Näköalan valokuvat Kuopiossa ja Helsingissä

Rosebudin Helsingin myymälässä Sivullisessa valokuvanäyttely Näköala Haminavuorelle on esillä Runous-osastolla kirjamessuviikolla 24.10.–30.10.2022.

Ferdinand von Wrightin klassikkoteos Näköala Haminalahdelta (1853) on maalattu Haminavuorelta, josta sai nimensä valokuvarunojen kokoelma Näköala Haminavuorelle (2022).

Pari päivää ennen kuin ripustan näyttelyn kokoelman valokuvista Helsinkiin, esittelen Ferdin ja omaa näkemystäni Näköaloista Kuopiossa. Tervetuloa Rosebudin kotoisaan kauppahallin myymälään perjantaina 27.10. klo 17.00.

Ferdin yhdestä päivästä Haminalahden kartanossa kerrotaan romaanissa Taistelevat metsot (2020), josta puhutaan Kuopion kirjaston ja taidemuseon Taidekirjalukupiirissä tiistaina 25.10.klo 17.30  alkaen. Haminavuorella luonnosteltua ja kartanossa maalattua Näköalaa Haminalahdelle kuvaillaan Taistelevissa metsoissa kymmenen sivua (147–157) ja romaanin Jälkisanoissa (299–302, 320 –325).

Rosebudin Helsingin myymälässä Sivullisessa valokuvanäyttely Näköala Haminavuorelle on esillä kirjamessuviikolla 24.10.–12.11.2022. Messuilla esiinnyn lauantaina 29.10. klo 11.00 Suomen Kirjailijaliiton Töölö-lavalla ja klo 12.30 kustantaja Aviadorin osastolla 6n49.

Kirjailijaliiton 125-juhlavuoden kunniaksi Matti Kangaskoski keskustelee 40 vuotta sitten alalle tulleen Tossavaisen, 20 vuotta sitten esikoisensa julkaisseen Saila Susiluodon sekä viime vuonna debytoineen Meri Valkaman kanssa siitä, millaista kirjailijan ammatissa työskentely on ollut eri aikoina. 

Erikoisoperaatio tuottaa erinomaisia sankarivainajia

Romaani Venäjän metsästäjät jatkuu Näköalan vastuun siirryttyä lukijalle. Niin jatkuvat myös Putinin erikoisoperaatiot, ja ensimmäisen julkisen palautteen valokuvarunojen kokoelmasta kirjoitti kuopiolainen kirjahipsteri ja toimittaja Aino-Maria Savolainen blogiinsa Amman lukuhetki (3.10.2022).

Vain yksi ugrituttavistani on uskaltanut viestiä Venäjältä sen verran, että tiedän hänen olevan hengissä. Ugritasavaltojen uutislähetykset suoltavat kyllä propagandaa minkä ennättävät. Se mitä pelättiin Suomalais-ugrilaisten kansojen V maailmankongressissa Hanti-Mansisjkissa 2008, kun Viron valtuuskunta presidentti Ilveksen johdolla marssi ulos Venäjän puheenvuoron jälkeen, on toteutunut.

Ja vaikka Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2015 ”Putin ja Fidez opettivat oikeaa politiikkaa ugrikirjaílijoille” Palatonin rannalla, elettiin samassa toivossa kuin lapamato ja saksalaiset kaasuputkiensa kanssa. Tuskin Komissakaan kukaan enää vitsailee: ”Julistakaa te meille sota, niin me heti antaudumme Suomelle.”

Venäjän periferiasta lähteneiden, Ukrainan erikoisoperaatiossa kaatuneiden kuvia näytetään televisiossa varsin avoimesti. Päämiehet lausuvat muistosanoja harva se ilta ja päivisin paljastetaan sotilaiden muistolaattoja ja rintapatsaita. Katuja ja kouluja nimetään kilvan kaatuneiden muistoksi, äidit pyyhkivät kyyneleitään ja isät tarinoivat urheasta pojasta, joka antoi henkensä pienen, mutta mahtavan isänmaan puolesta.

Kaatuneista korkea arvoisimmille nimetään sotalaiva ja myönnetään Venäjän federaation sankarin arvonimi. Esimerkiksi Komiin näitä sankareita on jo saatu kaksi. Uutisissa asti surtuja kaatuneita oli keväällä Komissa 25, tänään kaksin- kolminkertaisesti vajaan miljoonan kansasta. Eivätkä lukuun sisälly mitättömät tapaukset, kuten kadonneet ja vangiksi jääneet.

Komin Vorkutaan asti on raahattu ukrainalaisia, jotka uutisoivat kiitollisuuttaan pohjoisen viimasta ja räntäsateesta. Yhtä hyvin kiitollisia ollaan Luhanskissa, kun komilaiset uusivat heidän vesi- ja lämmitysjärjestelmänsä, joita Ukraina ei kunnostanut miesmuistiin. Entä Komin omat ruosteiset putket, milloin ne hoidetaan niin, että z-sankareiden voitelijoita virvoittaisi juomakelpoinen vesi?

Ja missä kunnossa on Komin pääkaupungin Syktyvkarin jätevesilaitos, jota suomalaiset olivat rakentamassa, kuten kerrotaan Venäjän metsästäjien käsikirjoituksen sivulla 95:

Sisäministeriön seinässä kyltit sai lukea komiksi ja venäjäksi, aivan kuten laki määräsi ennen erikoisoperaatiota ja sen jälkeisessä maanpuolustuksellisten erityisoperaatioiden ajassa. Komin, Venäjän ja Novoimperiumin liput liehuivat pääoven päällä kipakassa tuulessa, joka puski joen suunnasta. Uuden rauhan vallan lipussa punaiset viisisakaraiset kiersivät kaksipäistä kotkaa samalla tavalla kuin Euroopan unionin keltaiset tähdet. Kellastuneen koivikon takaa haistoi hitaan veden, jota ei saanut juoda huolimatta siitä että suomalaiset olivat rakentamassa jätevesien puhdistuslaitosta. Se oli sitä Syktyvarin Joenkylän eikä Ust-Sysolskin aikaa.

Kirjailijan live art -tapahtuman neljäs päivä Kanttilassa

Kirjailijan live art -tapahtumassa Herra Tossavaisen antiviikko ei ole juuri löytynyt aikaa läppärille, työkalulle, jota olen raahannut Kanttilaan maanantaista torstaihin ja vielä huomenna. Perjantaina klo 18.00 pääsen siivoamaan näyttelyhuoneen ikkunasta antiviikkoni mainoksen ja laatikoimaan jäljelle jääneet antikirjani, työhuoneeseeni sopimattomat teokset, joita Kanttilan edestä Minna Canthin kadulta on voinut ottaa luettavakseen sen toivon varjolla, että piipahtaa myös valokuvarunojen näyttelyssä Näköala Haminavuorelle.

Kirjoja on lähtenyt kiertämään mukavasti ja liki joka toinen kierrättäjistä on kysynyt, maksaako tämä mitään. Ei ole maksanut eikä maksa; kysyjä on hoitanut virkansa käveltyään näyttelyyn ja aloitettuaan kyselyn.

Puhetta onkin riittänyt, niin tuttujen kuin tuntemattomien vierailijoiden kanssa. Näyttelyn esittelyllä olen useimmiten aloittanut ja sitten on jatkettu vaikkapa tiistaina alkaneen Anti-festivaaliin antiin; Antin infopistehän odottaa vain parin rakennuksen päässä hotelli Puijonsarvessa.

Muutaman omistuskirjoituksenkin olen päässyt laatimaan ja kerran tulkitsemaan Kaarin Laapotille ja Kaisa Törmäselle Näköalan runon ”Valokuva”. Runokukko Olavi Rytkönen sai Lordi-kirjansa ja selkäänsä poteva monialataiteilija Kaisla Pirkkalainen toi toisella vierailullaan yskää parantavia yrttejä omalta pastalta sekä kustantamonsa Laboratorio Fennican teoksen Eugenio Barban teatteriantropologian oppaan Paperista tehty kanootti (2015, suom. Peter Sebastian Lehtonen).

Kerran on tilattu mainosruno ja rautalampilaisen Pekkalan emännän Sinikan runoja viilasimme seuraava versiota varten. Hyvin on jäänyt mieleen myös toinen Näköalan ostaja, jonka sain huikattua kadun toiselta puolelta tupaan. Hän kertoi kerran suunnitelleensa Kanttilan ostamista, hankki sitten kulman takaa Kuninkaankadulta keltaisen kerrostalon.

Ohi on kävellyt niitäkin, jotka eivät kuulemma lue kirjoja, ja kaupungin tai valtakunnan päättäjiä ei ole näkynyt tungokseksi asti. Perjantaina on kuitenkin luvassa kansanedustaja Marko Kilven Kanttila-vierailu kahden puoluetoverin kanssa.

Median puolelta kulttuuritoimittaja Eeva Lankolainen teki jutun Savon Sanomiin ja tänään klo 14.40 toimittaja Juhani Forsman soittaa Yle Radio Savon suorasta lähetyksestä.

Näköalan esi- ja ensilukijoista runoilija Jyrki Heikkinen kävi kylässä ja kirjailija Marjo Heiskanen, jonka kanssa juhlimme yhteisjulkkarit Kanttilassa, osallistuu Hera Tossavaisen antiviikkoon livenä huomenna, perjantaina klo 16.00–18.00.

Kirjailijan live art -tapahtumassa romaanin kirjoittaminen on jäänyt yhteen aamupäivään, joten päätyötä päivystäminen ei juuri edistä. Aivan kuten edellisen viikon Aapelit aukiolla -teoksen avustamisen myös antiviikon rahoittaja on ollut Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä kirjastoapuraha, joten jatkoa ajatellen tämä interaktiivinen, urbaani ja yhteisöllinen performance olisi varmaan parempi muotoilla osaksi Anti-festivaalin off-ohjelmistoa.

Herra Tossavaisen antiviikko Kanttilassa

 

Kirjailija Jouni Tossavainen esittelee näyttelyä Näköala Haminavuorelle Minna Canthin kotitalossa Kanttilassa maanantaista perjantaihin 12.–16. syyskuuta klo 12.00–18.00.

Herra Tossavaisen antiviikon näyttely liittyy valokuvarunojen kokoelmaan Näköala Haminavuorelle (Aviador 2022). Värivalokuvien lisäksi esillä on Tossavaisen aiemmissa runokokoelmissa julkaistuja mustavalkeita vedoksia.

Antiviikolla kirjailija on käytettävissä. Tossavainen valvoo näyttelyä, esittää runoja, kirjoittaa tilaustekstejä, antaa palautetta kirjoituksista, arvostelee (kirjat, teatteri, valokuva, kulttuuripolitiikka), myy teoksiaan ja lahjoittaa kirjoja, jotka eivät enää mahdu kirjailijan työhuoneeseen.

Näköala Haminavuorelle ensi näyttely Pekkalassa

Heti kun tervolainen valokuvaaja Pentti Vänskä luovutti Näköalan näyttelyn värivedokset, pidin pienen näyttelyn Pekkalassa, josta on mukana kuvia sekä sanoja valokuvarunojen kokoelmassa.

Näköalan ensi kappaleen luovutti kokoelman ulkoasusta vastaava graafikko Satu Enstdt kirjakauppa Sivullisessa Helsingissä, jossa esiinnyin Runokuun off-ohjelmistossa perjantaina 26.8.2022. Kuva: Satu Enstedt.

Kahden kokoelman julkkarit Kanttilassa 7.9.2022

 

Sitten viime päivittelyn valokuvarunokirja on tullut painosta, valokuvaaja Pentti Vänskä vedosti Kanttilan ensi näyttelyn kuvat Tervossa
–  tosin laittelin kuvat esille jo Pekkalassa – ja Venäjä-romaanin toisen printin korjaukset on naputeltu talteen.

Näköalan Haminavuorelle ja Marjo Heiskasen kokoelman Omaa sukua (Siltala) kaksoisjulkkarit ovat Kanttilassa keskiviikkona 7. syyskuuta kello 17.00 alkaen. Kaupunginteatterilla on musikaalin ensi-ilta samana päivänä klo 19.00, joten etkot ehtii ottaa Kanttilassa. Luvassa on Marjon valitsemaa kuplivaa ja poikani Aleksin tarjoilemaa pientä purtavaa.

Kanttilassa avattava Näköalaan liittyvän valokuvanäyttely on auki 18. syyskuuta asti. Tulen valvomaan näyttelyä, joten sielläkin ehditään tavata – ja tuo jälkimmäinen viikkohan on Anti-viikko muutenkin. Omana lisäantina tarjoilen Kanttilan edessä kirjoja, joita voi ottaa mukaan ilmaiseksi tai tukea Kanttilan remonttia haluamalla summalla.

Omaa sukua voi ostaa 20 eurolla ja Näköalaa 30 eurolla. Kummankin kokoelman tuotosta osa menee Kanttilan kunnostuskassaan.

Kanttilan näyttelyn jälkeen Näköalan värivedoksia on esillä kirjakauppa Sivullisesssa Helsingin kirjamessujen aikaan.

Puhuuko kuva, kuvaako sana?

 

Aukeama Aura Saarikosken esseestä "Tahra paidassa, isoäiti kevätvalossa..." Jälki - kirjoituksia valokuvasta 2022, 126-127.

Kirjailija, valokuvataiteilija ja taiteen tohtori Hanna Weseliuksen toimittama esseekokoelma Jälki - kirjoituksia valokuvasta (S&S 2022) tuli yllättäen vastaan kirjastossa. Muistelin lukeneeni teoksesta arvostelun, joten aivan pyytämättä ja tilaamatta en lainannut kesälukemista.

Saaren näköalassa Haminavuorelle kymmenen esseistin jälkikirjoitukset innostivat kolmanteen pohdintaan valokuvarunoudesta. Ensimmäinen esseeyritys löytyy täältä ja toinen ”Seitsemän vuotta instaelämää” Parnassosta 5/2021.

▪ ▪ ▪

En osaa ottaa kuvia, sanotaan. En ymmärrä runoudesta mitään, myönnetään. Toinen ei osaa, toinen ei ymmärrä, mikä ei tarkoita, ettei kamerataidoton ja proosan purija osaisi katsoa valokuvaa – ja kumpikin lähestyy mieli hyvin sanoja myös vapaa-ajalla.

Kun kirja lähtee painoon, on aikaa miettiä vastaanottajaa. Mitä tulikaan tehtyä, kun joku ihan pian menee ihoni, kansien, sivujen ja rivien väliin? Tosin katsoja ja lukija on ollut mukana tekemisen työssä enemmän tai vähemmän, halusipa sitä tai yritti olla tiedostamatta työstäessään kirjaa, jonka vastaanoton vaikeuskierrettä lisää kuvan ja sanan yhdistäminen valokuvarunoudeksi.

Mihin vastaanottaja päätyy, kun valokuvaa ja runoutta asemoidaan päällekäin, rinnatusten, samalle sivulle tai kirjan aukeamalle? Miten tämä valokuvan ja runon dialogi tuottaa merkityksiä sillä aavistelujen mystisellä seudulla, jossa ja jonne tekijä on piirtänyt karttaansa?

Oma vuoropuheluni digivärivalokuvan ja runon kanssa alkoi blogissa Kuva ja sana vuonna 2016 ja painetaan paperille elokuuhun 2022 mennessä. Ensimmäinen esiintyminen valokuvarunojen kokoelman Näköala Haminavuorelle (Aviador 2022) kanssa pitäisi olla Runokuussa Helsingissä perjantaina 26.8.

Näköalan otoksista vedostan myös näyttelykuvia, jotka nostan seinälle ainakin kustantaja Aviadorin Kulttuurikulmassa ja Kuopiossa Minna Canthin kotitalossa Kanttilassa. Koko kesän samassa tilassa ovat esillä nuorena kuolleen kuopiolaisen valokuvaajan Veikko Kankkusen teatterikuvat kaupunginteatterin Minna-näytelmästä.

▪ ▪ ▪

Tutun kolmiulotteisen tilan, jonka illuusion valokuva usein pyrkii toistamaan, taustalla vaikuttaa näkymättömänä ajatuksena neljäs ulottuvuus, jossa odottavat assosiaation, intuition, mystiikan ja uskonnollisuuden piirteet. Neljännessä ulottuvuudessa käydään näkyvän ja näkymättömän maailman rajavesillä, tunteessa, jossa tiedetään, ettei tiedetä eikä tiedetä sitä, mitä ei tiedetä.

Kasimir Malevitšin sanoin vapautuminen kolmiulotteisesta ajattelusta päästi ”hengen vapaaseen lentoon valkoisessa tyhjyydessä”. ¹

Kun valokuva ja runo, jotka eivät ilmiselvästi liity toisiinsa samalla tavalla kuin esimerkiksi sanomalehden kuva ja kuvateksti yhdistetään, lähestytään neljättä ulottuvuutta, ja tuon näkymättömän todellisuuden varaan valokuvarunoilijakin laskee uskonsa. Valokuvaruno luottaa siihen, että vastaanottajalle syntyy kuvan ja sanan väliin tai sivulle kolmas ajatus ja toinen tila, neljäs ulottuvuus.

Vastaanottoa helpottaa ehkä se, että dokumentaarinen valokuva näyttää todellisuutta käsin- tai silmin kosketeltavammin kuin sana. Tätä todellisuuteen sitoutumisen illuusiota vahvistavat myös Näköalan kuviin laaditut kuvauspaikat ja -ajat vuoden tarkkuudella.

Valokuvarunouden vastaanoton vaikeutta lisää se, että runo elää sanojen ja säkeiden välisessä tilassa, avaruudessa, jonka todellisuutta ei tallenna minkäänlainen kamera.

▪ ▪ ▪

Mikä on lopulta kuvan ja sanan suhde? Eli miten kuvallisen merkityksen ja kielellisen merkkijärjestelmän suhde rakentuu? Mitä kuva sanoo ja miten se eroaa kirjoitetusta sanasta, joksi puhuttu ääni kuvataan kirjaimilla. Äänteen kuvia, kirjaimia, emme kuitenkaan tulkitse kuvaksi, vaan luemme kirjainten ohi, merkityksinä.

Kuvan lukemisen helppous ja vaikeus liittyy siihen, että kuvan systeemissä ei ole pienimpiä yksiköitä kielen malliin, vaan kuvan pienin yksikkö on aina jo jotain muuta. Toisaalta, kuvan oletetut pienimmät yksiköt, olivatpa ne rakeita tai kuinka isoja digitiedostaja tahansa, voivat saada symbolisen merkityksen – toisin kuin normikielen sanaa pienemmät yksiöt, foneemit.

Mutta runossa, ja varsinkin äänirunossa, puhutun kielen pienin yksikkö foneemi kantaa merkityksiä yhtä hyvin kuin pelkällä sinisellä värillä Paul Kleen maalauksessa saattaa olla näkymätön merkitystaso, jonka sanallistaminen ei onnistu ihan pienillä kirjallisilla yksiköillä.

Samalla tavalla kissaa esittävässä piirroksessa on jotain enemmän kuin sanassa kissa. Mutta mitä tämä enemmän on? Sana antaa esineelle ja ajatukselle pienen, selvän ja kaavamaisen nimen, jonka suhde näkyvään pyytää älyä: kuvan, mielikuvan, kielen ja tiedon verkon selvittämistä.

Mikä sitten on älymme suhde näkyvään? Onko olemassa ensisijaista ”puhdasta havaintoa”, jonkinlaista alkuperäistä tämänhetkisyyttä, jonka vaikkapa valokuva tallettaa. Ei ole, ei tule, sitä ei löydy edes Henri Cartier-Bressonin ”ratkaisevasta hetkestä”. Aitoa alkuperäistä havaintoa voi lähestyä, mutta se tai sen haamu ilmestyy näkymättömästä neljännestä ulottuvuudesta, kirjainten, sanojen ja rivien välistä.

Alkuperäisyyden kuvitelma on mytologisointia, joka liittyy autenttisuuden ja luovuuden käsitteisiin, ajatukseen siitä, että luovuuden lähde pulppuaa välittömyydestä. Ikään kuin luovuuteen vapautuminen vain odottaa lipittäjäänsä eikä vaadi epäilyä, kriittistä innostusta tai älyä.

Yhtä hyvin kuin valokuvan vastaanotto. Valokuvan kuvallisuus ei tarkoita niinkään valokuvan ja kuvan kohteen välistä yhteyttä, vaan sitä mitä tapahtuu valokuvan ja epäilevän, innostuneen ja kriittisen katsojan välillä.

▪ ▪ ▪

Kuvat ja sanat eivät puhu tai kerro – ihminen puhuu, osaapa hän omasta mielestään ottaa kuvia tai lukea runoa.

Kuvaan ja puhuttuun kieleen verrattuna kirjoitetulla kielellä on kuitenkin paremmat eväät ottaa etäisyyttä siihen, mikä on aistiemme anti. Me näemme kuvan välittömästi ja se vaikuttaa meihin, mutta ymmärrämmekö kuvaa ja mitkä ovat ymmärryksen syyt? Me näemme itse asian heti, mutta emme näe pitkiä syitä kuvan takana, sillä ne syyt piiloutuvat kuvaan kuin puuhun, eivätkä ne lustot avaudu, jos emme tunne kuvan taustaa:

Missä ja miksi tämä ja juuri tämä kuva syntyi?

Siinä yksi syy, miksi jokaisella Näköalan kuvalla on paikka ja aika, merkintä, joka valokuvaan liitettynä vahvistaa kuvaushetken dokumentaarisuutta. Naiivi illuusio sekin, jos alkuperän ja alkuperäisyyden ajatus on sekä historiallisesti että filosofisesti mahdoton, kuten semiootikko Altti Kuusamo todistaa artikkelissaan ”Kirja vai katedraali? Sanooko kuva, kuvaako sana?” (Synteesi 1–2/2022, 9–13.)

¹⁾  Tulkinnan neljännestä ulottuvuudesta transendessia edustavana metaforana esitti ensimmäisenä matemaatikko Charles Howard Hinton 1880-luvulla. (Taide 5/2007.)

Liian nuorena kuolleen kuopiolaisen valokuvaajan Veikko Kankkusen teatterikuvia kaupunginteatterin Minna-näytelmästä oli esillä Minna Canthin kotitalossa Kanttilasssa koko kesän samassa tilassa, jossa Näköalaan Haminavuorella (Aviador 2022) liittyvä näyttely nähdään 7.9.–18. syyskuuta 2022.

iian nuorena kuolleen kuopiolaisen valokuvaajan Veikko Kankkusen teatterikuvia kaupunginteatterin Minna-näytelmästä on esillä Minna Canthin kotitalossa Kanttilasssa koko kesän samassa tilassa, johon ripustan syksymmällä vedoksia Näköalan valokuvista.