämöanimointi
– kieli, ruumis ja dramaturgia
– kokeelliset yhteisöt
– esitysfilosofia.