"Kirjoittajan päiväkirja" jatkaa siitä, mihin blogi "Kuva ja sana" (2021–2007) päättyi
torstai 9. helmikuuta 2023
keskiviikko 8. helmikuuta 2023
Uusia kuvia kirjailija Eino Säisästä Oriveden Suvessa 1983
Muistan tavanneeni
kirjailija Eino Säisän vain kerran, kuten kerron romaanissa Kuoharit
I-III (2018). Skannatessani mustavalkeita filmejä tapasin kuitenkin neljä
ruutua Säisästä, jota olin kuvannut Oriveden Suvessa 1983.
Edelleenkään en
muista, mitä kirjailija puhui Orivedellä. Varmaan piti esitelmän täydessä
yläkerran salissa, josta en ehtinyt raportoimaan juttuuni.
Näyttelyyn liittyvää
valokuvarunojen kokoelmaa Näköala Haminavuorelle (2022) on Ylä-Savon kirjastoverkko Rutakon hyllyissä
lainattavissa kaksi, yhteensä lainauksia yhdeksän kappaletta.
”Samalla tavalla
nautin yhtäaikaisista tapahtumista samana kesänä samoissa Savon maisemissa kuin
Säisä päiväkirjaromaanissa Aika saaressa, joka luetutti jälleen uudella
nautinnolla löydettyämme oman saaren ja opetti samastumaan Einoon niin, että
jatkaisin hänen viimeisen syksynsä 1987 päiväkirjaa Trilogian toisessa
osassa Kesää kohti. Emme tienneet, emme tunteneet, emme tavanneet 80-luvun
alussa päästyäni kesätoimittajaksi Iisalmeen − ja vaikka olisimme nähneet, ehkä jopa istuneet saman pöydän ääreen − olisinko halunnut
tutustua ja tietäisinkö senkään jälkeen yhtään enemmän kuin luettuani Säisältä julkaistut kirjat
(tai kulttuuripojan päästyä kerran kättelemään kirjailijaa Säisän ottaessa
vastaan Savonia-palkintoa). Tuskin, ehkä yhtäaikaisen kohtaamisen
mahdottomuuden käsittää vertaamalla Aikaa saaressa samasta kesästä 1979
keräämääni mikrohistoriaan, joka on sattumalta Säisän syyspäiväkirjan jatkona Trilogian
keskipäivässä tai taitekohdassa. Ja on siinä muutakin, mutta aukko olkoon
lukijan floppi tai luomislukko.” (Kuoharit III, 443)
PS
Yleisten kirjastojen Säisästä digitoima aineisto löytyy täältä ja Iisalmen kirjastossa pitämäni Säisä-luento täältä.
torstai 2. helmikuuta 2023
Valokuvaruno "Aitoa venäläistä laatua"
Uusien valokuvarunojen tuoreinta antia on "Aitoa venäläistä laatua", jonka kuvapuoli on saatu Petroskoista keväällä 1982. Otosta en muistanut, ennen kuin skannasin filmin pätkän Oriveden Opiston kulttuurisihteerin opinnot päättäneeltä Venäjän-matkalta.
Valokuvaruno on esillä Iisalmen kulttuurikeskuksen alakerran Venny-salissa, jonne ripustin näyttelyn Näköala Haminavuorelle 1.2.2023. Helmikuun jälkeen näyttely siirtyy Oulun kirjallisuuden taloon.
torstai 26. tammikuuta 2023
Alice Oswald: "Pruning in Frost", 1996
Viime yönä, äänettä,
aavemaailma valtasi maan,
puut kuin unelmien riekaleet
kuuran korallia koristelet.
Näkyviä halkeamia
ja haava ja haavaa
kevätkellon hämähäkinseitit.
Koko elämän lanka puoliksi
jäässä.
Oi, olen
kivi peukalot,
lasijalat.
Teos naulaa minut talveen.
Voin kuvitella
Kivun, haikarakato
lentää hitaasti narisevin siivin.
Ja minä tuijotan kuten yksi noista
kylmistä pyhistä
graniittikuninkaista
tähän tarhakuvaan kaiverrettuna.
Alice Oswald: "Kuuraa karsimassa"
The Thing in the Gab-Stone Stile, 1996
Suom. JT.
maanantai 23. tammikuuta 2023
Brittikonsultti Giles rahastaa Venäjä-vihalla
Venäjän ja sota jokaista vastaan,
suom. Kyösti Karvonen,
Docendo 2022.
”Tämä kannattaa
kuunnella, painavaa tekstiä”, toteaa Mikko.
Sama tai toinen Mikko
jatkaa: ”Todella hyvin kirjoitettu kirja. Aikamme yhdestä tärkeimmistä aiheista.”
Suurimpaan osaan äänikirjan
kuuntelijoista brittiläisen Keir Gilesin retoriikka näyttää uponneen varauksitta.
Vain muutama murisee näkökulman yksipuolisuudesta ja todistelun toisteisuudesta.
Mutta Gilesin Moskovan
opit (2020) lukeneelle ja jonkun verran Venäjä-uutisointia seuranneelle uutta
tietoa ei tule. Tämä ei siis ole tietokirja vaan rahastusyritys, joka näyttää
onnistuvan erinomaisesti.
Kriitikko Oskari Onnisen
kolumnin (Suomen Kuvalehti 3/2023, 13) mukaan konsultti Gilesin kirja
oli loppuvuodesta kirjastojen varatuimpia ja joulukuun toiseksi kuunnelluin
äänikirja. Mutta missään muualla kuin Suomessa myyntiyritys ei ole onnistunut yhtä
hyvin.
Onninen löytää kaksi
syytä suomalaisten luku- ja kuuntelutaidottomuuteen, jota muualla maailmassa
ylistetään Venäjä-tiedon kokemusperäiseksi lähteeksi. Vuonna 2009 Giles oli
tekemässä selvitystä Suomen Nato-jäsenyydestä ja toinen syy saattaa olla Osmo
Soininvaaran blogikirjoitus Gilesin uutuudesta:
räikeästi yliampuva ja
käyttää halpamaisia retorisia kikkoja soimatakseen Venäjää.
keskiviikko 18. tammikuuta 2023
Mielenteveyspäivät Kuopion kaupunginkirjastossa
Mielenterveyspäivien alustusten päätteeksi voi sulkea silmänsä ja kuunnella 12 minuuttia kirjailijan puhetta. Ennen äänikirjaa "Tästä ajasta ja mielenterveydestä" puhuvat piispa Wille Riekkinen, dosentti Markku Myllykangas, kapellimestari Atso Almila ja kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen. Mielenterveyspäivät alkoivat tiistaina Kuopion kaupunginkirjastossa ja päätöspäivä torstai avataan klo 12.00. "Tästä ajasta" puhutaan klo 15.00 alkaen.
maanantai 16. tammikuuta 2023
Muutama sana Savon puolesta ja kolme näyttelyä
Ajatus liikahtaa, kun kuvaa työstää. Joskus saa
jopa sanan tai toisen, joka saattaa lähteä runon suuntaan.
Työsuunnitelmana
on, että valmiissa mustavalkeassa kokoelmassa yhdistän kuvia ja sanoja yhtä
hyvin kuin valokuvarunojen kokoelmissa Metsännenä (1990), Kuusikirja
(2008) ja Näköala Haminavuorelle (2022).
Valokuvarunojen
näyttely Näköala Haminavuorelle, jota laajennan uusilla mustavalkeilla
valokuvarunoilla, on esillä Iisalmen kulttuurikeskuksessa 1.2.–3.3., Oulun kirjallisuuden
talossa 3.3.–25.3. ja Tampereella Kulttuuritalo Laikussa 22.5.–4.6. 2023.
Yhden
sanan valokuvarunossa Juice Leskinen Suonenjoella 1982.